keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Bollywood ja Mumbai

Tänään otti hieman vattan pohjasta ja perään iski lievä paniikki. Tajusin että jo vuoden verran odottamani matka kohti Mumbaita ja Bollywoodia alkaa jo ens viikon sunnuntaina. Meillä alkaa työharjoittelu ja itse onnistuin änkeemään itseni Future East nimiseen elokuva studioon. Mumbaissa olis tarkotus viettää kaks kuukautta harjottelusta ja sen jälkeen kierrellä hieman Intiaa. Matkalla olemme siis vähintään kolme kuukautta ja jos hyvin käy, niin pysymme siellä elokuun alkuun asti. Syksyllä hoidan sitten harjottelun loppuun täällä Suomessa.

Pienien taisteluiden jälkee ollaan saatu liput Finnairin koneesee, joka lähtee Helsinki-Vantaalta 29.3.2009 klo 18.00. Alumperin meidän piti lähteä vasta 1.4. mutta Finnair päätti perua sen lennon.. No nyt on liput ainaki sinne, mutta paluusta ei ole vielä varmuutta, koska Finnair päätti perua kaikki suorat lennot Mumbaihin koko kesän ajaksi, siis tietenkin noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun olimme maksaneet lippumme. Sen verran on ottanu päähän tää sekoilu Finnairin kanssa et tuskin tuun enään koskaan varaamaan lippuja Finnairin lennoille.

Sen sijaan TravelPartners, jonka kautta lippumme ostimme, on hoitanut hommansa todella hyvin! No joo.. En jaksa tilittää enempää, tärkeintä on kuitenki se, että me päästään lähtemään sinne Intiaan.

Kaikkihan lähti siitä, että parempi puoliskoni totesi noin vuos sitten, että lähtee 2009 Intiaan, tulin mukaan tai en. Sen jälkeen jotain tapahtu mun (blondi) korvien välissä ja tajusin et hitto.. Siel on Bollywood ja mä opiskelen elokuva-alaa.. No ei muuta ku sähköposteja matkaan ja jos oikein muistan, niin niitä lähetettiin sellaset 20 kpl eri yhtiöihin Mumbaihin. Jokunen päivä tais vierähtää ja kun avasin sähköpostini huomasin Future East:stä tulleen postin.. Ja ei kun suhteita luomaan. Koululta sain sit stipendin matkaani varten ja KELA:sta maksimi tuet. Eli toisin sanoen matkani on sponsoroitu.

Virastoissa on tullut juostua jokusen kerran, mut nyt on viisumit, vakuutukset ja muut paperit kunnossa. Enään puuttuu pakkaaminen ja sen hoidan loppuun lähempänä lähtöä.

Hieman voisin kuluja laskeskella, jos jotain sattuis kiinnostamaan..

Intian viisumi:
50€ monikertaviisumi joka on voimassa 6kk

Lennot TravelPartners:
416€ meno-paluu Helsinki - Mumbai (Finnair)

Vakuutukset Tapiola:
132€ Matkustajavakuutus, matkatavara-ja vastuuvakuutus 1000€:lle ja
149€ 1,5:sta kuukauden lisävakuutus 1000€:lle

Lisää fiilistelyjä lähempänä matkaa!

-raouL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti