Nyt on pakko myontaa, etta me ollaan totaalisesti jamahdetty tanne taivaallisen kauniiseen ja rauhalliseen Rishikeshiin. Me ei olla varsinaisesti tehty taalla muuta kuin kayty hieronnassa ja levatty. Tiistaina me lahettiin aamulla klo 09.00 raftaamaan eli laskemaan kumiveneella koskea ja se kokemus oli mita taydellisin. Kuudentoista kilometrin sijasta me paatettiin repasta kunnolla ja otettiin pisin mahdollinen lasku, joka oli 27 kilometria. Talla reissulla me tutustuttiin todella mukavaan pariskuntaan, jonka kanssa me ollaan vietetty taalla aikaa. Eva on Islannista ja 28 vuotias ja Jon on Jenkeista ja on ialtaan 22 vuotias. Kummatkin opiskelee elokuva-alalla ja Jon opiskelee lahinna ohjausta ja tuottamista.
Eilen pienen suostuttelun jalkeen paatettiin Katjan kanssa vuokrata skootteri jolla sitten huristeltiin ympari lahiseutuja. Eva ja Jon oli vuokrannut skootterin jo aikasemmin ja he osallistuivat kanssamme Rishikesh kierrokselle :) Sitten kavikin sellanen kiva juttu, etta Katja sai mita taydellisimman idean ja me paatettiin vuokrata pratkat, joilla me lahdettais kiertelemaan himalajan vuoristoja tai pikemminkin matkata Lehiin.. Me peruttiin Katjan kanssa meidan junaliput ja jaatiin tanne viela pariksi paivaksi. Lehiin lahdossa oli kuitenkin ongelmansa, eika meidan pratkat tulis millaan suoriutumaan siita matkasta, joten tyydyttiin kiertelemaan vaan naita lahiseutuja. Nyt tassa odotellaan sita, etta ne pratkat tuotais meille.. Se tyyppi on jo 30 minuuttia myohassa.. No toivotaan parasta! Mulla on viela sellanen juttu, etten omista ajokorttia, mutta mita olen muilta lankkareilta ja paikallisilta kuullut, niin jos on rahaa niin et sa korttia taalla tarvitse. Googletin kuitenkin kortitta ajosta juttuja ja pahimmassa tapauksessa se on sitten 3kk linnaa.. :)
Jokatapauksessa huomenna aamulla klo 06 me startataan pratkat ja lahdetaan matkaan. Seuraavat kaksi viikkoa olis tarkoitus ajella ympariinsa niilla pratkilla ja viimeinen viikko eli kolmas me vietetaan siirtyessa Delhiin, josta sitten Finnairin lennolla takas Suomeen. Seuraavan kerran paasen varmaan kirjoittamaan blogia vasta kahden viikon kuluttua :( Me kuvataan kuitenkin matkan varrelta videoita ja ehka ma jopa saan jotain tekstia rustattua paperillekkin, jonka sitten puran tanne teille luettavaks.
Nii joo.. Me tavattiin taalla yks Israelilainen jatka jonka me oltiin tavattu jo aikasemmin Bodh Gayassa.. Varanasissa me tavattiin yks jatka joka lupas opettaa mulle ja Yltsalle body surfingia Goalla, joten Intiako iso maa :) On vaan todella hauskaa tormata toisella puolella Intiaa samoihin tyyppeihin joita on tavannu aikasemmin matkansa aikana. Sitten onkin hauskaa vaihtaa kuulumisia ja kuulla/kertoa kaikesta mita matkan varrella on tapahtunut.
Tulispa ne pratkat jo, niin paasis hieman viela harjottelemaan ennen matkalle lahtoa.. Meidan kummankin pariskunnan pratkat on 150cc ja suurin milla ma oon tahan mennessa ajanu on 125cc, mut ei kai ne niin erilaisia ole :)
Kesahalit kaikille taalta Intiasta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ihmeellisiä asioita tapahtuu, ja ympäri käydään yhteen tullaan jopa intiassa :D todistetusti :D
VastaaPoistaEi muuta kuin hauskaa loppureissua ja koitahan varoa sen prätkän kanssa :D.. ei muuta kuin lämpimiä terveisiä katjalle. Tänne kuuluu muuten hyvää, saanut oman kämpän suht koht kuntoon ja normaali elämä intian reissun jälkeen alkanut maistua, vaikka hieman ikävä Masalaa :P ja sitä ihanaa lämpöä ja meteliä :D , mutta tsemppiä teille :D t:Samir
Onhan sulla ne mausteet :) Reissu meni todella hyvin ja seuraavaa reissua (pratkilla)on jo suunniteltu. Tullaan sitten tarkastamaan sun luukkus kunhan taalta kotiudutaan :)
VastaaPoista