tiistai 9. kesäkuuta 2009

It was a sad day for the chicken

Tanaan on sitten viimeinen paiva harjoittelussa.. Aamulla lahettiin Matunin kanssa heti aamiaisen jalkeen sen entisen opettajan luokse, joka myoskin omistaa Electro Comp System nimisen ohjelmistoja tuottavan yrityksen, jonka alaisuudessa tama Pink Cyber Cafe toimii. Istuimme alas, hoidimme joitakin paperiasioita, han kertoi minulle ohjelmistoistaan enemman ja keskustelimme niita naita muutaman tunnin ajan.

Ennen sinne lahtoa olin paattanyt ottaa videokameran mukaan, kuvatakseni meidan pratkalla ajoa Kolkatan ruuhkaisilla kaduilla. Tanaan tietenkin sattui sitten sellanen paiva, ettei kaduilla jostain kumman syysta nakynyt juurikaan autoja.. No jotain matskua san kuvattua kumminkin.

Paluumatkalla kavimme hakemassa joitakin puuttuvia tavaroita, mita mun oli tarkoitus ottaa mukaani reissuun, jolle taman paivan jalkeen lahtisimme. Nyt seuraavan reilun kuukauden ajan kiertaisimme Katjan kanssa Intian pohjoisia osia.

Palattuamme tanne Matunin kampille lepasimme hetken, soimme ja tulimme tanne kahvilaan. Mun piti tehda valmiiksi mun tuntilista koulua varten, mutta tunnit laskettuani eksyinkin tanne blogiin.. Josko kohta sen sitten tekisin valmiiksi.. No ei tassa ehitty hirveen kauaa homehtua kun yht'akkia sahkot meni yllari yllari.. No reilun puolentoista tunnin jalkeen paastiin takasin hommiin. Kaytiin Matunin kanssa tuolla marketin laidalla valojen pimennyttya.. Poikien piti saada kanaa, mutta kanamies ei ollutkaan paikalla. Siina sitten odoteltiin, mina katsoin kanoja ja kanat katsoivat mua.. Ne ei vissiin siina vaiheessa tajunneet, etta yks niista lahtis hetken kuluttua palasina meidan matkaan ja chicken curry pataan.. Asken sitten syotiin sita taivaallista chicken currya ja nyt pitas menna pakkaamaan ja nukkumaan.. Huomenna aamulla on aikanen heratys ja lahto uusiin seikkailuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti