Hello Kolkata

Tapasimme Mananin Cafe Montegarin edessa, heti nettikahvilasta lahdettyamme. Pienen keskustelun jalkeen paadyimme Cafe Leopoldiin, jossa nautimme Mananin kanssa tornin olutta ja jauhoimme kaikesta mita oli tapahtunut Future Eastista lahdettyani. Tovin kuluttua Hina liittyi seuraamme ja osallistui niin ihanaan Future Eastin kokemusten purkuun.. No meilla oli Hinan kanssa aika paljon negatiivisia kokemuksia kyseisesta lafkasta, joten meilla riitti paljon tilitettaavaa. Manan oli viela taman firman leivissa, mutta Hinan tyosuhde oli onneksi jo loppunut. Kuvausaikataulujen venymisen takia Manan ei paasisikaan meidan kanssa sinne Dehraduniin, jossa hanen oli tarkoitus vieda meidat melomaan ja patikoimaan.. No ei voi mitaan. Sovimme kuitenkin etta Manan vie meidat sinne ens kerralla, kun me tullaan tanne Intiaan. Mananin oli aika palata takaisin toimistolle ja me paatettiin Katjan ja Hinan kanssa menna Baristaan juomaan kylmat juomat ja tilittamaan harjoittelukokemuksistamme. Siella kylmien juomien raikastaessa mieltamme Hina kertoi, ettei Future East ollut maksanut hanelle palkoja ja etta se oli joutunut kayttamaan omia rahojaan Future Eastin menoihin, joita se ei ollut vielakaan saanut takasin.. Et sellanen lafka talla kertaa.. Kello alko oleen jo niin paljon, etta oli aika lahtea kaupan kautta noutamaan rinkat hotellilta ja suunnata nokkamme kohti Kolkatan junaa.

Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.

Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.