Nyt on pakko myontaa, etta me ollaan totaalisesti jamahdetty tanne taivaallisen kauniiseen ja rauhalliseen Rishikeshiin. Me ei olla varsinaisesti tehty taalla muuta kuin kayty hieronnassa ja levatty. Tiistaina me lahettiin aamulla klo 09.00 raftaamaan eli laskemaan kumiveneella koskea ja se kokemus oli mita taydellisin. Kuudentoista kilometrin sijasta me paatettiin repasta kunnolla ja otettiin pisin mahdollinen lasku, joka oli 27 kilometria. Talla reissulla me tutustuttiin todella mukavaan pariskuntaan, jonka kanssa me ollaan vietetty taalla aikaa. Eva on Islannista ja 28 vuotias ja Jon on Jenkeista ja on ialtaan 22 vuotias. Kummatkin opiskelee elokuva-alalla ja Jon opiskelee lahinna ohjausta ja tuottamista.
Eilen pienen suostuttelun jalkeen paatettiin Katjan kanssa vuokrata skootteri jolla sitten huristeltiin ympari lahiseutuja. Eva ja Jon oli vuokrannut skootterin jo aikasemmin ja he osallistuivat kanssamme Rishikesh kierrokselle :) Sitten kavikin sellanen kiva juttu, etta Katja sai mita taydellisimman idean ja me paatettiin vuokrata pratkat, joilla me lahdettais kiertelemaan himalajan vuoristoja tai pikemminkin matkata Lehiin.. Me peruttiin Katjan kanssa meidan junaliput ja jaatiin tanne viela pariksi paivaksi. Lehiin lahdossa oli kuitenkin ongelmansa, eika meidan pratkat tulis millaan suoriutumaan siita matkasta, joten tyydyttiin kiertelemaan vaan naita lahiseutuja. Nyt tassa odotellaan sita, etta ne pratkat tuotais meille.. Se tyyppi on jo 30 minuuttia myohassa.. No toivotaan parasta! Mulla on viela sellanen juttu, etten omista ajokorttia, mutta mita olen muilta lankkareilta ja paikallisilta kuullut, niin jos on rahaa niin et sa korttia taalla tarvitse. Googletin kuitenkin kortitta ajosta juttuja ja pahimmassa tapauksessa se on sitten 3kk linnaa.. :)
Jokatapauksessa huomenna aamulla klo 06 me startataan pratkat ja lahdetaan matkaan. Seuraavat kaksi viikkoa olis tarkoitus ajella ympariinsa niilla pratkilla ja viimeinen viikko eli kolmas me vietetaan siirtyessa Delhiin, josta sitten Finnairin lennolla takas Suomeen. Seuraavan kerran paasen varmaan kirjoittamaan blogia vasta kahden viikon kuluttua :( Me kuvataan kuitenkin matkan varrelta videoita ja ehka ma jopa saan jotain tekstia rustattua paperillekkin, jonka sitten puran tanne teille luettavaks.
Nii joo.. Me tavattiin taalla yks Israelilainen jatka jonka me oltiin tavattu jo aikasemmin Bodh Gayassa.. Varanasissa me tavattiin yks jatka joka lupas opettaa mulle ja Yltsalle body surfingia Goalla, joten Intiako iso maa :) On vaan todella hauskaa tormata toisella puolella Intiaa samoihin tyyppeihin joita on tavannu aikasemmin matkansa aikana. Sitten onkin hauskaa vaihtaa kuulumisia ja kuulla/kertoa kaikesta mita matkan varrella on tapahtunut.
Tulispa ne pratkat jo, niin paasis hieman viela harjottelemaan ennen matkalle lahtoa.. Meidan kummankin pariskunnan pratkat on 150cc ja suurin milla ma oon tahan mennessa ajanu on 125cc, mut ei kai ne niin erilaisia ole :)
Kesahalit kaikille taalta Intiasta!
perjantai 26. kesäkuuta 2009
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Like in heaven <3
Tanaan ollaan otettu aika iisisti koko paiva. Katja on enimmakseen nukkunut vain.. Ma otin itteani niskasta kiinni ja lahin kaymaan jonkin matkan paassa automaatilla ja kiertelemassa hieman laheisia alueita. Palattuani menin Oasis ravintolaan syomaan kakkua, juomaan teeta ja lukemaan kirjaa. Taalla maisemat on niin taivaallisen kauniita. Vuoristot rajaavat maisemia kaikilta suunnilta ja Ganges virtaa vuolaana tuolla alhaalla noin 100:n metrin paassa, taalla olo on kuin paratiisissa. Huomenna mennaan sitten ottamaan kokovartalohieronnat tahan nettikahvilan viereen. Hyva et tultiin suoraan tanne High Banksille, koska taalla on 50:n metrin sisalla kaikki mita tarvii, eika autot ja vikramit pida mitaan metelia.. Jos Katjan kunto on huomenna parempi niin lahetaan ylihuomenna aamulla raftaamaan (16 km) JEE!! :) Nyt vaan jatkamaan akkujen latailua ja illalla sitten viela Oasikseen syomaan.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Keskelle luonnon rauhaa lepaamaan
Nyt oli aika sanoa Varanasille hei hei ja jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja. Onneks olo oli jo paljon parempi eika rinkankaan kantamisessa ollut mitaan ongelmia. Suuntasimme kulkumme autorikshoille, jotka siis eivat saaneet tulla talle alueelle jossa meidan hotelli sijaitsi. Paastyamme juna-asemalle lasahdimme lattialle odottamaan junan saapumista. Katja kavi etsimassa meille jotain juotavaa, jonka aikana ma tyhman nakosena pallistelen laheisyydessamme oleskelevia ihmisia.. Juna tuli ja hyppasimme kyytiin, nain alkoi vajaan vuorokauden junamatkamme kohti Haridwaria, joka oli meidan seuraava maarampaamme.
Junamatka meni miltein ongelmitta, mutta hotellille paastyamme huomasin rahavyossani reijan... Olinkin jo ehtinyt ihmettelemaan, etta saastyttaisko me koko matkan ajan kaikilta varkaus yrityksilta, mutta ei. Multa oli viilletty housut tosta kassien ylapuolelta auki ja viilto ylettyi ihan rahavyon ekaan taskuun asti.. Onneks mulla ei ollut siella yhtaan rahaa ja passikin oli seuraavassa taskussa, joka saastyi talta julmalta voron partateralta. Onneks mun lemppari housujen paikkaus ei Haridwarissa maksanut, kuin viisi rupiaa, joten nyt voin niitakin taas kayttaa.
Loydettyamme hotellin, lepasimme muutaman tunnin ja lahdimme syomaan. Ruoka oli todella hyvaa ja oli todella kiva syoda kunnolla taas pitkasta aikaa. Ruoan jalkeen me lahettiin katsastamaan kaupungin liepeilla oleva Mansa Devi Mandir-Hindutemppeli. Temppeli sijaitsi laheisen vuoren huipulla, mutta temppeli itsessaan ei ollut kovin kummoinen.. Vaijerihissilla vuorelle meno ja alas tulo olivat sitakin mielenkiintoisemmat, vaikka kestivatkin vain hetken aikaa.. Taman jalkeen lahimme Gangesin rannalle ihmettelemaan ihmisten touhuja. Matkallamme me loydettiin vaaka, joten kumpikin meista paatti kayda kokeilemassa painonsa . Katja oli paassy alle 60 kiloon ja ma olin taas palannut takaisin mun normaaliin 64:n kiloon. Taa siis tarkottaa, etta ma painoin ennen mun vatsatautia ehka jopa 67kg.. Aika possu oon taalla ollu :) Tarpeeks kierrettyamme palasimme hotellille pain ja matkalla poikettiin sitten viela syomaan paikalliseen okyravintolaan, jossa ruotka oli kylla taas kerran taivaallisen hyvaa. Taman jalkeen palasimme hotellille lepaamaan ja pakkailemaan huomista varten, mutta hetken touhuttuamme lamppumme sammui eika huoneessa pahemmin nahnyt enaan pakata.. Isantamme oli todella mukava ja yritti kaikkensa mutta ei saanut lyhtyja syttymaan, joten se ehdotti meille josko me vaihettais huonetta, mutta Katja ei jaksanut alkaa siirtamaan tavaroita joten me jaatiin pimeyteen, mina mokottamaan ja Katja tutkailemaan Lonely Planettia :)
Olikohan se saman illan vaiko seuraavan aamun aikana tilanne tasottui. Vatsataudit Raoul-Katja 2-2.. Oli siis Katjan vuoro sairastua ja mita me veikattiin, niin se oli Katjan Gangesin rannalla juoma tee.. Oliskohan ollut pyhaa vetta?? No asialle ei voinut mitaan.. Aamulla meidan oli tarkoitus siirtya Rishikeshiin luonnon keskelle rauhottumaan. Katja oli sita mielta, etta silla olisi voimia lahtea yrittamaan, joten lahdimme juna-asemalle ja sielta junalla Rishikeshiin. Matkan aikana Katjan olo paheni todella paljon ja todella voimakkaat vatsakivut alko riivaamaan sita. Mun olis pitany tajuta sanoa sille et nyt jaadaan vaan paikallemme lepaamaan ja lahetaan vasta ku ollaan kumpikin terveita.. Mutta menossa oltiin jo ja milten perilla, joten asialle ei tassa vaiheessa voinut mitaan. Soitin meille hotellihuoneen valmiiksi Mount Valleys Mama Cottagesta, mutta peirlla meille selvisi, etta huone olisi vapaa vasta reilun tunnin paasta. Katja oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei meilla ollut mahdollisuutta jaada odottamaan vaan Katjan oli heti paastava levolle. Katja sitten kertoi itku silmissa miten reilua on sanoa, etta meille on huone jos ei sita kerran ole ja varsinkin, jos toiset matkustaa vartavasten sita varten pitkan matkaa tanne hotellille. Lahdimme kavelemaan viereiseen Green Valley Hotelliin, jonne Mama tuli heti kiireella ja pyysi anteeksi ja sanoi, etta saisimme taalta huoneen 200:lla rupialla. Huone oli todella upea! Varmaan paras tahan mennessa ja meilla oli siella oma A/C-laite.. sellanen siirrettava :)
Eilinen menikin enimmakseen levatessa ja Katjan olo parani hieman iltaa kohden. Tanaan se on paassy jo jalkeilleen ja aamulla me kaytiin syomassa aamiaiset viereisessa Oasis Ravintolassa. Aamiaisen jalkeen kaytiin sitten viela vahan shoppailemassa tossa viereisessa putiikissa, jonka jalkeen Katja painu taas levolle.Taalla on niin hyva olla nyt ja taa paikka itsessaan on niin ihanan rauhallinen, ettei taalta valttamatta haluais lahtea pois ollenkaan. No me ollaan taalla vahintaan niin kauan, etta kumpikin meista on taas terveita ja meilla on voimia taas jatkaa matkaamme. Paivalla ma kavin hakemassa mun toipilaalle hieman purtavaa (Momoja) samaisesta ravintolasta ja iltapalalla kaytiin viela tossa viereisessa Bandhari Swiss Cottagessa, jotta saatais vahan kilpailutusta tahan ruokailu touhuun :) Maman thali on Lonely Planetinkin suosittelema ja sita on muutkin taalla mulle suositelleet, joten se on sitten joku paiva pakko kayda myoskin kokeilemassa, mutta nailla mennaan nyt kunnes Katja parantuu kunnolla ja jaksaa ahtaa itseensa hieman enemman murkinaa. Taalla leipa on onneksemme hieman tummempaa, eika sellaista pullaa mita muualla on ollut. Huomenna ajateltiin ottaa viela hieman iisisti ja jos vain mahdollista, niin Maanantaina mennaan raftaamaan eli laskemaan jokea kumiveneella!! Niin joo ja se s**tanan rotta siella junassa oli yrittany Katjaltakin viiltaa laukun auki, mut onneks sil oli tuplavuori siina, joten yritykseks se jai.
Junamatka meni miltein ongelmitta, mutta hotellille paastyamme huomasin rahavyossani reijan... Olinkin jo ehtinyt ihmettelemaan, etta saastyttaisko me koko matkan ajan kaikilta varkaus yrityksilta, mutta ei. Multa oli viilletty housut tosta kassien ylapuolelta auki ja viilto ylettyi ihan rahavyon ekaan taskuun asti.. Onneks mulla ei ollut siella yhtaan rahaa ja passikin oli seuraavassa taskussa, joka saastyi talta julmalta voron partateralta. Onneks mun lemppari housujen paikkaus ei Haridwarissa maksanut, kuin viisi rupiaa, joten nyt voin niitakin taas kayttaa.
Loydettyamme hotellin, lepasimme muutaman tunnin ja lahdimme syomaan. Ruoka oli todella hyvaa ja oli todella kiva syoda kunnolla taas pitkasta aikaa. Ruoan jalkeen me lahettiin katsastamaan kaupungin liepeilla oleva Mansa Devi Mandir-Hindutemppeli. Temppeli sijaitsi laheisen vuoren huipulla, mutta temppeli itsessaan ei ollut kovin kummoinen.. Vaijerihissilla vuorelle meno ja alas tulo olivat sitakin mielenkiintoisemmat, vaikka kestivatkin vain hetken aikaa.. Taman jalkeen lahimme Gangesin rannalle ihmettelemaan ihmisten touhuja. Matkallamme me loydettiin vaaka, joten kumpikin meista paatti kayda kokeilemassa painonsa . Katja oli paassy alle 60 kiloon ja ma olin taas palannut takaisin mun normaaliin 64:n kiloon. Taa siis tarkottaa, etta ma painoin ennen mun vatsatautia ehka jopa 67kg.. Aika possu oon taalla ollu :) Tarpeeks kierrettyamme palasimme hotellille pain ja matkalla poikettiin sitten viela syomaan paikalliseen okyravintolaan, jossa ruotka oli kylla taas kerran taivaallisen hyvaa. Taman jalkeen palasimme hotellille lepaamaan ja pakkailemaan huomista varten, mutta hetken touhuttuamme lamppumme sammui eika huoneessa pahemmin nahnyt enaan pakata.. Isantamme oli todella mukava ja yritti kaikkensa mutta ei saanut lyhtyja syttymaan, joten se ehdotti meille josko me vaihettais huonetta, mutta Katja ei jaksanut alkaa siirtamaan tavaroita joten me jaatiin pimeyteen, mina mokottamaan ja Katja tutkailemaan Lonely Planettia :)
Olikohan se saman illan vaiko seuraavan aamun aikana tilanne tasottui. Vatsataudit Raoul-Katja 2-2.. Oli siis Katjan vuoro sairastua ja mita me veikattiin, niin se oli Katjan Gangesin rannalla juoma tee.. Oliskohan ollut pyhaa vetta?? No asialle ei voinut mitaan.. Aamulla meidan oli tarkoitus siirtya Rishikeshiin luonnon keskelle rauhottumaan. Katja oli sita mielta, etta silla olisi voimia lahtea yrittamaan, joten lahdimme juna-asemalle ja sielta junalla Rishikeshiin. Matkan aikana Katjan olo paheni todella paljon ja todella voimakkaat vatsakivut alko riivaamaan sita. Mun olis pitany tajuta sanoa sille et nyt jaadaan vaan paikallemme lepaamaan ja lahetaan vasta ku ollaan kumpikin terveita.. Mutta menossa oltiin jo ja milten perilla, joten asialle ei tassa vaiheessa voinut mitaan. Soitin meille hotellihuoneen valmiiksi Mount Valleys Mama Cottagesta, mutta peirlla meille selvisi, etta huone olisi vapaa vasta reilun tunnin paasta. Katja oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei meilla ollut mahdollisuutta jaada odottamaan vaan Katjan oli heti paastava levolle. Katja sitten kertoi itku silmissa miten reilua on sanoa, etta meille on huone jos ei sita kerran ole ja varsinkin, jos toiset matkustaa vartavasten sita varten pitkan matkaa tanne hotellille. Lahdimme kavelemaan viereiseen Green Valley Hotelliin, jonne Mama tuli heti kiireella ja pyysi anteeksi ja sanoi, etta saisimme taalta huoneen 200:lla rupialla. Huone oli todella upea! Varmaan paras tahan mennessa ja meilla oli siella oma A/C-laite.. sellanen siirrettava :)
Eilinen menikin enimmakseen levatessa ja Katjan olo parani hieman iltaa kohden. Tanaan se on paassy jo jalkeilleen ja aamulla me kaytiin syomassa aamiaiset viereisessa Oasis Ravintolassa. Aamiaisen jalkeen kaytiin sitten viela vahan shoppailemassa tossa viereisessa putiikissa, jonka jalkeen Katja painu taas levolle.Taalla on niin hyva olla nyt ja taa paikka itsessaan on niin ihanan rauhallinen, ettei taalta valttamatta haluais lahtea pois ollenkaan. No me ollaan taalla vahintaan niin kauan, etta kumpikin meista on taas terveita ja meilla on voimia taas jatkaa matkaamme. Paivalla ma kavin hakemassa mun toipilaalle hieman purtavaa (Momoja) samaisesta ravintolasta ja iltapalalla kaytiin viela tossa viereisessa Bandhari Swiss Cottagessa, jotta saatais vahan kilpailutusta tahan ruokailu touhuun :) Maman thali on Lonely Planetinkin suosittelema ja sita on muutkin taalla mulle suositelleet, joten se on sitten joku paiva pakko kayda myoskin kokeilemassa, mutta nailla mennaan nyt kunnes Katja parantuu kunnolla ja jaksaa ahtaa itseensa hieman enemman murkinaa. Taalla leipa on onneksemme hieman tummempaa, eika sellaista pullaa mita muualla on ollut. Huomenna ajateltiin ottaa viela hieman iisisti ja jos vain mahdollista, niin Maanantaina mennaan raftaamaan eli laskemaan jokea kumiveneella!! Niin joo ja se s**tanan rotta siella junassa oli yrittany Katjaltakin viiltaa laukun auki, mut onneks sil oli tuplavuori siina, joten yritykseks se jai.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Saastainen Kaupunki
Eilinen meni kuitenkin melkein kokonaan levatessa, mutta illalla me lahettiin jokatapauksessa soutelemaan pyhalle Gangesille. Joki on todella miellyttava ajanviettopaikka, vaikka se onkin todella taynna veneilevia turisteja. Matkalla naimme laumoittan vesipuhveleita, jotka taitavat olla ehka maailman tyytyvaisimman nakoisia elaimia. Myohemmin matkallamme nahtiin sitten se kauan odotettu naky.. Ruumis ui meita vastaan soutaessamme jokea eteen pain.. Edellisena iltana veneemme soutaja sanoi etta vesi on todella puhdasta ja jos siina ui kerran ei voi tulla enaan kipeeks.. Niin ja pitihan sen sitten viela todistaa se, etta sita vetta voi juoda. Auringon laskettua me mentiin katsomaan pujaa, joka on jonkin nakoinen ylistys Ganges-joelle. Samalla laskin myoskin kynttilan mummini muistolle, joka kuoli noin kuukausi sitten.
Todella tuskaisan yon jalkeen me herattiin noin neljan aikaan aamulla, otettiin vene ja soudettiin katsomaan auringon nousua joelle, joka oli todella mahtava kokemus ja mielestani tama on kylla sellainen asia mika kaikkien Varanasiin tulijoiden tulisi kokea. Tunnin veneilyn jalkeen me palattiin takasin tanne hotellille aamupalalle, kun kaikki lahiston ruokapaikat olivat viela kiinni.
Eilen illalla alkanut kurkkukipi oli siis yltynyt semipahaks rakataudiks, joka alkaa todenteolla rasittamaan mun fiiliksia taalla Varanasissa. Tama ei todellakaan ole se kaupunki minne kannattaa tulla sairastamaan varsinkaan mitaan pahaa tautia. Antibioottien takia mulla ei nytte ole sit mitaan vasstustusta naita muita kivoja bakteereita vastaan ja taa kaupunki on likasin ja saastasin paikka missa ma oon ikina kaynyt.
Nojoo.. Takasin asiaan. Aamiaisen jalkeen menimme lepaamaan muutamaksi tunniksi, kunnes Matunin ja Aparnan oli luovutettava huone pois. Lahdimme yhdessa syomaan viela viimeisen kerran enne heidan lahtoaan takaisin kotiin Kolkataan. Olin tossa aikaisemmin saanut sellaisen hullun ajatuksen, etta tulisimme Katjan kanssa Kolkataan talvella, ma lahinna tyostamaan mun lopputyota.. No Matun on siita jo tosi innostunut vaikka se ei ole viela muuta kuin todella epavarmaa ja se sitten jo suunnitteli mita me tehtaisiin sillon kun tullaan sinne niille kylaan.. Oli kuitenkin tullut aika lahtea saattamaan nuoripari autorikshawlle. Hyvastelimme siella ja toivotimme heille hyvaa matkaa, jonka jalkeen meidan oli Katjan kanssa tarkoitus kiertaa laheisilla kujilla, mutta me oltiin kuitenkin niin vasyneita etta paatettiin tulla tanne hotellille kirjottelemaan meidan blogeja ja kentis menna sen jalkeen hetkeks taas lepaamaan. Huomenna onneks paastaan taalta pois.. Junaan jolla matkaisimme seuraavat 24 tuntia..
Todella tuskaisan yon jalkeen me herattiin noin neljan aikaan aamulla, otettiin vene ja soudettiin katsomaan auringon nousua joelle, joka oli todella mahtava kokemus ja mielestani tama on kylla sellainen asia mika kaikkien Varanasiin tulijoiden tulisi kokea. Tunnin veneilyn jalkeen me palattiin takasin tanne hotellille aamupalalle, kun kaikki lahiston ruokapaikat olivat viela kiinni.
Eilen illalla alkanut kurkkukipi oli siis yltynyt semipahaks rakataudiks, joka alkaa todenteolla rasittamaan mun fiiliksia taalla Varanasissa. Tama ei todellakaan ole se kaupunki minne kannattaa tulla sairastamaan varsinkaan mitaan pahaa tautia. Antibioottien takia mulla ei nytte ole sit mitaan vasstustusta naita muita kivoja bakteereita vastaan ja taa kaupunki on likasin ja saastasin paikka missa ma oon ikina kaynyt.
Nojoo.. Takasin asiaan. Aamiaisen jalkeen menimme lepaamaan muutamaksi tunniksi, kunnes Matunin ja Aparnan oli luovutettava huone pois. Lahdimme yhdessa syomaan viela viimeisen kerran enne heidan lahtoaan takaisin kotiin Kolkataan. Olin tossa aikaisemmin saanut sellaisen hullun ajatuksen, etta tulisimme Katjan kanssa Kolkataan talvella, ma lahinna tyostamaan mun lopputyota.. No Matun on siita jo tosi innostunut vaikka se ei ole viela muuta kuin todella epavarmaa ja se sitten jo suunnitteli mita me tehtaisiin sillon kun tullaan sinne niille kylaan.. Oli kuitenkin tullut aika lahtea saattamaan nuoripari autorikshawlle. Hyvastelimme siella ja toivotimme heille hyvaa matkaa, jonka jalkeen meidan oli Katjan kanssa tarkoitus kiertaa laheisilla kujilla, mutta me oltiin kuitenkin niin vasyneita etta paatettiin tulla tanne hotellille kirjottelemaan meidan blogeja ja kentis menna sen jalkeen hetkeks taas lepaamaan. Huomenna onneks paastaan taalta pois.. Junaan jolla matkaisimme seuraavat 24 tuntia..
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Korkea kuume ja ulkona +46C
Torstaina me paadyttiin kiertelemaan Bodh Gayan Buddha-temppeleita, jotka aika pitkalti noudattivat samaa kaavaa, mutta kaikissa oli se oman maansa ja kulttuurinsa henki. Minulle ehka mieleisin naista kaikista oli tietenkin Tibetin Buddhalainen temppeli, mutta silti myoskin lahella sijaitseva noin 20 metrinen buddha teki muhun aika upean vaikutuksen.
Bongasin taalta munkeilta tosi tyylikkaan laukun ja aloin heti itsekkin himoitsemaan moista olalleni, joten paadyimme myoskin metsastamaan moisia laukkuja. Loysimme eraan pyorilla liikkuvan kaupan, mutta myyjaa ei nakynyt missaan.. Hetki meni ja eras mies saapui juosten paikalle esittelemaan meille laukkujaan joiden hinnat oli laadun mukaan 159, 200 tai 250 rupiaa. En kuitenkaan loytanyt itselleni mieluista plankkoa ruskeaa kassia, joten paadyin tilaamaan sen huomiseksi ja tietenkin parasta laatua. Myyja halusi multa 100 rupiaa ennakkoja johon sanoin etten mielellani maksa tuotteesta ennen kuin olen sen saanut. Jatkoimme temppeleiden kiertelya ja paluumatkalla paadyimme yhden raatalin liikkeeseen, joka valmisti naita samoja laukkuja, mutta vain puoleen hintaan. Noh mie sitten paatin menna takas sinne edelliseen paikkaan neuvottelemaan hinnat uusiks, mutta samaa myyjaa ei nakynyt enaan ja tama toinen myyja oli todella ihmeissaan kun sanoin toisen tyypin kaupitelleen mulle naita laukkuja.. Kaiken lisaks talla myyjalla oli samat huomattavasti halvemmat hinnat kuin silla aamuisella.. No homma oli silla selva, joten mentiin Katjan kanssa takas sinne raatalille ja tehtiin sinne tilaus ja saatiin myoskin se laukku sitten illalla. Ihan hyva siis etten antanut sille sita sen pyytamaa ennakkoa, vaikka se olikin vain 1,50e, mut olis se varmasti sylettany jalkeen pain..
Illalla tavattiin sitten ravintolassa Hollantilaiset tyypit, joiden kanssa vaihdettiin hieman kuulumisia, jonka jalkeen mentiin takasin paatemppelille hetkeksi rauhottumaan ja sielta sitten takas hotellille nukkumaan.
Seuraavana aamuna (Perjantai) alkoi ripuli.. ei paha mut silti. Meidan oli tarkotus kayda kiertamassa Tibetilaisella torilla, mutta eihan sita taalla ollut.. Se niinkun valtaosa munkeistakin oli poissa. Muuten paiva meni pikemminkin levatessa. Illan saapuessa paasimme taas tappelemaan autorikshawn hinnoista, mutta onneks meille loytyi suht nopeasti kuski joka suostui viemaan meidat meille soveliaalla hinnalla Gayaan. Tassa vaiheessa mun voimat alko jo hiipumaan, joten rinkan kantaminen ei ollut enaan kovinkaan mieluisaa.. Gaya oli kaiken lisaksi todella meluisa kaupunki, mutta onneks meidan ei tarvinnut olla siella kuin muutama tunti kello viiteen asti, jolloin junamme saapuisi ja paasisimme taas matkallamme eteen pain.
Junamatkalla Varanasiin kuume alkoi jo nousemaan ja meluavat inkkari nuoret hairitsivat nukkumistani todella pahasti. Lahempana paamaaraa Matun tuli kaymaan tarkastamassa mun kunnon.. Ne siis oli Aparnan kanssa samassa junassa tulossa meidan kanssa Varanasiin, hindujen puhaan kaupunkiin ja ma olin sopivasti saanut jonkun ihanan lempean popon, joka vei multa loppujen lopuks kaikki voimat ja lamaannutti mut taysin sangyn orjaks. Asemalta saatiin onneks todella helposti kyyti meidan hotellille, jonne Katja oli junasta tehnyt varauksen. Tuo ihana kultani mun oli soittanu kaikki mahdolliset hotellit lapi etsien meille ilmastoitua huonetta, missa mun olis paljon parempi olla :) Hotellin aulaan paastyamme mun voimat oli jo niin lopussa, etten voinut enaan kantaa edes omaa rinkkaani meidan huoneeseen, vaan Matun ihanana ihmisena kantoi sen mun puolestani. Mulla oli jopa vaikeuksia paasta ite sinne meidan huoneeseen, joka sijaitsi tan hotellin neljannessa kerroksessa. Jos oikein mustan niin ma en ollut syonyt viimeiseen pariin paivaan kun pari lusikallista riisia tai jotain muuta pienta.. Aluks me majotuttiin kuitenkin halvempaan fanilla (tuuletin) varustettuun huoneeseen, jonne ma lysahdin heti sangylle ja vaivuin uneen. Iltaa kohden mun kuume kuitenkin noisi niin korkeaksi, etta Katja katsoi paarhaakseen soittaa laakarin paikalle. Tama mukava herra sitten maarasi mulle kolmet eri todella vahvat antibiootit, joista yks oli syonen sisainen tai lihakseen pistettava laake.. Sita ei onneks sit tarvinnu alkaa ottamaan.
Seuraavana paivana mun olo alkoi jo hieman parantumaan. Aamulla sain syodyksi kaksi paahtoleipaa ja illalla jaksoin jo lahtea Katjan, Matunin ja Aparnan kanssa Gangesille soutelemaan. Niin ja kaiken tan kuumeilun, oksentelun ja ripuloinnin lisaks me ollaan saatu uusia lemmikkeja :) we call them begbugs and they are making very nice red dots on our skins :)
Tanaan olo on jo suht normaali, vaikka ulkona on lampoa sellaset kevyet 46C.. Ollaan hieman suunnitelu, josko mentais Katjan kanssa hieman tonne kujille pyorimaan ja kuvailemaan ja sitten illalla lahettais muutamaksi tunniksi joelle ihastelemaan auringonlaskua.
Bongasin taalta munkeilta tosi tyylikkaan laukun ja aloin heti itsekkin himoitsemaan moista olalleni, joten paadyimme myoskin metsastamaan moisia laukkuja. Loysimme eraan pyorilla liikkuvan kaupan, mutta myyjaa ei nakynyt missaan.. Hetki meni ja eras mies saapui juosten paikalle esittelemaan meille laukkujaan joiden hinnat oli laadun mukaan 159, 200 tai 250 rupiaa. En kuitenkaan loytanyt itselleni mieluista plankkoa ruskeaa kassia, joten paadyin tilaamaan sen huomiseksi ja tietenkin parasta laatua. Myyja halusi multa 100 rupiaa ennakkoja johon sanoin etten mielellani maksa tuotteesta ennen kuin olen sen saanut. Jatkoimme temppeleiden kiertelya ja paluumatkalla paadyimme yhden raatalin liikkeeseen, joka valmisti naita samoja laukkuja, mutta vain puoleen hintaan. Noh mie sitten paatin menna takas sinne edelliseen paikkaan neuvottelemaan hinnat uusiks, mutta samaa myyjaa ei nakynyt enaan ja tama toinen myyja oli todella ihmeissaan kun sanoin toisen tyypin kaupitelleen mulle naita laukkuja.. Kaiken lisaks talla myyjalla oli samat huomattavasti halvemmat hinnat kuin silla aamuisella.. No homma oli silla selva, joten mentiin Katjan kanssa takas sinne raatalille ja tehtiin sinne tilaus ja saatiin myoskin se laukku sitten illalla. Ihan hyva siis etten antanut sille sita sen pyytamaa ennakkoa, vaikka se olikin vain 1,50e, mut olis se varmasti sylettany jalkeen pain..
Illalla tavattiin sitten ravintolassa Hollantilaiset tyypit, joiden kanssa vaihdettiin hieman kuulumisia, jonka jalkeen mentiin takasin paatemppelille hetkeksi rauhottumaan ja sielta sitten takas hotellille nukkumaan.
Seuraavana aamuna (Perjantai) alkoi ripuli.. ei paha mut silti. Meidan oli tarkotus kayda kiertamassa Tibetilaisella torilla, mutta eihan sita taalla ollut.. Se niinkun valtaosa munkeistakin oli poissa. Muuten paiva meni pikemminkin levatessa. Illan saapuessa paasimme taas tappelemaan autorikshawn hinnoista, mutta onneks meille loytyi suht nopeasti kuski joka suostui viemaan meidat meille soveliaalla hinnalla Gayaan. Tassa vaiheessa mun voimat alko jo hiipumaan, joten rinkan kantaminen ei ollut enaan kovinkaan mieluisaa.. Gaya oli kaiken lisaksi todella meluisa kaupunki, mutta onneks meidan ei tarvinnut olla siella kuin muutama tunti kello viiteen asti, jolloin junamme saapuisi ja paasisimme taas matkallamme eteen pain.
Junamatkalla Varanasiin kuume alkoi jo nousemaan ja meluavat inkkari nuoret hairitsivat nukkumistani todella pahasti. Lahempana paamaaraa Matun tuli kaymaan tarkastamassa mun kunnon.. Ne siis oli Aparnan kanssa samassa junassa tulossa meidan kanssa Varanasiin, hindujen puhaan kaupunkiin ja ma olin sopivasti saanut jonkun ihanan lempean popon, joka vei multa loppujen lopuks kaikki voimat ja lamaannutti mut taysin sangyn orjaks. Asemalta saatiin onneks todella helposti kyyti meidan hotellille, jonne Katja oli junasta tehnyt varauksen. Tuo ihana kultani mun oli soittanu kaikki mahdolliset hotellit lapi etsien meille ilmastoitua huonetta, missa mun olis paljon parempi olla :) Hotellin aulaan paastyamme mun voimat oli jo niin lopussa, etten voinut enaan kantaa edes omaa rinkkaani meidan huoneeseen, vaan Matun ihanana ihmisena kantoi sen mun puolestani. Mulla oli jopa vaikeuksia paasta ite sinne meidan huoneeseen, joka sijaitsi tan hotellin neljannessa kerroksessa. Jos oikein mustan niin ma en ollut syonyt viimeiseen pariin paivaan kun pari lusikallista riisia tai jotain muuta pienta.. Aluks me majotuttiin kuitenkin halvempaan fanilla (tuuletin) varustettuun huoneeseen, jonne ma lysahdin heti sangylle ja vaivuin uneen. Iltaa kohden mun kuume kuitenkin noisi niin korkeaksi, etta Katja katsoi paarhaakseen soittaa laakarin paikalle. Tama mukava herra sitten maarasi mulle kolmet eri todella vahvat antibiootit, joista yks oli syonen sisainen tai lihakseen pistettava laake.. Sita ei onneks sit tarvinnu alkaa ottamaan.
Seuraavana paivana mun olo alkoi jo hieman parantumaan. Aamulla sain syodyksi kaksi paahtoleipaa ja illalla jaksoin jo lahtea Katjan, Matunin ja Aparnan kanssa Gangesille soutelemaan. Niin ja kaiken tan kuumeilun, oksentelun ja ripuloinnin lisaks me ollaan saatu uusia lemmikkeja :) we call them begbugs and they are making very nice red dots on our skins :)
Tanaan olo on jo suht normaali, vaikka ulkona on lampoa sellaset kevyet 46C.. Ollaan hieman suunnitelu, josko mentais Katjan kanssa hieman tonne kujille pyorimaan ja kuvailemaan ja sitten illalla lahettais muutamaksi tunniksi joelle ihastelemaan auringonlaskua.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Buddhan jalanjaljilla
Piiiirrrr piiiiiiirrrrrr... Heratyskello heratti meidat klo 04.45.. Saimme kuitenkin itsemme ylos vasta viiden jalkeen.. Kuskimme oli tarkoitus olla Takurpukurissa jo klo 05 mutta sillakin taisi olla hieman ongelmia heraamisen kanssa. Auton tultua oli aika sanoa nakemiin. Lahto oli todella vaikeaa, koska olin jo Katjan tapaan ehtinyt kasvattamaan juureni tanne. Aidille tama oli ehka vaikeinta meista kaikista, hanen oli todella vaikea pitaa itsensa kasassa. Ramustakin naki sen, ettei ollut kovin helppoa olla "mies" ja yrittaa pitaa naamansa peruslukemilla. Asialle ei kuitenkaan voinut mitaan ja meidan oli pakko lahtea eteenpain. Junan lahtoon oli muutama tunti, joten talla kertaa meilla ainakin oli aikaa. Matun lahti yllatykseksemme saattamaan meita asemalle ja niin kuin epailinkin, niin syy oli8 siina, etta nakisimme heti lauantaina junassa matkalla Varanasiin. Asemalle paastyamme kulutimme viimeiset kaksi tuntia odottaen laiturilla junamme tuloa. Aika kului kuitenkin todella ripeasti ja junan saavuttua Matun tuli viela hetkeksi istumaan kanssamme junaan. Matun lahti ja heti pian junakin nosti ankkurinsa ja lahti pikkuhiljaan lipumaan kohti Gayaa, jonne meidan matkamme jatkui. Matka kesti odotettua lyhyempaan ja jo seitseman tunnin matkan jalkeen olimme perilla Gayassa.
Junasta hypattyamme saimme riesaksemme "need a taxi?" tyypit...aargh.. joo mut me kyl etitaan ite hyva!!.. Takas todellisuuteen.. Paadyttiin sitten yhteen tyyppiin joka suostu heittamaan meidat Bodh Gayaan ja laskemaan hintansa 150:sta 80:n rupiaan. Ennen kun paastiin lahtemaan, eras mies suositteli meille jotain hotellia minka jalkeen meidan kuski kilahti sille.. Tais kaveri astua meidan kuskin reviirille, talla kun taisi olla oma hotelli jo mielessa.. Hetken ajelun jalkeen se meidan kuski kysy, etta saisko se ottaa muita asiakkaita kyytiin...Ite olisin sanonut joo, mut sit me maksetaan se sama 8 rupiaa, niin kuin ne muutkin asiakkaat.. No Katja oli sita mielta et antaa ottaa, kunhan kukaan ei tule meidan taakse istumaan.. Hetken se toimikin, mutta eikohan sinne sitten tullut eras vanha rouva. No talla mentiin ja perille paastiin kuitenkin taas kerran. Suuntasimme heti Katjalle jo entuudesta tutulle alueelle, missa olisi toivon mukaan rauhallista. Loysimme oikein miellyttavan hotellin, huoneet olivat siistit ja varustettuna omalla kylpparilla, niin ja hintaakin oli vain huimat 100 rupiaa. Laskimme rinkkamme kirjauduimme sisaan ja suuntasimme heti syomaan.
Taalla ilma on ihan erinlaista, kuin Kolkatassa. Taalla ei ole juurikaan kosteutta ilmassa ja aurinko on todella polttavan kuuma. Ma kylla kestan, koska olenhan Suomalainen mies, oikein sonni s..tana :) No joo.. takas asiaan. Katja tilas meille heti jotain momoja, siis jotain Tiibetilaista ruokaa, joka osoittautui todella hyvaksi. Syotyamme suuntasimme kulkumme kohti taalla olevaa Buddhalaista luostaria, tai no sita paaluostaria. Tama kaupunki on taynna erinlaisia Buddha-luostareita, jotai jokainen Buddhistinen maa on tanne rakentanut. Buddhan uskotaan meditoineen taalla taman paaluostarin takana olevan Bodhi puun juurella ja tama luostari on rakennettu kunnioitukseksi Buddhalle.
Luostarin puutarha on todella rauhaisa paikka, kunhan ensin loytaa itselleen sellaisen paikan, missa ei ole meluavia Intialaisia turisteja.. Vietimme puistossa ja temppelia kierrellen muutaman tunnin, kunnes aurinko alkoi jo laskeutumaan. Illan hamartyessa munkit, joita ei taalla talla hetkella ole kauhean paljoa, keraantyivat lukemaan mantrojaan ja laulamaan ylistysta Buddhalle. En voi kovin helposti kuvitella mitaan rauhoittavampaa, kuin Buddhalaisten munkkien rauhoittavalla aanellaan lukemat mantrat. meidan oli kuitenkin aika lahtea syomaan ja sitten nukkumaan. Meilla on kummallakin hieman kipea olo, nuhaa ja kipeat kurkut, tuskin mitaan vakavaa, mutta Katja friikkailee jotain nasunuhaa.. Huomenna sitten takas paaluostarille rauhoittumaan.
Junasta hypattyamme saimme riesaksemme "need a taxi?" tyypit...aargh.. joo mut me kyl etitaan ite hyva!!.. Takas todellisuuteen.. Paadyttiin sitten yhteen tyyppiin joka suostu heittamaan meidat Bodh Gayaan ja laskemaan hintansa 150:sta 80:n rupiaan. Ennen kun paastiin lahtemaan, eras mies suositteli meille jotain hotellia minka jalkeen meidan kuski kilahti sille.. Tais kaveri astua meidan kuskin reviirille, talla kun taisi olla oma hotelli jo mielessa.. Hetken ajelun jalkeen se meidan kuski kysy, etta saisko se ottaa muita asiakkaita kyytiin...Ite olisin sanonut joo, mut sit me maksetaan se sama 8 rupiaa, niin kuin ne muutkin asiakkaat.. No Katja oli sita mielta et antaa ottaa, kunhan kukaan ei tule meidan taakse istumaan.. Hetken se toimikin, mutta eikohan sinne sitten tullut eras vanha rouva. No talla mentiin ja perille paastiin kuitenkin taas kerran. Suuntasimme heti Katjalle jo entuudesta tutulle alueelle, missa olisi toivon mukaan rauhallista. Loysimme oikein miellyttavan hotellin, huoneet olivat siistit ja varustettuna omalla kylpparilla, niin ja hintaakin oli vain huimat 100 rupiaa. Laskimme rinkkamme kirjauduimme sisaan ja suuntasimme heti syomaan.
Taalla ilma on ihan erinlaista, kuin Kolkatassa. Taalla ei ole juurikaan kosteutta ilmassa ja aurinko on todella polttavan kuuma. Ma kylla kestan, koska olenhan Suomalainen mies, oikein sonni s..tana :) No joo.. takas asiaan. Katja tilas meille heti jotain momoja, siis jotain Tiibetilaista ruokaa, joka osoittautui todella hyvaksi. Syotyamme suuntasimme kulkumme kohti taalla olevaa Buddhalaista luostaria, tai no sita paaluostaria. Tama kaupunki on taynna erinlaisia Buddha-luostareita, jotai jokainen Buddhistinen maa on tanne rakentanut. Buddhan uskotaan meditoineen taalla taman paaluostarin takana olevan Bodhi puun juurella ja tama luostari on rakennettu kunnioitukseksi Buddhalle.
Luostarin puutarha on todella rauhaisa paikka, kunhan ensin loytaa itselleen sellaisen paikan, missa ei ole meluavia Intialaisia turisteja.. Vietimme puistossa ja temppelia kierrellen muutaman tunnin, kunnes aurinko alkoi jo laskeutumaan. Illan hamartyessa munkit, joita ei taalla talla hetkella ole kauhean paljoa, keraantyivat lukemaan mantrojaan ja laulamaan ylistysta Buddhalle. En voi kovin helposti kuvitella mitaan rauhoittavampaa, kuin Buddhalaisten munkkien rauhoittavalla aanellaan lukemat mantrat. meidan oli kuitenkin aika lahtea syomaan ja sitten nukkumaan. Meilla on kummallakin hieman kipea olo, nuhaa ja kipeat kurkut, tuskin mitaan vakavaa, mutta Katja friikkailee jotain nasunuhaa.. Huomenna sitten takas paaluostarille rauhoittumaan.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
It was a sad day for the chicken
Tanaan on sitten viimeinen paiva harjoittelussa.. Aamulla lahettiin Matunin kanssa heti aamiaisen jalkeen sen entisen opettajan luokse, joka myoskin omistaa Electro Comp System nimisen ohjelmistoja tuottavan yrityksen, jonka alaisuudessa tama Pink Cyber Cafe toimii. Istuimme alas, hoidimme joitakin paperiasioita, han kertoi minulle ohjelmistoistaan enemman ja keskustelimme niita naita muutaman tunnin ajan.
Ennen sinne lahtoa olin paattanyt ottaa videokameran mukaan, kuvatakseni meidan pratkalla ajoa Kolkatan ruuhkaisilla kaduilla. Tanaan tietenkin sattui sitten sellanen paiva, ettei kaduilla jostain kumman syysta nakynyt juurikaan autoja.. No jotain matskua san kuvattua kumminkin.
Paluumatkalla kavimme hakemassa joitakin puuttuvia tavaroita, mita mun oli tarkoitus ottaa mukaani reissuun, jolle taman paivan jalkeen lahtisimme. Nyt seuraavan reilun kuukauden ajan kiertaisimme Katjan kanssa Intian pohjoisia osia.
Palattuamme tanne Matunin kampille lepasimme hetken, soimme ja tulimme tanne kahvilaan. Mun piti tehda valmiiksi mun tuntilista koulua varten, mutta tunnit laskettuani eksyinkin tanne blogiin.. Josko kohta sen sitten tekisin valmiiksi.. No ei tassa ehitty hirveen kauaa homehtua kun yht'akkia sahkot meni yllari yllari.. No reilun puolentoista tunnin jalkeen paastiin takasin hommiin. Kaytiin Matunin kanssa tuolla marketin laidalla valojen pimennyttya.. Poikien piti saada kanaa, mutta kanamies ei ollutkaan paikalla. Siina sitten odoteltiin, mina katsoin kanoja ja kanat katsoivat mua.. Ne ei vissiin siina vaiheessa tajunneet, etta yks niista lahtis hetken kuluttua palasina meidan matkaan ja chicken curry pataan.. Asken sitten syotiin sita taivaallista chicken currya ja nyt pitas menna pakkaamaan ja nukkumaan.. Huomenna aamulla on aikanen heratys ja lahto uusiin seikkailuihin.
Ennen sinne lahtoa olin paattanyt ottaa videokameran mukaan, kuvatakseni meidan pratkalla ajoa Kolkatan ruuhkaisilla kaduilla. Tanaan tietenkin sattui sitten sellanen paiva, ettei kaduilla jostain kumman syysta nakynyt juurikaan autoja.. No jotain matskua san kuvattua kumminkin.
Paluumatkalla kavimme hakemassa joitakin puuttuvia tavaroita, mita mun oli tarkoitus ottaa mukaani reissuun, jolle taman paivan jalkeen lahtisimme. Nyt seuraavan reilun kuukauden ajan kiertaisimme Katjan kanssa Intian pohjoisia osia.
Palattuamme tanne Matunin kampille lepasimme hetken, soimme ja tulimme tanne kahvilaan. Mun piti tehda valmiiksi mun tuntilista koulua varten, mutta tunnit laskettuani eksyinkin tanne blogiin.. Josko kohta sen sitten tekisin valmiiksi.. No ei tassa ehitty hirveen kauaa homehtua kun yht'akkia sahkot meni yllari yllari.. No reilun puolentoista tunnin jalkeen paastiin takasin hommiin. Kaytiin Matunin kanssa tuolla marketin laidalla valojen pimennyttya.. Poikien piti saada kanaa, mutta kanamies ei ollutkaan paikalla. Siina sitten odoteltiin, mina katsoin kanoja ja kanat katsoivat mua.. Ne ei vissiin siina vaiheessa tajunneet, etta yks niista lahtis hetken kuluttua palasina meidan matkaan ja chicken curry pataan.. Asken sitten syotiin sita taivaallista chicken currya ja nyt pitas menna pakkaamaan ja nukkumaan.. Huomenna aamulla on aikanen heratys ja lahto uusiin seikkailuihin.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Hakittamo kierros
Eilen sovimme Katjan kanssa, etta tanaan herataan sitten aijoissa ja lahetaan heti sinne elaintarhaan. Aamupalan jalkeen nousimme laheiselta pysakilta paikalliseen todella hikiseen ja narisevaan bussiin, joka veisi meidat Kolkatan keskustan liepeilla sijaitsevaan elaintarhaan. Noin tunnin bussimatkan jalkeen saavuimme zoon porteille. Elaintarha naytti aika pitkalti silta, ettei sille oltu sen rakentamisen jalkeen tehty juuri mitaan.. No kiertelimme eri hakkeja ja aitauksia noin kolmisen tuntia, jonka aikana naimme kaiken nakoisia lintuja, joitakin karhuja, leijonia, tiikereita, peuria yms. Osa elaimista oli todella masentuneita ja ne vaan kaveli edes takaisin niiden hakissa.. Kaikilla vesilinnuilla ei ollut edes vetta hakeissaan jne. Aika masentavaa meininkia sanon mina. Ainoat elaimet jotka nayttivat nauttivan olostaan olivat virtahevot ja kirahvit, mutta sekin saattoi johtua vain niiden muutenkin hymyilevalta nayttavan naamansa ansiota.
Lahdettyamme suuntasimme kulkumme Khidirpurin slummeihin, jonne meidan oli tarkoitus menna tapaamaan Katjan vanhaa oppilasta Parunia. Katjan yllatykseksi siella seikkaili pari muutakin sen vanhaa oppilasta, joita se ei ollut nahnyt pitkiin aikoihin. Vietimme hetken aikaa koulurakennuksessa kuumuutta paossa ja tana aikana lapset olivat kauneet hakemassa Parunin, joka vei meidat laheiseen aavekaupunkiin. Matun oli viimekerralla sita mielta, ettei meidan olisi turvallista menna sinne, mutta nyt kun Matun ei ollut mukana, niin mehan menimmekin sinne. Alue in taynna vanhoja ransistyneita kerrostaloja, joihin osa slummin asukkaista on jaanyt asumaan. Alueella asuu monia ryovareita, narkkareita juoppoja yms. mutta myoskin ihan kunnollisia Bangladeshin pakolaisia. Parun vei meidat kotiinsa, jossa tapasimme hanen suloiset lapsensa. Hetken emmittyani otin kuitenkin kamerani esiin ja aloin rapsia kuvia talta mystiselta ja ehka jopa hieman pelottavalta alueelta. Kuvasin ehka pikemminkin rakennuksen sisatilojalta ja huoneistojen ovilta, kuvaten lapsia ja rappukaytavaa. Meidan oli tullut kuitenkin aika jo lahtea, Parun sanoi, etta mun olis turvallisinta laittaa kamera laukkuun.. Tein tyota kaskettya ja lahdimme kavelemaan pihan poikki. Alueella oli todella paljon elamaa, lapset leikkivat pihalla osan pelatessa "sahlya" puukepeilla, koska heilla ei ollut varaa mailoihin. Hetken kaveltyamme kuulimme kahden naisen huutavan peraamme ja pysahdimme. Nama naiset alkoivat ravota jotain mita emme tajunneen ja hetken kuluttua viereemme ilmaantui kaksi miesta.. Parun kovana mimmina raivosi jotain takaisin ja me Katjan kanssa paatimme jatkaa matkaamme. Me emme Katjan kanssa tajunneet sanaakaan, mutta Parun kertoi heidan alkaneen vaatia meilta rahaa. Paasimme bussipysakille asti ja hetken odottelun jalkeen bussimme tulikin. Bussista jaatyamme Katjan jalkoihin liimaantui rahaa kerjaava poika lapsi.. Nama olivat niita slumdog millionarestakin tuttuja jarjestaytyneita kerjaajia.. Tyylillemme uskollisina emme kuitenkaan antaneet hanelle rupiaakaan, hyppasimme autorikshawn ja suhasimme takaisin Takurpukuriin.
Palattuamme tulin tanne nettikahvilaan hengailemaan joksikin aikaan, jonka jalkeen lahdimme Matunin ja Katjan kanssa kolmipaalla pratkalla hakemaan meidan valokuvia. Palattuamme vietin viela tovin taalla kahvilassa, kunnes oli taas aika menna nukkumaan.. Tai siis katsomaan krikettia ja sen jalkeen nukkumaan :)
Lahdettyamme suuntasimme kulkumme Khidirpurin slummeihin, jonne meidan oli tarkoitus menna tapaamaan Katjan vanhaa oppilasta Parunia. Katjan yllatykseksi siella seikkaili pari muutakin sen vanhaa oppilasta, joita se ei ollut nahnyt pitkiin aikoihin. Vietimme hetken aikaa koulurakennuksessa kuumuutta paossa ja tana aikana lapset olivat kauneet hakemassa Parunin, joka vei meidat laheiseen aavekaupunkiin. Matun oli viimekerralla sita mielta, ettei meidan olisi turvallista menna sinne, mutta nyt kun Matun ei ollut mukana, niin mehan menimmekin sinne. Alue in taynna vanhoja ransistyneita kerrostaloja, joihin osa slummin asukkaista on jaanyt asumaan. Alueella asuu monia ryovareita, narkkareita juoppoja yms. mutta myoskin ihan kunnollisia Bangladeshin pakolaisia. Parun vei meidat kotiinsa, jossa tapasimme hanen suloiset lapsensa. Hetken emmittyani otin kuitenkin kamerani esiin ja aloin rapsia kuvia talta mystiselta ja ehka jopa hieman pelottavalta alueelta. Kuvasin ehka pikemminkin rakennuksen sisatilojalta ja huoneistojen ovilta, kuvaten lapsia ja rappukaytavaa. Meidan oli tullut kuitenkin aika jo lahtea, Parun sanoi, etta mun olis turvallisinta laittaa kamera laukkuun.. Tein tyota kaskettya ja lahdimme kavelemaan pihan poikki. Alueella oli todella paljon elamaa, lapset leikkivat pihalla osan pelatessa "sahlya" puukepeilla, koska heilla ei ollut varaa mailoihin. Hetken kaveltyamme kuulimme kahden naisen huutavan peraamme ja pysahdimme. Nama naiset alkoivat ravota jotain mita emme tajunneen ja hetken kuluttua viereemme ilmaantui kaksi miesta.. Parun kovana mimmina raivosi jotain takaisin ja me Katjan kanssa paatimme jatkaa matkaamme. Me emme Katjan kanssa tajunneet sanaakaan, mutta Parun kertoi heidan alkaneen vaatia meilta rahaa. Paasimme bussipysakille asti ja hetken odottelun jalkeen bussimme tulikin. Bussista jaatyamme Katjan jalkoihin liimaantui rahaa kerjaava poika lapsi.. Nama olivat niita slumdog millionarestakin tuttuja jarjestaytyneita kerjaajia.. Tyylillemme uskollisina emme kuitenkaan antaneet hanelle rupiaakaan, hyppasimme autorikshawn ja suhasimme takaisin Takurpukuriin.
Palattuamme tulin tanne nettikahvilaan hengailemaan joksikin aikaan, jonka jalkeen lahdimme Matunin ja Katjan kanssa kolmipaalla pratkalla hakemaan meidan valokuvia. Palattuamme vietin viela tovin taalla kahvilassa, kunnes oli taas aika menna nukkumaan.. Tai siis katsomaan krikettia ja sen jalkeen nukkumaan :)
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Paluu arkeen
Aamulla herasin..... vai herasinko? nyt taytyy kylla sanoa, etten ole oikein varma asiasta. No joka tapauksessa meilla oli katjan kanssa puhetta josko lahdettaisiin hakitettyja elaimia ihastelemaan. Soimme aamiaisen sangyssa, niin kuin viime aikoina on ollut tapana.. Ei ehi ees herata kunnolla ku Maa (aiti) tuo teen, mangot ja leivat, niin ja keksit sankyyn :) sit se vaan hymyilee ja sanoo tumi khaou (syo). Minkas teet? Pakkohan se on sitten nousta, kun kerran sankyyn asti meille ruoan tuo.
Paiva oli taas kerran paahtavan kuuma, eika pahemmin tehnyt mieli edes liikkua. Menin kuitenkin taas kerran urhoollisesti 10:n metrin paassa olevaan nettikahvilaan, istuin alas ja kirjauduin.. aloitin tyot. Jonkin tovin paasta lahdimme Matunin kanssa pratkalla marketille hikoilemaan. Kiertelimme todella kauan, ehka vahan liiankin kauan.. En muista kertaakaan hikoilleeni nain paljoa mita tanaan hikoilin. Mun koko paita oli paria kuivaa kohtaa lukuunottamatta ihan lapimarka ja mun laukun hihnakin oli imassu jo aika reippaasti mun nesteita.... :) Palasimme kuitenkin aika pian takaisin kampille syomaan. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, ettei me mitenkaan ehittais sinne elaintarhaan paikallisilla busseilla ja noissa ruuhkissa, joten paatimme lahtea huomenna ajoissa matkaan.
Ruoan jalkeen palasin takasin todellisuuteen, joten menin nukku...kahvilaan koneelle. Taalla kahvilassa ei ollut oikein mitaan tapahtumaa, joten palasin takasin kotio ja meni sitten oikeesti nukkumaan tai pikemminkin lepaamaan. Kaikki meista oli ihan ratteja sen Sunderbansin reissun jalkeen, joten paivan aikana me enimmakseen vaan levattiin taikka levattiin tai sit me levattiin. Paiva kului suht nopeasti ja kohta olikin taas aika syoda ja sen jalkeen menna nukkumaan. Nyt innolla uuteen viikkoon ja vastaanottamaan viimeisia paivia taalla Kolkatassa.
Paiva oli taas kerran paahtavan kuuma, eika pahemmin tehnyt mieli edes liikkua. Menin kuitenkin taas kerran urhoollisesti 10:n metrin paassa olevaan nettikahvilaan, istuin alas ja kirjauduin.. aloitin tyot. Jonkin tovin paasta lahdimme Matunin kanssa pratkalla marketille hikoilemaan. Kiertelimme todella kauan, ehka vahan liiankin kauan.. En muista kertaakaan hikoilleeni nain paljoa mita tanaan hikoilin. Mun koko paita oli paria kuivaa kohtaa lukuunottamatta ihan lapimarka ja mun laukun hihnakin oli imassu jo aika reippaasti mun nesteita.... :) Palasimme kuitenkin aika pian takaisin kampille syomaan. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, ettei me mitenkaan ehittais sinne elaintarhaan paikallisilla busseilla ja noissa ruuhkissa, joten paatimme lahtea huomenna ajoissa matkaan.
Ruoan jalkeen palasin takasin todellisuuteen, joten menin nukku...kahvilaan koneelle. Taalla kahvilassa ei ollut oikein mitaan tapahtumaa, joten palasin takasin kotio ja meni sitten oikeesti nukkumaan tai pikemminkin lepaamaan. Kaikki meista oli ihan ratteja sen Sunderbansin reissun jalkeen, joten paivan aikana me enimmakseen vaan levattiin taikka levattiin tai sit me levattiin. Paiva kului suht nopeasti ja kohta olikin taas aika syoda ja sen jalkeen menna nukkumaan. Nyt innolla uuteen viikkoon ja vastaanottamaan viimeisia paivia taalla Kolkatassa.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Taifuunin jaljilla
Aamulla heti syotyamme ryntasin tanne nettikahvilaan tarkistamaan millaisen vastaanoton sahkopostini oli saanut aikaan.. No tama tuli kylla niin todellisena yllatyksena etten voi oikein uskoa sita vielakaan.. Ashim Ahluwalia tai Shumona Goel, joka valilla lahettelee Ashimin nimissa sahkopostia, oli laittanut vastauksen viestiini.
Raoulin lahettaman uhkaavan luonteisen viestin takia olemme paattaneet vieda taman asian paljon virallisemmalle tasolle koulunne kanssa. plaplaplaplaaa.. Tulemme ottamaan yhteytta asianajajaamme plaplaplaplaplaa...
Ei voi muuta kuin ihmetella mita nailla ihmisilla oikein liikkuu paassa... Shumona lahettaa ensin opettajalleni sahkopostin missa se mustamaalaa mut ja valehtelee viela mun opettajalle kaikesta mita on tapahtunut, sen jalkeen kun ma vastaan niihin syytoksiin kertomalla totuuden tapahtumista, niin mua tai mun koulua uhataan syytteella :) No ei voi muuta kuin nauraa ja jos vain mahdollista niin julkaisen kaikki naiden kahden minulle lahettavas kirjeet taalla, niin paasette tekin nauramaan niille.
Nyt oli kuitenkin aika lahtea Sunderbansille, auto odotti jo meita ulkona ja kaikki muutkin olivat jo valmiina lahtoon. Matkasimme noin kolme tuntia eraaseen pieneen kylaan, jonne Matunin, Katjan ja Annin tuleva jarjesto perustaisi koulun noin 110:lle lapselle. Itse olin matkalla mukana valokuvaajana ja videokuvaajana, suorittaen samalla omaa harjoitteluani taalla Intiassa. Vietimme talla kertaa kylassa koko paivan, jonka aikana Matun ja Katja allekirjoittivat sopimuspaperit kylan koulukomitean kanssa koulun kunnostamisesta ja opetuksen aloittamisesta siella. Toimme mukanamme kylan lapsille papereita ja varikynia, jotta he voisivat piirtaa meille mieleisiaan kuvia, josta myohemmin kokoaisimme kirjat tai jotain muuta sellaista. Kylasta ja jarjeston perustamisesta voitte lukea enemman Katjan blogista.
Ilta alkoi jo hamartamaan ja meidan oli aika jatkaa matkaa Aparnan (Matunin vaimo) kylaan, jossa yopyisimme Aparnan vanhempien talossa. Ilta pimeni pimenemistaan, Matun oli paattanyt vieda meidat toista kautta kylaan, koska Sunderbansilla oli pari paivaa aikaisemmin ollut todella paha taifuuni, joka oli tuhonnut monilta perheilta pellot ja kodit. Taman takia meidan olisi turvallisempi kiertaa nama pahimmat tuhoalueet. Matkan varrella eteemme luikersi ihka elava Intian Cobra(wikipedia). Sita hetken kummasteltuamme jatkoimme matkaamme paasten onneksi turvallisesti perille.
Seuraavana paivana kavimme kiertamassa hieman laheisia tuhoallueita, mutta todellisen tuhon keskelle meita ei laskettu. Syy tahan kaikkeen oli se, etta taalla oli todellinen hata ja mikali ihmiset nakisivat valkoihoisia, he luulisivat oitie etta me ollaan tultu tuomaan niille ruokaa, vetta ja muita aputarpeita. Todennakoisesti olisimme joutuneet todellisen ryntayksen jalkoihin ja ihmiset olisivat alkaneet taistelemaan siita kuka sita apua oikein meilta saisi. Taman lisaksi poliittinen tilanne talla alueella on todella kirea ja yhteenottoja tapahtui aika ajoin kommunistien ja opposition kannattajien valilla. Me viela asustimme todellisen opposition aktivistijohtajan kotona.
Lansi-Bengalia on viimeiset 30 vuotta hallinnut kommunistinen puolue ja paikalliset ihmiset on todella kypsia niiden toimintaan ja oman etunsa ajamiseen. Taalla jarjestelma toimii niin, etta hallitus lahettaa avustusta Sunderbansin alueelle ottaen yhteytta paikalliseen hallintoon (kommunistit), joka ottaa yhteytta kylaryhmiin, jotka yleensa ovat myos kommunisteja, pyytaen nailta ryhmilta listat niista ihmisista, jotka tarvitsevat apua. Listat sisaltavat siis kommunistien nimen, joista osalta ei ole myrskyssa tuhoutunut mitaan. Nama ihmiset saavat apua ja esimerkiksi ne ihmiset joilta on mennyt kaikki tai opposition kannattajat tai ihmiset jotka eivat kuulu minkaan puolueen riveihin, eivat saa minkaan nakoista apua. Sama toimii kylla myos toisin pain niissa kylissa missa oppositio on vahvoilla. Tilanne on siis taalla todella paha ja voitte ymmartaa minka takia monet ihmiset on todella vihaisia.
Oli todella paha katsoa naita peltoja mita meidankin ymparilla naimme. Ne olivat ihan meriveden peitossa, eika niilla voinut enaan viljella riisia ainakaan kahteen vuoteen. Seuraavana aamuna lahdimme Katjan kanssa lautalla pois ja talla matkalla meille avautui hieman enemman taifuunin aiheuttamasta tuhosta. Jokivallit olivat murtuneet paikoin pitkiltakin matkoilta ja pellot olivat aivan taynna suolaista vetta, seka osa rannoilla olleista taloista oli tuhoutuneet. Matkasimme reilut kaksi tuntia pois talta alueelta. Toivottavasti tuleva taysikuu ei tuo tullessaan uusia tulvia ja ennustettu matalapainen ei toisi uutta myrskya talle jo miltein tuhoutuneelle alueelle.
Aparnan ja Matunin piti olla meita satamassa vastassa, mutta Matun taisi arvioida matkan keston hieman vaarin :) Kymmenen minuutin odottelun jalkeen meidan huvittavan nakoinen pakettiautomme saapui siltaa pitkin polypilven saattelemana. Ei kun kyytiin ja talla pohjaan. Meidan kuljettajamme hurja ajotyyli sai takaraivossani muodostumaan kysymyksen, etta josko taas talla reissulla kolahtais, mutta saastyimme kuitenkin kaikilta onnettomuuksilta ja paasimme turvallisesti takaisin tanne Takurpukuriin.
Menimme heti sisalle paastyamme lepaamaan ja taisimme siina muutaman tunnin torkahtaakkin. Mina tulin kuitenkin sita ennen tanne kahvilaan tarkistamaan olisinko jo saanut jotain palautetta sahkopostiini, mutta onnekseni en ollut saanut muutakuin vastauksen opettajaltani kysymykseen, etta jataisinko asian nyt sikseen vai miten mun tulis tassa tilanteessa toimia.. No opettajani oli myoskin sita mielta, etta annetaan tan asian nyt olla ja keskitytaan nauttimaan kesasta. Loppupaiva menikin oikeastaan valilla taalla kahvilassa ja valilla kotona hengatessa, niin ja siis toivoessa sahkojen palautumista ennen Intia-Bangladesh krikettiottelun alkua. Illan aikana talta alueelta katosi Intialaiseen tyyliin sahkot muutaman kerran valilla pidemmaksi aikaa ja valilla lyhyemmaksi, mutta ottelun naimme kuitenkin ja kaiken lisaksi Intia meni ja voitti sen :)
Raoulin lahettaman uhkaavan luonteisen viestin takia olemme paattaneet vieda taman asian paljon virallisemmalle tasolle koulunne kanssa. plaplaplaplaaa.. Tulemme ottamaan yhteytta asianajajaamme plaplaplaplaplaa...
Ei voi muuta kuin ihmetella mita nailla ihmisilla oikein liikkuu paassa... Shumona lahettaa ensin opettajalleni sahkopostin missa se mustamaalaa mut ja valehtelee viela mun opettajalle kaikesta mita on tapahtunut, sen jalkeen kun ma vastaan niihin syytoksiin kertomalla totuuden tapahtumista, niin mua tai mun koulua uhataan syytteella :) No ei voi muuta kuin nauraa ja jos vain mahdollista niin julkaisen kaikki naiden kahden minulle lahettavas kirjeet taalla, niin paasette tekin nauramaan niille.
Nyt oli kuitenkin aika lahtea Sunderbansille, auto odotti jo meita ulkona ja kaikki muutkin olivat jo valmiina lahtoon. Matkasimme noin kolme tuntia eraaseen pieneen kylaan, jonne Matunin, Katjan ja Annin tuleva jarjesto perustaisi koulun noin 110:lle lapselle. Itse olin matkalla mukana valokuvaajana ja videokuvaajana, suorittaen samalla omaa harjoitteluani taalla Intiassa. Vietimme talla kertaa kylassa koko paivan, jonka aikana Matun ja Katja allekirjoittivat sopimuspaperit kylan koulukomitean kanssa koulun kunnostamisesta ja opetuksen aloittamisesta siella. Toimme mukanamme kylan lapsille papereita ja varikynia, jotta he voisivat piirtaa meille mieleisiaan kuvia, josta myohemmin kokoaisimme kirjat tai jotain muuta sellaista. Kylasta ja jarjeston perustamisesta voitte lukea enemman Katjan blogista.
Ilta alkoi jo hamartamaan ja meidan oli aika jatkaa matkaa Aparnan (Matunin vaimo) kylaan, jossa yopyisimme Aparnan vanhempien talossa. Ilta pimeni pimenemistaan, Matun oli paattanyt vieda meidat toista kautta kylaan, koska Sunderbansilla oli pari paivaa aikaisemmin ollut todella paha taifuuni, joka oli tuhonnut monilta perheilta pellot ja kodit. Taman takia meidan olisi turvallisempi kiertaa nama pahimmat tuhoalueet. Matkan varrella eteemme luikersi ihka elava Intian Cobra(wikipedia). Sita hetken kummasteltuamme jatkoimme matkaamme paasten onneksi turvallisesti perille.
Seuraavana paivana kavimme kiertamassa hieman laheisia tuhoallueita, mutta todellisen tuhon keskelle meita ei laskettu. Syy tahan kaikkeen oli se, etta taalla oli todellinen hata ja mikali ihmiset nakisivat valkoihoisia, he luulisivat oitie etta me ollaan tultu tuomaan niille ruokaa, vetta ja muita aputarpeita. Todennakoisesti olisimme joutuneet todellisen ryntayksen jalkoihin ja ihmiset olisivat alkaneet taistelemaan siita kuka sita apua oikein meilta saisi. Taman lisaksi poliittinen tilanne talla alueella on todella kirea ja yhteenottoja tapahtui aika ajoin kommunistien ja opposition kannattajien valilla. Me viela asustimme todellisen opposition aktivistijohtajan kotona.
Lansi-Bengalia on viimeiset 30 vuotta hallinnut kommunistinen puolue ja paikalliset ihmiset on todella kypsia niiden toimintaan ja oman etunsa ajamiseen. Taalla jarjestelma toimii niin, etta hallitus lahettaa avustusta Sunderbansin alueelle ottaen yhteytta paikalliseen hallintoon (kommunistit), joka ottaa yhteytta kylaryhmiin, jotka yleensa ovat myos kommunisteja, pyytaen nailta ryhmilta listat niista ihmisista, jotka tarvitsevat apua. Listat sisaltavat siis kommunistien nimen, joista osalta ei ole myrskyssa tuhoutunut mitaan. Nama ihmiset saavat apua ja esimerkiksi ne ihmiset joilta on mennyt kaikki tai opposition kannattajat tai ihmiset jotka eivat kuulu minkaan puolueen riveihin, eivat saa minkaan nakoista apua. Sama toimii kylla myos toisin pain niissa kylissa missa oppositio on vahvoilla. Tilanne on siis taalla todella paha ja voitte ymmartaa minka takia monet ihmiset on todella vihaisia.
Oli todella paha katsoa naita peltoja mita meidankin ymparilla naimme. Ne olivat ihan meriveden peitossa, eika niilla voinut enaan viljella riisia ainakaan kahteen vuoteen. Seuraavana aamuna lahdimme Katjan kanssa lautalla pois ja talla matkalla meille avautui hieman enemman taifuunin aiheuttamasta tuhosta. Jokivallit olivat murtuneet paikoin pitkiltakin matkoilta ja pellot olivat aivan taynna suolaista vetta, seka osa rannoilla olleista taloista oli tuhoutuneet. Matkasimme reilut kaksi tuntia pois talta alueelta. Toivottavasti tuleva taysikuu ei tuo tullessaan uusia tulvia ja ennustettu matalapainen ei toisi uutta myrskya talle jo miltein tuhoutuneelle alueelle.
Aparnan ja Matunin piti olla meita satamassa vastassa, mutta Matun taisi arvioida matkan keston hieman vaarin :) Kymmenen minuutin odottelun jalkeen meidan huvittavan nakoinen pakettiautomme saapui siltaa pitkin polypilven saattelemana. Ei kun kyytiin ja talla pohjaan. Meidan kuljettajamme hurja ajotyyli sai takaraivossani muodostumaan kysymyksen, etta josko taas talla reissulla kolahtais, mutta saastyimme kuitenkin kaikilta onnettomuuksilta ja paasimme turvallisesti takaisin tanne Takurpukuriin.
Menimme heti sisalle paastyamme lepaamaan ja taisimme siina muutaman tunnin torkahtaakkin. Mina tulin kuitenkin sita ennen tanne kahvilaan tarkistamaan olisinko jo saanut jotain palautetta sahkopostiini, mutta onnekseni en ollut saanut muutakuin vastauksen opettajaltani kysymykseen, etta jataisinko asian nyt sikseen vai miten mun tulis tassa tilanteessa toimia.. No opettajani oli myoskin sita mielta, etta annetaan tan asian nyt olla ja keskitytaan nauttimaan kesasta. Loppupaiva menikin oikeastaan valilla taalla kahvilassa ja valilla kotona hengatessa, niin ja siis toivoessa sahkojen palautumista ennen Intia-Bangladesh krikettiottelun alkua. Illan aikana talta alueelta katosi Intialaiseen tyyliin sahkot muutaman kerran valilla pidemmaksi aikaa ja valilla lyhyemmaksi, mutta ottelun naimme kuitenkin ja kaiken lisaksi Intia meni ja voitti sen :)
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Vicktoria Vicktoria...
Aamulla teeta ja kekseja. Taisimme syoda myoskin leipaa ja mangoja. Aamiaisen jalkeen menimme Pink Cyber Cafeen, mina "toihin", Katja hengailemaan ja surffailemaan. Aika pian kuitenkin paadyimme kirjoittamaan vastinetta Shumonan (Future Eastin tuottaja) opettajalleni kirjoittamaan sahkopostiin, jossa han haukkui minut todella huonoksi tyontekijaksi ja vajaaalyiseksi, rajoittuneeksi ihmiseksi. Tais ottaa hieman koville mun lahto sielta :) Jouduimme lukemaan Katjan kanssa taman sahkopostin moneen kertaan emmeka siltikaan meinanneet uskoa silmiamme. Ollessani harjoittelussa Future East Film Companyssa olin todella hyva ja tasmallinen tyontekija, tein aivan uskomattoman hyvat listat, mutta tassa sahkopostissa Shumona kertoi kaiken olleen aivan toisin. Kirjoitimme vastinetta usean tunnin ajan, niin virallisella formaatilla, kuin suinkin mahdollista. En halunnut asettua millaan lailla Shumonan tasolle ja uskon onnistuneeni aika hyvin tassa. Julkaisen taman sahkopostin taalla blogissa, kunhan paasen varmuuteen siita, etten riko silla mitenkaan lakia. Paatimme pitaa pienen tauon kirjoittamisessa ja suunnata matkamme Kolkatan keskustaan ja elaintarhaan, mutta syotyamme ja Katjan tarkistettua Lonely Planetista elaintarhan aukioloajan olimme jo myohassa.
Lahdimme kuitenkin bussilla keskustaan ja siella sijaitsevaan Vicktoria Memorialia, joka oli mielestani aika upea ilmestys. Se oli joskus Brittien hirmuhallinnon aikana rakennettu muistomerkki jollekkin Vicktoria nimiselle kuningattarelle.. tai jotain.. Taalta matkasimme sitten Pabu Ghadhiin joka oli Intialaisten tai Kolkatalaisten pyha peseytymispaikka. Taalta otimmekin sitten bussin takaisin Takurpukuriin, mutta ennen kotiin paluuta haimme eilen kehitettavaksi jattamamme filkan ja kuvat. Bussimatka oli todella tunnelmallinen bussin ollessa ayraitaan myoten taynna matkustajia.. Ulos jaaminen olikin aika kovan kamppailun takana, mutta hyvin me taaskin selviydyimme siitakin koettelemuksesta. Kuvat haettuamme matkasimme takasin Matunin kampille ja mina takasin nettikahvilaan. Myohemmin Katjan tultua kirjoitimme Shumonalle tarkoitetun vastineen loppuun ja lahetimme sen noin 15:sta entiselle ja nykyiselle Future Eastin tyontekijalle ja harjoittelijalle. Kello alkoi olla taas niin paljon etta oli aika menna syomaan ja nukkumaan, vaikka telkkarista olis tullut Intia-Pakistan krikettiottelu.. Ei kyl kaikkee jaksa aina, vaikka kriketista on tullu "se" juttu taalla ollessamme. Huomenna on kuitenkin aikanen heratys ja lahto Sunderbansille, joten eikun nukkumaan.
Lahdimme kuitenkin bussilla keskustaan ja siella sijaitsevaan Vicktoria Memorialia, joka oli mielestani aika upea ilmestys. Se oli joskus Brittien hirmuhallinnon aikana rakennettu muistomerkki jollekkin Vicktoria nimiselle kuningattarelle.. tai jotain.. Taalta matkasimme sitten Pabu Ghadhiin joka oli Intialaisten tai Kolkatalaisten pyha peseytymispaikka. Taalta otimmekin sitten bussin takaisin Takurpukuriin, mutta ennen kotiin paluuta haimme eilen kehitettavaksi jattamamme filkan ja kuvat. Bussimatka oli todella tunnelmallinen bussin ollessa ayraitaan myoten taynna matkustajia.. Ulos jaaminen olikin aika kovan kamppailun takana, mutta hyvin me taaskin selviydyimme siitakin koettelemuksesta. Kuvat haettuamme matkasimme takasin Matunin kampille ja mina takasin nettikahvilaan. Myohemmin Katjan tultua kirjoitimme Shumonalle tarkoitetun vastineen loppuun ja lahetimme sen noin 15:sta entiselle ja nykyiselle Future Eastin tyontekijalle ja harjoittelijalle. Kello alkoi olla taas niin paljon etta oli aika menna syomaan ja nukkumaan, vaikka telkkarista olis tullut Intia-Pakistan krikettiottelu.. Ei kyl kaikkee jaksa aina, vaikka kriketista on tullu "se" juttu taalla ollessamme. Huomenna on kuitenkin aikanen heratys ja lahto Sunderbansille, joten eikun nukkumaan.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Hello Kolkata
Tapasimme Mananin Cafe Montegarin edessa, heti nettikahvilasta lahdettyamme. Pienen keskustelun jalkeen paadyimme Cafe Leopoldiin, jossa nautimme Mananin kanssa tornin olutta ja jauhoimme kaikesta mita oli tapahtunut Future Eastista lahdettyani. Tovin kuluttua Hina liittyi seuraamme ja osallistui niin ihanaan Future Eastin kokemusten purkuun.. No meilla oli Hinan kanssa aika paljon negatiivisia kokemuksia kyseisesta lafkasta, joten meilla riitti paljon tilitettaavaa. Manan oli viela taman firman leivissa, mutta Hinan tyosuhde oli onneksi jo loppunut. Kuvausaikataulujen venymisen takia Manan ei paasisikaan meidan kanssa sinne Dehraduniin, jossa hanen oli tarkoitus vieda meidat melomaan ja patikoimaan.. No ei voi mitaan. Sovimme kuitenkin etta Manan vie meidat sinne ens kerralla, kun me tullaan tanne Intiaan. Mananin oli aika palata takaisin toimistolle ja me paatettiin Katjan ja Hinan kanssa menna Baristaan juomaan kylmat juomat ja tilittamaan harjoittelukokemuksistamme. Siella kylmien juomien raikastaessa mieltamme Hina kertoi, ettei Future East ollut maksanut hanelle palkoja ja etta se oli joutunut kayttamaan omia rahojaan Future Eastin menoihin, joita se ei ollut vielakaan saanut takasin.. Et sellanen lafka talla kertaa.. Kello alko oleen jo niin paljon, etta oli aika lahtea kaupan kautta noutamaan rinkat hotellilta ja suunnata nokkamme kohti Kolkatan junaa.
Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.
Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.
Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.
Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
