Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mumbai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mumbai. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Hello Kolkata

Tapasimme Mananin Cafe Montegarin edessa, heti nettikahvilasta lahdettyamme. Pienen keskustelun jalkeen paadyimme Cafe Leopoldiin, jossa nautimme Mananin kanssa tornin olutta ja jauhoimme kaikesta mita oli tapahtunut Future Eastista lahdettyani. Tovin kuluttua Hina liittyi seuraamme ja osallistui niin ihanaan Future Eastin kokemusten purkuun.. No meilla oli Hinan kanssa aika paljon negatiivisia kokemuksia kyseisesta lafkasta, joten meilla riitti paljon tilitettaavaa. Manan oli viela taman firman leivissa, mutta Hinan tyosuhde oli onneksi jo loppunut. Kuvausaikataulujen venymisen takia Manan ei paasisikaan meidan kanssa sinne Dehraduniin, jossa hanen oli tarkoitus vieda meidat melomaan ja patikoimaan.. No ei voi mitaan. Sovimme kuitenkin etta Manan vie meidat sinne ens kerralla, kun me tullaan tanne Intiaan. Mananin oli aika palata takaisin toimistolle ja me paatettiin Katjan ja Hinan kanssa menna Baristaan juomaan kylmat juomat ja tilittamaan harjoittelukokemuksistamme. Siella kylmien juomien raikastaessa mieltamme Hina kertoi, ettei Future East ollut maksanut hanelle palkoja ja etta se oli joutunut kayttamaan omia rahojaan Future Eastin menoihin, joita se ei ollut vielakaan saanut takasin.. Et sellanen lafka talla kertaa.. Kello alko oleen jo niin paljon, etta oli aika lahtea kaupan kautta noutamaan rinkat hotellilta ja suunnata nokkamme kohti Kolkatan junaa.

Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.

Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Nakemiin Mumbai

Seuraavana aamuna oli hieman orpo olo istua kahdestaan aamiaisella. Samista oli tullut jo osa meidan seuruetta ja nyt se oli jo matkalla Suomeen. Perjantaipaivan me kulutimme kierrellen kameraliikkeita, etsiskellen suotimia yms. valokuvaukseen liittyvaa kamaa.. No mulle jai sitten kouraan Nikon FE kamera, joka on nyt sitten uusin tulokas mun alati kasvavaan kameraperheeseen. Jos tykkaa vanhoista kameroista, niin Intia on se oikea maa loytaa niita. Muuta jarkevaa me ei sitten muistaakseni tehtykkaan koko paivana.. Alunperin meidan oli tarkotus lahtea sinne luolille, mut ma olin niin vasyny, etta paatettiin siirtaa sita reissua paivalla.

Lauantaina me sitten herattiin kello kuusi ja paukattiin samantien VT:lle ja sielta junalla Lonavalaan, josta sitten bussilla Carlaan ja siella sijaitseville upeille Buddha luolille. Kipusimme reilut 20:ta minuuttia vuorta ylos, kunnes paasimme naille tai pikemminkin talle mahtavalle luolalle. Se oli todella vanha Buddha-temppeli, joka oli kaiverrettu kallion sisaan luolaksi. Taalta lahdimme sitten autorikshaw:lla noin kuuden kilometrin paassa sijaitseville toisille luolille. Talla alueella oli noin 24 luolaa ja 12 stupaa, jotka kaikki oli kaiverrettu kallioon. Tama reissu oli mielestani todella kannattava, vaikka olisin viela halunnut kiiveta vuoren huipulle katsastamaan entisajan kuninkaan rakennuttamaa linnoitusta, mutta paiva oli aivan liian kuuma siihen, etta olisimme kiivenneet noin kolme tuntia ylos vuorenseinamaa.. No toivottavasti joku kaunis paiva me palataan takas tanne ja sillon meilla olisi tarpeeksi voimia kiiveta sinne.

Paluumatka olikin sitten taas todellista tuskaa.. Me ei tajuttu ottaa A/C vaunusta paikkalippuja, joten seuraavat kaksi tuntia matkustimme seisten tapotaydessa ja todella hikisessa junassa. Onneks ystavalliset Intialaiset paastivat meidat istumaan viimeiseksi 45:ksi minuutiksi, joten saimme onneksemme hieman lepuutella kuolemaan valmistautuvia jalkojamme. Meidan piti VT:lla nahda viela uusi ystavamme Ashish, mutta hanen junansa oli jo vissiin ehtinyt lahtea. Palasimme takaisinColabaan, menimme syomaan ja palasimme takaisin hotellillemme lepuuttamaan itseamme todella raskaan paivan jalkeen.

Tanaan nukuimme hieman pidempaa ja onneksi Katjakin sai nukuttua yonsa hyvin. Aamulla pakkasimme rinkkamme ja nyt alamme pikkuhiljaan valmistautua Kolkataan paluuseen. Taalta viela tapaamaan kahta todella mukaavaa uutta ystavaamme Manania ja Hinaa, jotka tulevat tanne Colabaan meita tapaamaan. Manan lupaili vievansa meidat melomaan kanooteilla Ganges-joen ylajuoksulle, kunhan paasemme sinne pohjoseen asti.

Jotenkin on todella haikea mieli lahtea taalta Mumbaista, koska tasta kaupungista, naista tutuista paikoista ja naista todella ihanista ihmisista on tullut naiden puolentoista kuukauden aikana meille koti ja perhe. Ajatus siita ettei palaa tanne enaan talla reissulla takaisin, saa kyyneleet silmiini.. No kai se on vaan kasiteltava tamakin asia samalla tavalla kuin Suomalainen mies sen kasittelee.. Eli ei tunteilla PRKLE.

Nyt on sitten edessa uudet seikkailut ja Kolkatasta lahtiessamme aloitamme vihdoinkin sen Intian kiertamisen ja sen todellisen travelleri elaman.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Python yollisena vieraana

Palattuamme hokkeleihimme, jatettya ostoksemme sinne lahdimme viela nauttimaan hieman sapuskaa laheiseen ravintolaan. Ruoka oli taas kerran todella maukasta ja syotyamme palasimme takaisin hokkeleillemme. Matkan varrella huomasin pimeassa hieman liiketta ja paatin sitten valaista sita kohtaa hieman.. No mikas muu kuin iki ihana python se siina, kaarme oli noin 0,5-1:n metrin pituinen kummajainen ja mielestani aika kiva naky :) kylla siina hieman sydan pomppasi, kun se luikerteli noin kolmenkymmenen sentin paassa meista.. No paastiin kuitenkin ehjina kopeillemme ja Samin kanssa sitten lahettiin viela kittaamaan rommia meren rantaan.

Seuraavana aamuna sitten viela hetken aikaa ruskistettiin napaamme ja kaytiin shoppaamassa, tai no Sami kavi, viimiset ostokset ja sitten eikun rinkat selkaan ja takas mumbaihin. Meidan majapaikan isanta sitten tokas pienen keskustelun jalkeen, etta olisitte sanonu mulle siit kaarmeesta, niin olisin kokannu sen teille.. No hitto ku ei siina vaiheessa kayny pahemmin mieles muut, kuin nyt nopeesti pois tasta :) Nyt oli sitten pitka ja todella kylma yo edessa.. Meilla kavi taas Katjan kanssa hyva tuuri ja ilmastointilaite kusi ja pahasti. Sita ilmaa tuli sitten joka kolosta ja valilla paa oli niin jaassa etta sattu. No me kylla selvittiin taas tastakin koettelemuksesta ja paastiin kuin paastiinkin ehjina Mumbaihin.

Mumbaissa oli taas kerra vastassa vedattavat taksikuskit, joille samme nauraa taas pain naamaa.. Saatiin kuitenkin taksi, joka suostui ajamaan mittarilla, joten saastettiin matkassa taas se reilu 100 rupiaa. Cafe Mondegarin aamiaisen jalkeen suuntasimme kulkumme meidan Mumbain kotiimme, josta saimme onneksemme itsellemme huoneet. Levattyamme pari tuntia lahdimme shoppailemaan tuliaisia ja tulihan sita sitten ostettua itsellenikin joitakin todella tyylikkaita paitoja :) Kavimme myos kiertamassa paikallisen marketin, jossa meita kierratti sen marketin oma tyyppi, koska lankkarit ei siella saanut liikkua yksin.. Elainten puoli olikin sitten hieman ikavampaa katsottavaa, koiranpentujen ollessa siella todella ahtaissa hakeissa, niin kuin kaikki muutkin elaimet.. Teurastamon haju oli niin kuvottava, etta tuntui silta kuin kohta lentaisi yka.. Taas kuitenkin selvittiin hengissa ja treffattuamme Katjan, joka taas kerran metsasti itselleen haapukua, menimme kiertelemaan lahella sijaitsevia vaatekauppoja. Pakko myontaa sellainen pieni juttu, etta ma taisin vahingossa ostaa meidan vaatepussiin tytolle mekon.. :) Joo siis Katja ei ole raskaana, kunhan keraillaan lasten vaatteita :)

Tanaan oli sitten Yltsan (Samin) viimeinen paiva taalla Mumbaissa ja olimme suunnitelleet matkaa luonnonpuistoon, jossa olimme Katjan kanssa jo aikaisemmin olleet. Heratys oli kello seitseman ja aamiaisen syotyamme lahdimme tutustuttamaan Samia Mumbain iki ihanaan paikallisjunameininkiin.. Puistoon paastyamme suuntasimme heti siella sijaitseville mielettoman upeille luolille, joita sitten kiersimme muutaman tunnin. Alueelle paastyamme samperin apina meni ja varasti Katjan keksit :) No onneks niita sai aina lisempaa, joten saimme kuitenkin massumme tayteen naita ihania herkkuja. Massut taysina lahdimme kiertamaan luolia ja mina siina hieman valaisin ystavaani naiden luolien historiasta. Samin nahtya tarpeeksi naita ennen kristusta rakennettuja luolia suuntasimme kulkumme takaisin bussille ja silla jellonasafarille. Tama oli sellainen, mennaanko vai passataanko hetki, mutta paatimme kuitenkin kokeilla, josko siella niita jellonia nakisi.. Porteista sisaannyttyamme ja hetken ajettuamme meluavia inkkareita taynna olevalla bussilla, pysahdyimme ja kaikilta paasi lieva ihastuksen huokaus. Sehan oli jellona.. Hetken ajattelin sen olevan jokin robotti, mutta ihan elavalta se vaikutti.. Siella se omassa ylhaassa elementissaan istuskeli lammessa vilvoittelemassa. Jatkoimme matkaa ja seuraava pysahdys olikin sitten hakkien luona.. Hakkien?Safarilla? No taa on just tata.. Siella hakissa istui valkonen jellona ja viereisessa makoili tikru. Ei kuin etia pain ja seuraavien porttien sisalle. Taalla me tapasimme varjossa lohoilevia jellonia, jota me sitten hetken ihailimme.

Safarin jalkeen palasimme ryysisjunalla takaisin Mumbaihin, menimme syomaan ja pakkaamaan Samin rinkan valmiiksi lahtoa varten. Nyt taytyy antaa iso kiitos Papalle (isalleni), joka on opettanut minut pakkaamaan kaiken niin pieneen tilaan etta saisin vaikka norsun mahtumaan pieneen rinkkaan :) Vietimme yhdessa sitten viela viimeiset tunnit ja toivotimme Samille hyvat matkat, seka lahetimme hanet taksilla kohti lentokenttaa. Kohta taas nukkumaan ja huomenna aikasin kohti noin 100:n kilometrin paassa sijaitsevia, kuuleman mukaan todella upeita luolia.

torstai 21. toukokuuta 2009

Goan kuuman auringon alla

Eilen me kierratettiin yltsaa hieman meidan hoodeilla. Kaytiin pistaytymassa Gate Of Indialla, naytettiin Taj Mahal Hotellin loistoa.. Siis ulkopuolelta kasin :) sielta sitten lahettiin Prince Of Wales museolle, mutta hintoja katseltuamme paatimme menna sinne myohemmin. Sinne ei nimittain saanut ottaa laukkua mukaan ja digikameran vieminen museoon maksoi 1000 rupiaa, niin ja siis turisteilta veloitettiin 300 rupiaa lipusta.. Meista ei kuitenkaan kukaan halunnut kuvata siella joten 1000 rupiaa siita, ettei luottanut narikkaan on ehka vahan liikaa.. No me jatkettiin matkaa laheiseen nayttelytilaan, jossa ollaan Katjan kanssa jo monesti kayty katsastamassa joskus hienompaa, joskus kauheempaa Intialaista taidetta. Talla kertaa nayttely ei ollut kovin kummoinen, yhta taiteilijaa lukuunottamatta. Nayttelysta veimme Samin ostoksille, ensin Tantra paitoja kuolaamaan ja sitten hieman kalliimpaan ostoskeskukseen, josta se sit loysikin itselleen ihan torkeen hienon paidan.

Palattuamme takas meidan mestoille, me kaytiin syomassa ja sitten viela tarkastamassa suurempi Tantra-paitoja myyva kauppa, josta meille kummallekin jai paidat matkaan. Ostokset hoidettuamme Sami kavi viela leikkauttamassa tukkansa, jonka jalkeen menimme hotellille hakemaan rinkkamme ja suhasimme taksilla fashion streetille, josta meidan bussi Goalle lahti. Meille oli varatu makuupaikat A/C bussista, joka oli onneksemme aika hyvakuntoinen, suht uus menopeli. Seuraava yo, tai seuraavat 15 tuntia menikin matkatessa, toisten nukkuessa, toisten ei.

Aamulla saavuimme Margaoon, josta matkasimme paikallisbussilla Palolemiin, jossa nyt siis olemme. Tanne paastyamme menimme heti naantyneina ja melkein nalkakuolemaa uhmaten syomaan aamupalaa. Yltsa oli niin haltioissaan tasta paikasta, ettei se valilla oikein tahtonut kuulla mita sille sanoi.. No pakko sanoa, etta niin olin minakin! Tanne ma oon halunnut ihan pikku tytosta asti ja nyt sitten kun oon kasvanut aikuiseks mieheks, niin vihdoinkin olen taalla, Goalla. Loysimme itsellemme taalta oikein mukavat huoneet, jotka ei nyt ihan hirveesti maksaneet (350Rs.) ja asetuimme aloillemme. Heti kun saimme tavarat huoneeseen menimme rannalle ja saman tien uimaan. Jossan vaiheessa vuokrattiin Samin kanssa sellaset kivat laudat milla saattoi matkata aallon harjalla, siis niinku todella pitkaan :) Vedessa tulikin sitten vietettya lopun paivaa ja nyt illalla kavimme hieman kiertamassa taalla ja kohta olis tarkoitus menna syomaan ja sitten rannalle istuskelemaan, mikali tuo sade ei tosta ylly.

Huomenna sitten me vaihdetaan paikkaa ja livutaan taalta pikku hiljaan ylos Margoniin pain, jonne meidan olisi tarkoitus paasta viimeistaan viiden paivan paasta.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Samin kierratysta Mumbaissa

Aamulla noustiin kymmenelta ja lahettiin suoraan syomaan Cafe Montegariin, jossa mua oltiin kaipailtu eilen. Meille tutut tyontekijat tuli heti kyselemaan mun vointia.. Taa on just se mika tekee tasta kaupungista niin ihanan. Aamiaisen jalkeen tultiin tanne nettikahvilaan kaymaan, jonka jalkeen lahettiin Mumbain akvaariomaailmaan katsomaan mita silla olisi meille tarjottavaa. Maksoimme kukin huimat 15 rupiaa lipuistamme ja aloitimme kierroksen. Akvaariot olivat todella pienia ja vailla minkaan nakoista kasvillisuutta. Jotenkin tuntui todella pahalta katsoa naiden kalojen ja kilpikonnien karsimysta niille liian pienissa akvaarioissa, josta osassa ei edes pumput toimineet. Jotkin parvikalat uiskentelivat yksikseen akvaarioissa, Kilpikonnat tuijottivat seinia todella masentuneina ja meluavat Intialaiset koputtelivat akvaarioiden laseja.. Kiersimme paikan todella nopeasti ja poistuimme pikimmiten etuovesta ulos oikealle.

Otimme taksin ja suuntasimme kohti Mani Bhavan Gandhi Museota, joka oli aika mielenkiintoinen ja suositeltava kohde kaikille Mumbaissa kayville immeisille. Museolta lahdimme sitten sinne meille niin mieluisaan Breach Candy Swimming Clubille, jonne Anu oli taas kerran ihanana ihmisena laittanut meidan nimet listaan. Lohoilimme siella sitten muutaman tunnin valilla uiden ja valilla auringossa istuen. Tavattiin tanaan vihdoinkin Anun ystavat, eraat Suomalaiset Fidan lahettilaat. He olivat todella mukavia ihmisia ja juttelimme heidan kanssaan reilun tunnin vaihtaen kuulumisia keskenamme. Nyt ymmarran isaani huomattavasti paremmin, han jaa aina pitkaksi aikaa suustaan kiinni nahdessaan Saksalaisia :)

Taas oli aika palata takaisin maan pinnalle, joten suuntasimme kulkumme laheiselle bussipysakille, josta matkasimme bussilla takaisin Colabaan. Taalla kavimme sitten pikasesti juomassa mehut tai no me juotiin Katjan kanssa Lassit ja Sami joi mangomehun. Juomien jalkeen menimme syomaan vegehampparit, jonka jalkeen naytin Samille meidan mystisen viinakujan.. tai pikemminkin silla sijaitsevan viinakaupan, josta ostimme kumpainenkin pari olusta. Menimme sitten takas hotellille nauttimaan olusistamme ja tilittamaan toisillemme miesten juttuj.. Kellon lyotya kaksitoista paatimme siirtya huoneisiimme, painaa paamme tyynyyt ja valmistautua ottamaan vastaan huomista aamua.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Tulihan se vihdoinkin..

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa paatin juoda yhden oluen ja katsoa hieman telkkarii. Viimeisen lasillisen juotuani ryntasin vessaan ja siita se sitten lahti.. Paivalla oli ollut jo hieman kuumeinen olo ja ruokakin oli maistunut todella pahalle.. Siita olis siis pitany jo arvata, ettei kaikki oo ihan kohdillaan. Vessassa oksennettuani oluet, tai no osan niista, ulos palasin huoneeseen kauhea polte kurkussa. Jos jokin asia jai tasta kokemuksesta mieleen, niin se on se ettei todellakaan kannata oksentaa paikallista kaljaa! Se on sellanen kokemus, mita tuskin kukaan haluaa kokea elamansa aikana! Taalla kaljaan lisataan jotain tokottia, jolla korvataan alkoholia (jos joku tietaa sen tokotin , niin valaiskaa mua!) ja se on todella kirpean makuista. Aika pitkaan olin kuitenkin selvinnyt ilman vatsatautia, joten olihan sen jo aikakin tulla. Ollaan tassa hieman Katjan kanssa spekuloitu sita, mista tama miellyttava popo on oikein tullut ja nyt ollaan siita suht varmoja, etta se on tullut siita "ala syo junassa" ruoasta :)

No yon aikana ja viela aamullakin juoksin tasaseen tahtiin, valilla ripuloimassa ja valilla oksentamassa.. Kaiken taman lisaksi Katja oli saanut itselleen flunssan ja Yltsan oli tarkoitus saapua tanne klo 23.00 paikallista aikaa. Paatettiin sit vaan levata koko paiva, etta meilla olis edes hieman poweria illalla, et jaksais lahtea Samia vastaan kentalle. Illemmalla lahettiin sitten Apolloon syomaan, itse sain syodyksi vain pari lusikallista riisia ja puolikkaan nan-leivan, loput safkoistani me annettiin yhelle kadulla nukkuvalle miehelle.

Laiskoina ja puolikuntoisina me hoidetiin meille taksi lentokentalle ja takas, vaikka alunperin meidan oli tarkoitus menna sinne junalla ja jos mahdollista niin tulla silla myos takaisin. Sami olikin jo ennen meita siella, koska sen lentokone oli reilu puolituntia etuajassa.. Oli jotenkin tosi mahtava fiilis nahda hyva vanha kaverini taalla Mumbaissa ja viela kun taa on sen ensimmainen varsinainen ulkomaan matka. Kentalta palattiin suoraan hotellille ja aika pikaseen mentiinki sitten nukkumaan, etta jaksais huomenna vahan paremmin esitella tata minulle niin rakasta kaupunkia.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Back In Mumbai <3

Perjantaina en sitten saanut jarjestettya aikaa tullakseni kirjoittamaan itselleni niin rakkaaksi tullutta blogiani.. Paiva kului pakatessa ja muutaman tunnin ehdin viettamaan viela Pink Cyber Cafessakin. Mitaan ihmeellista ei koko paivana tapahtunut, mutta lahto oli jollakin tavalla aika haikeeta, vaikka kaikki tietavat Katjan ja mun palaavan takaisin heti ens kuun alusta. Paiva kului todella hitaasti, Katja ja Matun kavivat ostamassa meille evasta marketilta, jonka jalkeen soimme ja aloimmekin jo valmistelemaan lahtoamme.

Kuskimme saavuttua hyvastelimme Intian aitimme, siskomme ja veljemme, siirsimme tavaramme autoon ja aloitimme matkamme kohti Kolkatan juna-asemaa. Heti matkan alussa alkoi satamaan kaatamalla, eika meidan autossa vissiin toiminut edes pyyhkijat. Kuskimme oli todella nuori ja vissiin just kortin saanut jassikka. Se ei oikein osannut taikka uskaltanut ajaa "Intialaisella" tyylilla, joka tarkoittaa siis sita, etta joka valiin mahtuu vaikka lentokone.. No jossain valissa matkaamme alkoi sataa niin kaatamalla, etta kuskimme paatti ajaa tien sivuun ja sammuttaa auton.. Mina hieman turhaan korotin aantani ja hoin hanelle, etta GO GO GO! Taman jalken tuntui kylla silta, etta loppumatkan kuski ajoi hieman kovempaa.. No joka tapauksessa me ehittiin junaan ja paastiin matkaan.

Junassa meille tuli kamppiksiksi todella mukava, vissiin Tibetin Intialainen pariskunta ja Intialainen suurehko perhe. Soimme hieman kekseja ja joimme teeta ennen nukkumaan menoa. Ulkona oli todella mahtava ukonilma, joka aika ajoin valaisi todella upealla valolla ohikiitavia maisemia. Yolla emme kumpikaan saaneet oikein nukutuksi, jonka takia seuraava paiva tuntui todella tuskaisalta. Sade oli lakannut yon aikana ja seuraava aamu ja paiva olivat todella kuumia. Paiva jatkoi kuitenkin kulkuaa hitaasti ja varmasti. Iltaan mennessa olimme saaneet uudet kamppikset naiden Tiibetilais Intialaisten tilalle. Nama kaksi miesta olivat matkalla Mumbaihin tapaamaan heidan suurinta Guruaan, jota menemme myos Katjan kanssa ihmettelemaan, mikali aika riittaa siihen.

Seuraavana yona sain nukuttua jo hieman paremmin, mutta herasin keskella yota siihen, etta poliisi hakkasi erasta matkustajaa, joka nukkui meidan loossimme lattialla.. Se oli kylla hieman kauheeta katsottavaa.. Ihan ku se ei olis siirtyny siita pelkalla puheelaa.. Piti sitten hittovie menna hakkaamaan se! No enpa mina hirveesti voinut asialle mitaan.. Taa on se tyyli miten poliisi hoitaa hommansa taalla.. Sunnuntaina aamuyosta herasin hieman ennen kuin junamme saapui Dadariin, jossa uudet ystavamme jaivat kohdatakseen Gurunsa. Tasta oli enaan vajaan 30:n minuutin matka Viktorian Terminukselle, johon junamatkamme siis loppuisi. Heratin Katjan ja valmistauduimme junasta poistumiseen.

Takseille paastyamme kohtasimme taas taman tutun ja turvallisen, hei vedatetaan lankkareita meiningin :) Eka taksi.. You want to go to Colaba? Yes? It's only 100 rupees.. Matkasta joka maksaa siis hieman yli 20 rupiaa. No hetken pyorittyamme saimme kuitenkin taksin ja matkasimme nopeinta reittia kohti Carlton Hotellia, joka on meidan Mumbain koti :) Perille paastyamme kuski huomasi mun iki-ihanan tarif cardin, josta voin siis luntata taksin todellisen hinnan :)No kuski alotti ruinaamaan multa enemman rahaa vedoten siihen, etta meilla oli laukutkin matkassa. Minapa sitten ihanana turistina naytin kuskille, etta laukut on 6 rupiaa ekstraa, jotka olin jo sisallyttanyt taksimatkamme hintaan. Kuski siis ruonas meilta 50 rupiaa ja matka maksoi siis 35, mutta pihina ja koyhana (Kiitos kelan) opiskelija matkailijana pidin pintani.

Hotellin aulassa meita odotti vasynyt henkilokunta. Emme varauksesta huolimatta saaneet omaa huonettamme, mutta tama uusi huone sai kelvata. Olimme kumpikin todella vasyneita 36:n junamatkasta, joten menimme heti suihkun kautta nukkumaan.

Tanaan kavimme taas aamupalalla samassa jo niin tutuksi tulleessa Montegar Cafessa. Ihanaa nahda taas naita tuttuja naamoja, varsinkin kun ne on todella iloisia meidat taas nahdessaan. Aamiaiselta lahettiin katsomaan muutama nayttely. Tata ennen soitin kuitenkin ystavalleni Anulle, jonka kanssa olimme sopineet tapaavamme taas, kunhan paasemme Katjan kanssa takaisin Mumbaihin. Anu on yksi Future Eastin tyontekijoista, joihin viela pidan yhteytta. Sovimme tapaamisen kello viideksi Breach Candyn Swimming Clubille, jonne hanella on jasenyys. Vietimmekin tunnin tai toisenkin kertoen kuulumiset, jonka jalkeen menimme Katjan kanssa uimaan viela noin tunniksi. Anu kertoi kaikkien harjoittelijoiden eronneen Future Eastin leivista huonon kohtelun takia.. No en siis ollut ainut jota siella kohdeltiin kuin orjaa.. Tai no mun kohdalla yritettiin kohdella kuin orjaa :)

Illalla kaytiin vetamassa viel falafeli pitaleivat naamariin ja tultiin tanne kirjottelemaan blogejamme. Huomenna meen kaymaan Future Eastin toimistolla hakemassa todistuksen siita, etta olen siella ollut nama juhlavat 99h vai mite se olikaan :) Onneks mul on Kolkatasta kertynyt todella paljon tunteja, joten no hata :) Niin ja siis ystavani Sami tulee huomenna illalla tanne Mumbaihin! Jee!!

Muistakaahan kayda lukemassa myos katjan blogia, niin saatte paremman kuvan meidan reissusta.

torstai 14. toukokuuta 2009

Raivotautinen autorikshakuski

Olipas ihana heratys keskella yota. Herasin siihen, etta suoleen sattui niin perhanasti.. Eihan sielta mitaan kovaa kakkaa tullut, vaikka kipu oli sen suuntainen.. No joo :) Katja oli heittanyt yolla lipat vessassa satuttaen katensa. Onneks ei mitaan vakavaa paassyt tapahtumaan! Loppujen lopuks me kuitenkin nukuttiin johki kymmeneen asti, mutta silti oli todella vaikea saada itseaan ylos sangysta.

Aamiaisen syotyamme tulimme tanne Pink Cyber Cafeen nettiin ja mie tulin tietenkin hoitamaan velvollisuuksiani harjoittelijana. Noin tunnin paasta lahdimme Matunin kanssa ostamaan tulostimeen osia, mulle puukkoa ja sit suhasimme Kolkatan hulluilla teilla kohti Matunin tadin asuntoa. Menimme sinne asentamaan kaiuttimia, mutta huomasimme pian etta koneen naytto ei toiminut kunnolla, seka tietokone oli muutenkin kohtuuttoman hidas.. No kaikki koneet taalla on kohtuuttoman hitaita, mutta tama vasta hidas olikin. Pienen saatamisen jalkeen kone toimi taas paljon paremmin ja nayttokin suostui yhteistyohon kanssamme.

Palattuamme takasin soimme, lepasimme hetken ja lahdimme Katjan kanssa taidenayttelyyn, jota ei ollutkaan niin helppo loytaa.. Kiersimme varmaan lahemmas tunnin kahden todella mukavan tyypin kanssa, jotka yritti avuliaasti etsia sita paikkaa meidan kanssa, mutta turhaan. Toinen heista neuvoi meidat Kolkatan kulttuuri areenalle, jossa yleensa pidetaan useita eri nayttelyita ja jossa tallakin hetkella olisi jokin valokuvanayttely. He ystavallisesti saattoivat meidat sinne, koska se oli heidan kotimatkansa varrella. Paikan paalla kysyimme sitten uudestaan neuvoa kyseiseen nayttelyyn, siina toivossa etta joku taalla tietaisi nayttelyn sijainnista. Iloiseksi yllatykseksemme tama meidan etsima nayttely sijaitsikin taman rakennuksen toisessa kerroksessa, joten naimme kuin naimmekin taman nuoren Intialaisen naisen ottamat todella mahtavan upeat valokuvat.

Paluumatkalla meille sattui huvittava, hieman tunteitakin kuohauttava tapahtuma, kun katja yritti maksaa 50:n rupian setelilla autorikshaw kyytimme, joka maksoi 10:n rupiaa. Kuski ei mukamas pystynyt antamaan setelista takaisin ja rupesi sitten kaiken kukkuraksi kiukuttelemaan.. No yritettiin sit vaihtaa sita pienemmaks mut turhaan. Loppujen lopuks Katja sanoi sille kuskille, et jos se ei pysty vaihtamaan sita, niin me tasta sitten lahdetaan. Tasta kuski sitten suivaantui ja rupesi raivoamaan jotain, mita emme tietenkaan ymmartaneet. Katja tuli takas autorikshalle, jolloin kuski otti setelin Katjan kadesta, kaynnisti ajokkinsa ja yritti lahtea menemaan. Nyt sitten olikin Katjan vuoro hermostua ja se tunki katensa sen kuskin rahapussiin ja otti sen viiskymppisen takas, jonka jalkeen lahettiin kavelemaan pois. Voitte varmaan kuvitella mika huuto siita alkoi :) Mina viela hieman hamillani tasta kaikesta, seurasin Katjaa, joka meni toiselle kiskalle, autorikshan seuratessa minua ja kuskin raivotessa jotain banglaksi. Katja osti pari jotain pienta herkkua, etta saimme rahat talle raivoavalle kuskille..

Kotiin paastyamme joimme teet ja soimme kekseja. Mina tulin takaisin kahvilaan hengailemaan, niin kuin yleensa, kunnes meidat noin tunnin tai kahden paasta kutsuttiin poytaan syomaan. Syotyamme tulin takaisin tanne kirjottamaan blogiani, etta paasisimme kaikki mahdollisimman pian nukkumaan..

Huomenna illalla on lahto takaisin Mumbaihin ja jos en ennen sita ehdi kirjoittamaan mitaan tanne blogiin, niin sitten viimeistaan sunnuntaina ollaan taas netin aaressa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Pienen pieni pulun poikanen

Tana aamuna saimme ihanan heratyksen. Kummankin meidan jalkoja ja varsinkin mun nilkkoja kutitti niin maan perhanasti. Tama oli merkki siita, etta muurahaiset olivat tulleet sadetta pakoon. Pienoisen raapimisen jalkeen mun nilkat turpos ihan kivasti.. En tieda auttoko allergialaake vai ihan vaan joku muu..

Aamiaisen jalkeen tulin taas tanne kahvilalle hengailemaan ja paivittamaan mun Nikonin firewire-ohjelmistoa, koska mun kamera on alkanu sekoilemaan todella pahasti. Paivittaminen ei kuitenkaan auttanut, joten lahetin spostia Nikonille. Sielta yllatyksekseni tuli todella nopeasti vastaus, mutta Nikonini ei siita paljoa kostunut. Takuu on naas voimassa vaan Euroopan aluella, joten nyt sitten mietin, etta lahteeko kamera Samin rinkassa takas suomeen, vai huollatanko sen taalla Intiassa.. No ei sitten varmaan auta muu kuin ottaa Katjan filmikamera kayttoon ja alottaa hieman suuremmalla harkinnalla kuvaaminen.

Matunin kaytya aanestamassa paatimme lahtea uudestaan kaymaan siella sen pulujen kesyttaja kaverilla, koska sille oli juuri syntynyt yks uus pulun poikanen. Ajatuksena oli siis menna kuvaamaan sinne, mutta eihan niista kuvista tullut mitaan. Pakko sanoa et nyt kylla sylettaa ja paljon. Uus kamera ja tokan kerran paskana. Olis vaan pitany jaada uskolliseks filkan kayttajaks, niin ei olis tullu naita ongelmia naiden uusien hightech-laitteiden kanssa. Kauaa emme pulujen seurassa viihtyneet, joten palasimme takaisin tanne kampalle ja mina tietenkin takaisin kahvilalle istuskelemaan.

Oli aika taas syoda, poydasta loytyi taivaallisen hyvaa kanacurrya ja riisia, kaikkine lisukkeineen. Nautimme taas taysin rinnoin naista herkuista, joita emme valttamatta saa ennen kuin palaamme takaisin tanne Kolkataan. Lahdemme siis perjantaina takaisin Mumbaihin ja maanantaina ystavani Sami saapuu Suomesta seuraksemme sinne. Jos hyva tuuri kay, niin lahdemme 20.5. kohti Goaa, siis jos saamme bussi- tai junaliput hoidettua sinne. Ruoan jalkeen lepasimme hetken, jonka jalkeen keskustelimme sen meidan (Katjan, Annin ja Matunin) jarjeston perustamisesta ja kaikista mahdollisista asioista mita meidan tulisi ottaa huomioon. Jos jollakin teista rakkaista lukijoistani on sattumoisin tietoa jarjeston perustamisesta, niin otan neuvoja ilomielin vastaan!

Myohemmin palasin taas takaisin tanne kahvilalle hengailemaan ja taalla ma nakojaan hengailen vielakin.. Tanaan on onneks kayny aika paljon asiakkaita, joten rahaakin on taas kerran virrannut lippaaseen. Nyt viela syomaan ja sitten nukkumaan.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Kuumassa Kolkatassa

Tiistaina aamulla oli todella aikainen heratys. Pakattiin kiireella viimeisetkin tavarat ja suuntasimme taksilla kohti Victorian Terminusta. Kadut olivat aivan autiot taksimme kulkiessa hillitylla nopeudella kohti edessa siintavaa juna-asemaa. Kello oli hieman yli viisi paikallista aikaa, ostimme evasta ja suuntasimme kulkumme laiturialueelle. Junan tultua etsimme vaunumme ja asetuimme aloillemme. Meilla kavi todella hyva tuuri "hyttikamppiksiemme" kanssa. Saimme viettaa milten koko matkan kahden aivan mahtavan Intialaisen miehen kanssa, jotka olivat palaamassa tyomatkaltaan Mumbaista, viiden muun tyokaverinsa kanssa. Eilen illalla saimme viela kutsun saapua viettamaan aikaa naiden muidenkin, todella mukavien ihmisten kanssa. Valta osa ajasta kului nukkuen ja ulko-ovella hengatessa. Loppumatkasta saimme seuraksemme eraan nuoren Intialais tyttosen, joka oli todella mukava, mutta erittain hiljaista sorttia.

Kello loi kaksitoista, enaan kaksikymmenta minuuttia ja olisimme perilla. Matkan aikana Katjaa hieman jannitti meita vastassa oleva kuumuus. Mumbaista lahdettyamme ohitimme todella kuuman vyohykkeen. Ilma oli niin kuuma, ettei ollut todellakaan helppoa kayda edes kusella.. Nou hata.. Kolkatassa ilma oli viilenemaan pain. Taalla ilma on paljon kuumempi, kuin Mumbaissa, mutta eikohan me tahan muutokseen aika pian sopeuduta.

Laiturilla meita oli vastassa Matun, jonka tapaamista olin ehtinytkin jo odottaa. Marssimme kaikki yhdessa kohti takseja ja pienen neuvottelun jalkeen matka saattoi alkaa. Noin tunnin paasta olimmekin jo perilla. Matunin aiti ja Aparna odottivat meita hymy huulilla. Oli jotenkin niiin ihanaa olla taalla Kolkatan laitamilla. Taalla on todella viihtyisaa ja olo on kuin olisin tullut kotiin. Taalla kaikki on niin mukavia ja ihmiset vain hymyilevat koko ajan. Soimme erittain hyvan mutta miedosti maustetun aterian (Matun pelkaa ettei me voida syoda mausteista ruokaa..), jonka jalkeen Matun halusi heti esitella minulle ja Katjalle Pink Cyber Cafen, jossa olen siis tasta edespain suorittamassa harjoitteluani.

Tanaan siis perehdyin tahan paikkaan ja kavimme joitakin kehitysideoita lavitse. Keskustelimme tietotekniikasta, piirilevyista, prosessoreista, emolevyista ja kaikesta muusta alaan liittyvasta. Matun siis korjaa myoskin tietokoneita ja on kehittamassa tata nettikahvilaa tayden palvelun kahvilaksi.

Illalla kavimme Katjan kanssa viela ihanalla kavelylla, seka haimme hieman taydennysta vesivaroihimme. Nyt seurustelemaan viela hetkeksi ja sitten nukkumaan.

Niin ja HYVAA VAPPUA TEILLE KAIKILLE SINNE SUOMEEN!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Mumbai Meri Jaan! <3

Haiken mielin tahan aamuun. Meilkein meinas kyynel tulla eilen ja tanaan.. Koko ajan meinaa itkettaa, kun mietin huomista lahtoa.. Taa kaupunki ja nama ihmiset ovat tehneet lahtemattoman vaikutuksen taman pienen miehen sydammeen. Tama on todellakin sellainen kaupunki, jonne kannattaa tulla viettamaan aikaa, mielummin vahan pidemmaksi aikaa. Ihmiset taalla ovat todella mukavia ja nyt voisin sanoa, etta tama voisi olla yksi niista paikoista, missa voisin viettaa useammankin vuoden elamastani.

Kavimme normaaliin tapaan Cafe Mondegarissa aamupalalla, josta nettikahvilan kautta yhden Mondegarin tyontekijan ja sen kamppiksen kanssa jaakahville Cafe Royaliin. Sielta he saattoivat meidat bussille 103 (१०३) . Pitkan kiertelyn ja yhden bussin vaihdon jalkeen paasimme maaranpaahamme, joka balgangatank, hindujen pyha paikka.

Otimme taksin Breach Candyyn, Breach Candy Clubille, jonne entinen tyokaverini oli laittanut mun ja Katjan nimet listaan. Vietimme siella ihanat pari tuntia uiden ja aurinkoa ottaen. Paikalla oli paljon lankkareita, mutta nama olivat enemmankin taalla asuvia tai tyoskentelevia ihmisia. Oli ihana tapa viettaa viimeista paivaa taalla Mumbaissa, uiden yksityisella, vain jasenille tarkoitetulla uimaklubilla :)

Palasimme kuitenkin aika pian takaisin todellisuuteen ja matkasimme bussilla takaisin tanne Colabaan. Kavimme syomassa, Katja teki joitan "pakollisia" ostoksia, jonka jalkeen tulimme tanne taas tilittamaan.

Kohta suuntaamme nokkamme kohti hotellia, pakkaamaan rinkkamme ja valmistautumaan huomiseen siirtymiseen Mumbaista Kolkattaan.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sheivattuna shoppailemaan

Eilen lahdimme taas aika aijoissa liikenteeseen. Oli Marin ja Teemun viimeinen paiva taalla Mumbaissa ja olimme ajatelleet Katjan kanssa nayttaa heille edes vahan Mumbain nahtavyyksia.
Lahdimme suoraan taalta kahvilasta Churchgatelle ja sielta junalla Andheriin ja riksalla Marin ja Teemun hotskulle. Turvatarkastus ei tanaan ollut kummoinen ja kipitimme suoraan hotellin aulaan. Sielta saattajan kanssa Huoneen ovelle, jossa sitten odottelimme Marin ja Teemun saapumista altailta.. Heti kun he saivat itsensa valmiiksi suuntasimme kulkumme laheiselle tielle, jossa rikshat odottivatkin meita jo. Tanaan eras kuski oli todella harvinaisen v*ttumainen. Se yritti koko ajan suostutella meidat sen ystavan liikeeseen, joten lahdimme kavelemaan tien toiselle puolelle, siina toivossa etta saisimme sielta kunnolliset kuskit. Katja ja Mari onnistuivatkin tassa haasteessa, mutta meille tuli se sama kuski, joka aikasemmin ei tajunnut sitta, ettei meita todellakaan kiinnosta mikaan sen kaverin kauppa. Matkasimme hetken aikaan kunnes tama kuski pysahtyi, meni Katjan ja Marin rikshan luokse ja ruinasi heta lahtemaan ostoksille. He kuitenkin kieltaytyivat, joten se kuski jatkoi sita samaa vonkaamista meille, niin etta Katjan ja Marin riksha katosi nakyvista. Tassa vaiheessa mulla leikkas totaalisesti kiinni ja sanoin sille kuskille, v*tun pelle, meita ei kiinnosta sun v*tun kaverin kauppa ja jos sa et saatanan mulkku saa tota toista rikshaa kiinni, niin sun on ihan turha odottaa multa yhtaan v*tun pennia tasta matkasta. Kuski tajus pointin ja viittoi meidat ulos rikshasta. Keskari pystyssa lahdin kavelemaan Teemu kannoillani eteen pain. Hieman harmitti jalkeenpain, etta mulla leikkas noin pahasti.. No en kuitenkaan pahemmin jaksa morkkistella moisesta.. Heti peraan saapui toinen riksha, jolla paasimme asemalle.

Ostimme liput Mahalaxmiin, jossa kavimme siella pyykkipaikalla, jonka jalkeen otimme taksin alle ja matkasimme Mahalaxmin moskeijalle. Kavelimme moskeijan eteen, jonka jalkeen palasimme takaisin Colabaan. Moskeijalle vieva tie on taynna kaupustelijoita ja kerjalaisia, joilla osalla on todella pahoja vammoja. Ei mitaan hirveen kaunista katsottavaa, mutta silti osa siita todellisuudesta mita taalta loytyy.

Colabassa menimme heti syomaan todella hyvat ateriat, jonka jalkeen meidan oli tarkoitus menna shoppailemaan viela puuttuvia tavaroita. Enen shoppailua menimme Teemun kanssa Sheivaamaan naamamme paikalliseen parturiin. Tama oli se juttu mita olin koko heidan taalla olonsa ajan halunnut tehda. Naamat ajeltuina meidan oli oikein mukava menna Teemun kanssa shoppailemaan. Tytot lahtivat omille teilleen ja me suuntasimme eraaseen levykauppaan, josta haimme Barging dog, Retro is cool t-paidan ja Slumdog milionairen Teemulle. Matkan varrelta Teemu loysi viela sellasen aika tyylikkaan vanhan nakoisen kompassi/aurinkokello vekottimen.

Shoppailujen jalkeen menimme tyttojen kanssa juomaan jaakahvit Royal Cafe nimiseen paikkaan, jossa on tahan mennessa ollut parhaimmat jaakahvit. Taalta sitten viela oluselle rantabulevardilla hotellin katolla sijaitsevaan kahvilaan, jonka nimea en nyt vain tahdo muistaa.. Kahvilan terassilta avautuu kaunis nakoala merelle pain ja tamakin on vissiin aika suosittu paikka. Kategoriassa, tasta ei Lonely Planet kertonut. Pienoisen kiertelyn jalkeen Katja ja Marikin loysivat tiensa tanne paikkaan, jossa vietimme viimeiset yhteiset hetkemme Mumbain kaunniissa loistossa.

Marin ja Teemun aika oli lahtea takaisin hotellille pakkaamaan ja valmistautumaan lahtoa varten. Saatoimme heidat Katjan kanssa taksille, toivotimme hyvat matkat ja siirryimme takaisin hotellillemme. Mina lahdin viela viemaan rakkaalle koirakaverilleni yhden keksin, jonka jalkeen palasin itsekkin hotellille.

Tanaan sitten vietetaan Katjan kanssa viimeista paivaa taalla Mumbaissa ja toivottavasti illalla on aikaa tulla kertomaan siita teille.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Shoppailua ja hurjia lapsia

Eilen aamulla oli taas aikainen heratys, pisulle, pesulle, aamiaiselle, nettiin ja junalla kohti Andheriin, johon olimme sopineet tapaamisen Marin ja Teemun kanssa. Katja oli suunnitellut shoppailupaivan Dadarissa ja Bandrassa. Ostimme liput junaan ja matkasimme kohti Bandraan. Juna oli tupaten taynna, ainakin se vaunu jossa Teemun kanssa matkasimme. Valilla tuntui, etta laukussa rutisee jokin ja pelkasin kamerani hajonneen.. No onneks kaikki tavarat olivat ehjia ja kaiken lisaksi meilla oli oikein mukava tunnelma siella vaunussa.. Bandraan paastyamme kiertelimme kaiken nakoisissa kojuissa ja ostoskeskuksissa, kavimme syomassa ja palasimme juna-asemalle. Mari onnistui loytamaan itselleen kaiken nakoisia vaatteita ja juttuja, joita Teemu sitten kantoi lopun matkaa.. :)

Seuraavalla junalla Dadariin, josta Katja oli aikaisemmin loytanyt todella upeita vaatteita. Taalla kadut olivat taynna ihmisia ja katsoin parhaaksi ottaa kameran esiin ja kuvata mahdollisimman paljon ohi kavelevia ihmisia. Paiva alkoi jo viilentymaan, joten ihmiset olivat saapuneet sankoin joukoin viettamaan turhamaisuuden aikaa tanne Dadarin kaduille.. Jonkin aikaa kierreltyamme kaikkien voimat alkoivat jo hiipumaan, joten suuntasimme kulkumme kohti asemaa, josta matkaisimme takaisin Katjan ja mun hoodeille. Matkalla Katja pysahtyi katsastamaan viela joitakin vaatteita.. Lahinna minun ihanalle veljentytolle. Yht'akkia kadulta alkoi kuulumaan iloista rummutusta, katsoin sinne suuntaan mista mussiikki kuului ja huomasin joukon lapsia, josta yksi naki minut. Sekunnin sisalla kaikki nama lapset lahtivat juoksemaan minua kohden, kadet ojossa ja lopulta kasissani roikkuen. Myyjat alkoivat ravoamaan naille lapsille ja taisin siina itsekin hieman tuimaan savyyn kaskea heita lahtemaan. Jotenkin tuli todella ahdistunut olo tasta koko tilanteesta. Jos lapset tai aikuiset laulavat ja soittavat kerjaten rahaa, niin me yleensa sita niille annetaan, mutta jos he tulevat talla tyylilla repimaan ja roikkumaan kasissa, niin heidan on ihan turha sita meilta osottaa.. No paasimme ehjin nahoin asemalle, josta otimme junan Churchgaten asemalle.

Asemalta otimme jalat alle ja kavelimme hetken matkaa kohti Marine Linesia ja siella sijaitsevaa rantabulevardia. Matkan varrella on ehka Mumbain parasta jaateloa myyva kioski, BR eli Baskin & Robins. Otimme jatskit mukaan ja menimme rannan muurille istumaan, ihaillen kauniita Mumbain valoja ja nauttien, outoa kylla, Raikkaasta meri-ilmasta.

Taksilla takaisin Colabaan ja Teemun kanssa kaljalle. Mari ja Katja lahtivat viela metsastamaan hennaa ja himalaya tuotteita. Heidan palattuaan metsalta istuimme viela hetken Cafe Mondegarissa, josta saatoimme Marin ja Teemun taksille ja palasimme itse jo rakkaaksikin tulleeseen kotiimme taalla Mumbaissa. Matkalla naimme ihanan koiramme joka iloisesti heilutti hantaansa, kun han naki meidat. Olin muutamaa paivaa aikasemmin antanut sille keksia, jonka se hieman empien otti vastaan. Se on niin sopo, et ma ottaisin sen heti mukaan jos se ei olis raskaana.. No tuskinpa se edes lahtis mukaan.

Nyt me lahetaan Katjan kanssa Marin ja Teemun hotellille, josta mennaan sitten katselemaan joitakin Mumbain nahtavyyksia, ettei tama reissu mene pelkaks shoppailuks..

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Riksharallia Marin ja Teemun kanssa

Eilen aamulla meilla oli aikainen heratys, Katja oli yolla saanut viestin Marilta, etta he olivat saapuneet Mumbaihin ja odottavat nakevansa meidat hotellillaan kahden jalkeen. Aamu meni siivotessa, pyykatessa ja Goa lippuja saataessa. Emme kuitenkaan saaneet niita lippuja, joten pienen puhelin keskustelun jalkeen paatimme Katjan ja Yltsan kanssa, etta odotamme siihen asti, kunnes kaikki me kolme olisimme taalla Mumbaissa, jolloin ostaminen olisi huomattavasti helpompaa. Mikali niita lippuja viela on jaljella, jos ei niin matkaamme jonnekkin muualle. Pyorahdimme viela pikaisesti netissa, jonka jalkeen suuntasimme kulkumme kohti Churchgaten asemaa, josta otimme junan Andheriin lentokenttaa lahinna olevalle asemalle. Taalta yritimme sitten saataa itsellemme rikshaa, joka oli taas kerran pienoisen tyon takana. Loppujen lopuksi saimme pienella avustuksella riksan itsellemme ja suhasimme tautta hakaa kohti lentokentan lahella sijaitsevaa hotellia, missa Mari ja Teemu majaili. Hotellille paastyamme meille tuli hieman riitaa kuskimme kanssa, joka rupesi vaatimaan meilta puolet enemman, mita matkamme oikeasti maksoi. Sanoimme kuskille, etta jos haluat ajaa mittari paalla, niin me maksamme vain sen mita mittarissa lukee. Annoimme kuskille 30 rupiaa ja kiitimme kyydista. Ennen hotelliin paasya jouduimme lapivalaisemaan laukkumme ja kulkemaan piippauslaitteen lapi. Pommia ne ei kuitenkaan loytaneet vaikka Katjan laukku kaannettiin ympari. Ystavallinen neitonen saattoi meidat hissiin ja ohjasi meidan Marin ja Teemun huoneen luokse.

Surrealistinen kokemus alkoi. Mari ja Teemu Mumbaissa.. Outoa.. Oli jotenkin vaikea uskoa, etta nakee samoja ihmisia taalla toisella puolella maailmaa.. Rupateltiin tovi, jonka jalkeen otimme KAKSI rikshaa ja kiisimme leikkisasti kisaillen Mumbain katuja kohti juna-asemaa. Ostimme liput Churchgatelle ja hyppasimme seuraavaan nopeaan junaan. Katja ja Mari menivat Ladys Only vaunuun ja me menimme Teemun kanssa tiivishenkiseen "kaikille" vaunuun. Matka meni todella mukavasti, eika loppumatkasta vaunussa ollut enaan paljoa ryysista.

Churchgatelta matkasimme kavellen Colabaan, valilla kaupoissa poiketen. Asemalta lahdettyamme saimme seuraksemme pienen lauman poikia.. Juuri naita jotka rakastavat turistien keikkausta.. Ovelana jattaydyin naiden poikien kanssa hieman taka-alalle, koko ajan heita tarkkaillen. Ihan mukavan oloisia poikia, kunnes lahti rahan pummaaminen kayntiin.
Paasimme meidan hoodeille, jossa menimme heti syomaan, meidan vakkaripaikkaan Laxmiin, jossa tilasin Teemulle Special Thalin, joka on todella iso lautanen taynna erilaisia kastikkeita, viisi herkullista puria (rasvaista leipaa) ja taman lisaksi lautasellinen riisia. Nam. Kavimme esittelemassa oman kotimme, josta suuntasimme takaisin kadun varsilla olevien kojujen laheisyyteen shoppailemaan. Jonkin aikaa jaksoimme tata, kunne siirryimme Teemun kanssa Cafe Mondegariin oluelle. Tytot sai shoppailla hetken ihtekseen. Kierrettyaan tovin Katja ja Mari liittyi seuraamme ja vietimme kivan hetken juoden ja jutellen. Kello oli jo niin paljon, etta oli aika saattaa Teemu ja Mari taksille, mutta sita ennen naytimme viela taman, jo kodiksi tulleen nettikahvilan heille. Loysimme taksin ja sovimme hinnan ja ei kun matkaan. Tuntia myohemmin soitin Katjan puhelimeen, joka on siis nyt Marilla ja kyselin, etta paasivatko he ongelmitta perille. Kaikki oli mennyt hyvin, joten toivotimme hyvat yot ja painoimme paamme tyynyy.

nyt Bandraan ja Juhu Beachille, shoppailua ja hiekkarantoja.
Huomenna aamulla kuulette sitten tasta paivasta.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Lelujunalla kohti taivasta

Aamulla oli todella aikainen heratys. Hyva etta ehti edes heraamaan, kun oltiinkin jo matkassa. Taksilla kohti Victoria Terminusta, saastan teidat tanaan niilta muilta nimilta. Kello oli siis jotan jalkeen aamu kuuden ja Mumbain kadut loistivat tyhjyyttaan, vain me kaksi ja kuski. Intiahan ei siis koskaan nuku, mutta en kylla ole koskaan nahnyt naita katuja nain tyhjina. Paasimme juna-asemalle ja seuraavana haasteena meille olikin suunniteltu lippujen metsastysta. Ne loytyivat kuitenkin ehka jopa liian helposti. Olisi ehka pitanyt menna siihen yhden inkkarin yrittamaan vedatykseen... Kysyi ensin meilta, etta mihis teilla on matka, jonka jalkeen yritti myyda meille liput reilulla kahdellasadalla rupialla kappale, uskottelemalla meille, ettei me saatais muita, kuin seisomapaikkalippuja.. No yritys hyva kymmenen.

Nain alkoi aamuinen matkamme kohti Matheran hillstationia, joka on Mumbailaisten suosima lomanvietto paikka. Ensiksi oli kuitenkin paastava Neraliin, josta matkaisimme sellaisella ihanalla lelujunalla ihan hissukseen kohti vuorenhuippua. Matka Neralista Matheraniin kesti jokseenkin parisen tuntia, mutta oli se sen arvoista. Mulla oli todellakin naurussa pitelemista, kun nain sen pienen junan odottamassa meita laiturilla.. Emme saaneet talle matkalle toisenluokan lippuja, joten meidan oli pakko tyytya kalliimpiin (n. 3e) ensimmaisen luokan lippuihin. Ylos paastyamme meita vastassa oli aluksi kauhistuttava turistikeidas. kauppoja ja kojuja, ihmisia riivaamassa, ottakaa heppa jookos kookos.. Sanoimme kuitenkin ei ja karistimme tyrkyttajat kintereiltamme. Suuntasimme kauhean ruoan jalkeen nokkamme kohti kartalta bongaamaamme "vaellusreittia", joka veisi meidat kohti nakoala paikkoja. Nama olivatkin juuri sellasia mita toivoimme taalta loytavamme. Ihana luonnon rauha, mahtavat maisemat ja ennen kaikkea raitis ilma tai ainakin Mumbain jalkeen. Tama alue oli taysin autoton, eika siella ssanut ajaa edes polkupyoralla.. Hetken kierrettyamme paatimme suunnata takaisin asemalle ostamaan paluumatkaan oikeuttavat lippumme. Jonotimme ja jonotimme, kunnes katja lahti kaymaan vessassa, jonka aikana meidan edessa seissyt nainen kysyi minulta, etta montako meita on lahdossa alas. Vastasin kaksi, jolloin han sanoi, mene akkia kaikkien ohi luukulle, koska lippuja on vain kaksi jaljella. Sain nama kaksi lippua ja kiitin tata taivaanlahjaa todella paljon. Intialaisethan liikkuvat yleensa isoissa porukoissa, joten meille kavi todella kiva tuuri talla kertaa. Matkasimme seuraavat kaksi tuntia vuoren rinteita alas, jonka jalkeen suoraan ostamaan liput seuraavaan Mumbaihin menevaan junaan.

Kaksi tuntia myohemmin, loysimme itsemme tutusta Victorian Terminuksesta, josta suoraan taas taksilla Colabaan ja syomaan aivan taydellisen hyvia falafel pitaleipia. Nyt on loppuilta aivan auki viela.. Katsotaan meneeko pelkan telkkarin katsomiseks ja lohoilyks.. Veto ihan poissa, vaikka ei me hirveesti mitaan tanaan tehty.. Valtaosa ajasta meni junilla suhailussa, eli suunnilleen 8:n tuntia. Niin ja siis todella ihanaa! Mari ja Teemu on tulossa tanne huomenna ja meidan olis tarkotus kayda hakemassa ne niiden hotellilta joskus kello kahden aikaan.. Katotaan mita me niille sitten keksitaan..heh.. jotain hulvatonta :D

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Antiikkia ja hamppareita

Ai etta on ihana nukkua ja syoda ja.. Nukuttiin siihen asti kunnes sisainen kello soi ja nosti meidat ylos. Lahdimme aamiaiselle ja sielta suoraan nettikahvilaan. Uploadasin harjoittelutoitani omalle nettisivulle saastoon, jonka jalkeen painuimme Katjan kanssa Dadariin, jossa Make A Wish Indian toimisto sijaitsee. Katjahan oli hakenut sielta paikkaa, jotta hanella olisi jotain tekemista paivisin, kun mina olen harjoittelussa. No se ehti olla siela mahtavat kaksi paivaa, ennen kuin kavi miten kavi. Katja kuitenkin tykastyi todella paljon siihen paikkaan ja niihin ihmisiin! Make A Wish jarjestosta Katjan kertomana. Toimistolla oli todella ihania ihmisia, enka yhtaan ihmettele sita, etta Katja viihtyi siella. Meille suositeltiin aivan loistavaa Intialaista hampurilaista nimeltaan vadapav, joka todellista rakastelua makuaistille! Miks ei Suomesta saa tallasta ruokaa!!?? Miksei?? Lahettiin sit takasin asemalle pain ja matkalla me sitten katseltiin Katjalle joitakin todella upeita vaatteita! Sitten vaan asemalle ja junalla takas Colabaan.

Otettiin taksi ja suhattiin silla laheisen elokuvateatterin nurkille, josta sitten paatettiin kerrankin lahtea kiertamaan laheisia kauppoja. Oltiin siis aikasemmin sanottu naille "sisaanheittajille", etta meilla on kylla aikaa tulla kaymaan teidan putiikeissa.. Ollaanhan me taalla kaksi kuukautta. No tanaan oli sen aika sitten ja osa kauposta oli taman ukon taivaita. ANTIIKKIA JA VANHOJA IHANIA AARTEITA! Emme kuitenkaan voineet ostaa viela mitaan, koska olimme lahdossa Kolkataan ja palaisimme tanne kuitenkin ensi kuussa. Ostin sitten kuitenkin itselleni pienen tinkaamisen jalkeen, sellasen kivan beauty boxin, mihin saisin mun kaikki meikit ja sellaset tarkeet jutut. Kavimme hotellilla, josta aika pikaisesti lahdimme vegejuustohampurilaisille. Ajattelin talla kertaa kokeilla jotain uutta, joten tilasin yhden carlsbergin. Tama oli ensimmainen olut joka maistui edes vahan oluelle, jotain ehka koffin tasoa, eli aika vetista, mutta silti kaljaa.

Recal tama meita lahella sijaitseva elokuvateatteri, kutsui meita kauniilla aanellaan, joten paatimme astua sisaan ja ostaa liput Little Zizou nimiseen elokuvaan. Tama leffa oli sellainen, joka hieman nauratti, mutta jonka nakematta jaaminen ei olisi aiheuttanut mitaan komplikaatioita. Leffan jalkeen suuntasimme kulkumma tanne nettikahvilaan ja nyt sitten nukkumaan. Asken kavi seta sanomassa, et hei nyt ulos, joten taidamme lahtea, etta saisimme tulla viela uudestaankin... No ei, naa on tosi rentoja tyyppeja, eika ne meille sano et lahtekaa. Ne sanoo siis kaikille muille. Vahan sama ku taal pitais aina nayttaa passia kun tulee nettiin, mut meidan ei tarvitse. Ollaan niin tunnettuja taal. Mut nyt menoks. Heips ja huomiseen.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Tyottomana Mumbaissa

Ihanaa saada nukkua niin pitkaan kuin haluaa. Tai siis ajatus siita on ihana. Herasin kuitenkin siihen kun Katja lahti. Olihan mun pakko laittaa ovi lukkoon sen perasta. En sitten saanut enaan nukuttua, joten lohoilin kalsarit paalla sangylla katsastaen paivan uutiset bbc:lta ja jonkun leffan. Kun viimein sain itseni hinattua ylos toimitin pakolliset emannan askareet, kuten ajoin parran, pesin pyykkia ja soitin puolisolleni ja makatin hanelle erinaisista asioista. Taman jalkeen hain ek panin (1L vetta) ja kavin nostamassa 15000 tililtani. Toisilla on rahaa toisilla ei.. Eli siis nostoni oli jotain 250e luokkaa. Rahat taskussa ja kuningasilme naamalla suuntasin kulkuni laheiseen Cafe Mondegariin, jossa otin vakio setin.. Pitaskohan valilla kokeilla jotain muuta..? Soin ja luin lehden, jonka jalkeen kavin maksamassa hotellille seuraavat kuusi yota ja vietin hetken taas lohoillen sangylla.

Koin ajan olevan valmis ja porvarina suhasin taksilla kohti Chhatrapati Shivaji Terminusta, joka paremmin tunnetaan nimella Victoria Terminus, eli VT. Tarkoitukseni oli ostaa meille liput Kolkataan ja Goalle, mutta jonotettuani noin kaksi tuntia minulle ilmoitettiin, etta tarvitsen kaikkien aidot passit, eika kopiot kelpaa. Matkatoimiston kautta saan kuitenkin hankittua liput pelkilla kopioilla.. Outoa, eiko? No taman lisaksi mulle sanottiin siina tiskilla, ettei ne ota vastaan rupioita, ellen osta lippuja talle tai seuraavalle paivalle. No ei muuta kuin hotellille lohoilemaan ja odottamaan Katjan toista paluuta.

Juttelimme Katjan kanssa puhelimessa ja sovimme sitten treffit VT:lle, eli Victoria Terminukselle, eli siis Chhatrapati Shivaji Terminukselle. Kavin tata enne syomassa vegeburgerin ja valistamassa paikan omistajaa Nokiasta ja Suomesta. Hei kuules, vaikka siina lukee made in China, niin se on kuitenkin Suomalainen yritys. Nojoo.. Lahin valumaan kohti, missakohan jarjestyksessa ma noi nimet nyt laittaisin..? No eikohan se pelkka Victoria Terminus, eli VT, eli siis Chhatrapati Shivaji Terminus, no siis sinne kuitenkin. Kavin matkan varrella kyselemassa keltasuotimen peraan, joka meidan oli, Kimmon suosituksesta, tarkoitus hankkia Katjan filkkarikameraan. Vihdoin kun loysin paikan mista sais sellasen, niin se oli todella surkeessa kunnossa.. Naarmuja linssissa ja kierteet ihan kuluneen. Mut he oikeesti, ku se sano et se on uus ja olihan se ihan oikee kauppaki ja kaikkee.. No paatin kiusauksesta huolimatta jattaa sen sinne ja suuntasin nokkani sille asemalle jolla on monta nimea.. Katja odottikin jo siella, joten kavimme heti hakemassa lippumme Kolkatan junaan, siis tietenki parhaasta vaunusta. Noutamisen jalkeen mentiin vakio ruokapaikkaan Apolloon, jossa on todella hyvat sapuskat ja todella halpaan hintaan.

Nyt ollaan taalla kirjottelemassa teille mussukoille meidan paivistamme. Mina omaa blogiani ja Katja omaansa. Ajatella et ens viikolla meitsi on Kolkatassa, ilman paitaa rakentamassa koulua lapsille, niin ja siis harjoittelussa tekemassa tietsikka juttui.

Huomenna sitten soitellaan Mamalle ja Papalle, kun ei tanaan jakseta olla taalla enaan pidempaa (1h).

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Vapaus siirtya eteenpain

Vaikka eilen oli todella mukava paiva, niin silti jotenkin koko ajan oli lieva vitutus paalla. Valilla on ollut todella vaikea olla, kun nama kaikki asiat pyorii vaan paassa eika niille oikein pysty tekemaan mitaan. Illalla oli vaikea saada unta ja heti kun herasin, niin samat asiat pyorii paassa taas. Shumonakaan ei sitten soittanut, vaikka lupas.

Herasin aamulla samoihin aikoihin kuin Katja. Mietin vain millanen paiva minulla olisi edessa.. Nousin kuitenkin ylos, ten aamutoimet ja lahdin aamupalalle. Sielta pysakille ja bussilla Future Eastin toimistolle.. Kenties viimeista kertaa. Lahetin eilen tyossaoppimisen ohjaajalle sahkopostia, jossa selitin koko tilanteen, mita taalla on viimeaikoina tapahtunut. En muista olenko edes kaikkea tanne laittanut.. Paasin toimistolle, jossa osa porukasta oli jo. Olimme viime viikolla kayneet katjan kanssa ostamassa t-paitoja ja yksi naista ole sellainen, joka sopi aika hyvin fiilikseen. Rinnassa mulla on monta kuvaa ruuvista ja siina on teksti "srew this", "screw that" , " screw everything". No joo...Tosi kypsaa... Menin koneelle, mutta netti ei toiminut. Jonkin aikaa siina pakkailtiin Cyruksen kanssa, kunnes netti alkoi taas toimimaan. Katsastin sahkopostin ja opettajani olikin jo vastannut viestiini: "Kuullostaa siltä, että kannattaa vaihtaa paikkaa, jos vain onnistuu.Yritä olla stressaamatta, jos vain voit. Paikan vaihtaminen ei ole mikään ongelma". Tama oli juuri se minka halusinkin kuulla. Kuitenkin harkitsin viela jatkoa kyseisessa lafkassa, mutta kun luin Ashimilta tulleen sahkopostin, joka oli todella ala-arvoista luettavaa, niin tulin siihen tulokseen ettei minun tulisi jatkaa tyoharjoittelua tassa paikassa. Sanoin Cyrukselle asiasta ja pyysin hanta kirjoittamaan minulle todistus siita ajasta minka olin Future Eastissa ollut, seka allekirjoittamaan tuntilistani. Taman jalkeen soitin viela Shumonalle ja ilmoitin lopettavani taman paivan jalkeen. Kaiken taman tehtyani saatoin taas hymyilla. Jotenkin tuntui niin hyvalta, kuin kivi olisi tippunut sydammeltani. Soitin heti Katjalle ja kerroin asiasta. Jauhettiin toimistolla viela hetki muutaman hyvan tyypin kanssa, jotka ymmarsivat hyvin eroamiseni syyn.. Tai ainakin ne sanoi niin. Lahdin toimistolta kello neljalta, talla kertaa vapaana miehena!

Naimme kanssa Churchgaten aseman lahella, siis taa ei oo sita milta se kuulostaa :) jossa kultaani jututti kaksi, niin totally gayn oloista jatkaa. Aika suloisia sanon mina. Lahdimme ostamaan polarisaatio suodinta jonka jalkeen palasimme Colabaan. Piipahdimme pikaisesti ostamassa Katjan aikaisemmin tarkastamat kasipyyhkeet, jonka jalkeen menimme hotellille suunnittelemaan tulevaa matkaamme. Siis elkaa kuvitelkokkaan etta mun harjoittelu on nyt sitten Intian osalta ohi. Lahdemme heti ensiviikon alusta Kolkataan ja siella sitten suoritan harjoittelustani ainakin sen yhden kuukauden. Tasta kerron sitten enemman tulevaisuudessa.

Kavimme syomassa Laxmissa, joka on todella hyva paikallinen ravintola. Kavin sitten viela palkitsemassa itseni, siis irtisanoutumisen johdosta ja ostin itselleni uuden paidan, jossa lukee "God is too big to fit into one religion". Tama on juuri se asia mita olen aina halunnut kaikille julistaa. Ajattelin ostaa viela yhden ison sikarin, mutta se olisi hieman typeraa neljannella savuttomalla viikolla.. vai olisiko.. Taidan vain tyytya yhteen olueen, minka kayn hakemassa tuolta yhdelta syrjaiselta kujalta :) Pakko sanoa viela tahan loppuun, etta nyt tama mies on yhta hymya!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kahlaten vapaalle

Aamu oli ihanan viilea. Olimme paattaneet lahtea Alibagiin, joka on kuulemma Mumbailaisten suosiva lomanviettopaikka.Ostimme liput ja hyppasimme lauttaan joka veisi meidat Mandveen ja sielta matkasimme bussilla Alibagiin. Kyseista paikkaa ei ollut todellakaan turhia kehuttu, se oli mielestani kuin paratiisi. Ihme ettei Lonely Planet ole paikasta maininnut sanallakaan.. Rannalle paastyamme naimme pienoisen kahlausmatkan paassa vanhan linnakesaaren, jonne yllattaen halusimme paasta. Vesi oli todella lamminta ja taynna saarelle kahlaavia ja vedessa istuskelevia ihmisia. Nostimme laukkujamme ja lahdimme kahlaamaan. Saari oli noin viidensadan metrin paassa ja sinne oli todella nautinnollista kahlata. Ihmiset nauroivat ja kaikilla oli hauskaa. Saari ei itsessaan ollut mitenkaan erikoinen, mutta se kahlaaminen teki tasta kaikesta ikimuistoisen kokemuksen. Vatsamme alkoivat taas huutamaan ravintoa, joten suuntasimme laheiseen ravintolaan, jossa nautimme taas kerran aivan taydellisen aterian.

Massut taynna jatkoimme matkaamme, kunnes meidat pysaytti pirtea musiikki ja tanssivat ihmiset. Otin kamerani esiin ja rupesin rapsimaan kuvia kulkueesta, samalla kun joku lehtikuvaaja rapsi kuvia musta. Yhtakkia joku tarrasi minua kadesta kiinni ja repi mukaan kulkueeseen ja pienella provosoinnilla han sai minut tanssahtelemaan kanssaan iloisen musiikin soidessa taustalla. Katja ei aluksi tajunnut koko tilannetta, koska oli niin videokuvauksen pauloissa. Heti kun hanella oli tarkoitus kuvata minua, niin en ollutkaan enaan siella. Taman huvittavan kokemuksen jalkeen jatkoimme matkaamme, kunnes minut pysaytettiin uudestaan. Eras mies halusi antaa minulle lahjaksi karkkia, koska olin tanssinut kulkueen mukana.. Yleensa jos joku tarjoo taalla jotain, niin se on seuraavaks kasi ojossa vaatimassa rahaa.

Pienen saatamisen jalkeen saimme liput bussiin ja lauttaan. Matkasimme ensiksi bussilla Mandveen, jossa vietimme viela reilun tunnin rannalla istuskellessa. Lauttaan paasy oli todella haastavaa vaenpaljouden vuoksi, mutta saimme kuin saimmekin itsemme lauttaan ja takaisin Mumbaihin. Taalla sitten pika pikaa hotellille suihkuun ja sitten syomaan.

Ruoan jalkeen paatin palkita itseni parturilla ja parranajolla, joka oli aivan taydellinen setti hyvan paivan paatteeksi. Parturista tulimme kiireella tanne nettiin, koska odotin koko paivan puhelua Shumonalta, jota ei ole vielakaan tullut, joten uskoin etta minulle olisi edes sahkopostia, mutta ei ole sitakaan saanut.

Eilen illalla tuli sitten aika mielenkiintoinen puhelu Shumonalta.. Hetken keskustelun jalkeen han sanoi ettei tama tule toimimaan.. Juttelimme tovin lisaa ja han sanoi puhuvansa Ashimin kanssa ja sitten soittavansa minulle seuraavana paivana. Mitaan puhelua en ole saanut, joten mielenkiinnolla lahden huomiseen harjoittelupaivaan. Ashim ei ollut saanut sahkopostiani, koska Future Eastin spammisuodatin esti sen perillemenon.. No huomenna se sitten saa sen, toivottavasti. Huomisesta ei todellakaan ole mitaan tietoa ja nyt on vitutus mennyt niin pitkalle, etta voi olla etten huomisen jalkeen enaan mene sinne toimistolle, vaan sanon itseni irti tasta harjoittelusta.

Tulin tanne Intiaan siina uskossa etta oppisin jotain elokuvien teosta kuvauksissa ja nyt on todella pahasti alkanut nayttamaan silta etta olen pelkastaan tomistossa tekemassa sellaisia toita, mita olisin voinut tehda Suomessakin. Huomenna yritan selvittaa kaikki asiat ja jos silta nayttaa etten taalta saa sita mita haluan, niin lahdemme Katjan kanssa Kolkataan, jossa voin suorittaa harjoitteluni nettikahvilassa huoltaen koneita ja tekemalla sille kahvilalle nettisivut jne. Yksi mahdollisuus on opettaa kahvilan asiakkaille tietokoneen kayttoa tai menna slummiin opettamaan lapsia. No joka tapauksessa kaikki on todella hyvin, kavi miten kavi.

Nyt nukkumaan ja kohti tuntematonta huomista.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Nyt hieman kiehahti, johtuukohan tasta kuumuudesta..?

Aamu alkoi todella loistavasti.. Aamutoimien jalkeen riensin aamiaiselle ja sielta Harjoitteluun. En ymmarra miksi lahden aina niin aikaisin, mutta jotenkin se tapa on vaan jaany paalle. Bussi १३२ tuli melkein heti, joten hyppasin hymyillen sen kyytiin. Taas kerran paasi kaymaan niin, etta rahastaja ilmoitti bussin Churchgaten olevan paatepysakki, joten jouduin taas sille inhoittavalle aurinkoiselle pysakille, missa on todella kuuma. No ei mennyt kauaa niin toinen १३२ bussi tuli, mutta senkin paattari oli siina.. Loppujen lopuksi paasin kuitenkin harjoitteluun ja aloitin melkein heti listani tyostamisen. Huomasin listassani pari asiaa joita voisin kehittaa niin, etta saisin sen toimimaan jarkevasti. Aloin tekemaan tarvittavia muutoksia, jotta saisin tyoni mahdollisimman pian valmiiksi.
Paatin tanaan jutella Cyruksen kanssa mahdollisuudesta osallistua enemman kuvauksiin, koska harjoitteluni aikana ei ole enaan kuin noin kaksitoista kuvauspaivaa ja tarkoitukseni oli lahionna olla mukana kuvauksissa, eika vain istua toimistossa tekemassa exel-tiedostoja. Han ei aluksi oikein sanonut asiaan juuta eika jaata, mutta loppujen lopulta sain sellasen fiiliksen, ettei ehdotukseni oikein miellyttanyt hanta. Myohemmin toimistolle tuli muitakin vasta aloittaneita, joiden kanssa Cyrus oli heti suunnittelemassa kuvauksiin menoa jne.. Tassa vaiheessa minulla napsahti ja rupesin kirjoittamaan Ashimille sahkopostia, minka Cyrus luki olkani ylitse. Han sanoi ettei minun ole jarkevaa kirjoittaa Ashimille tasta, vaan ensin minun kannattaisi ottaa yhteytta Shumonaan ja jutella hanen kanssaan.. Jos toimisin nain, Shumona sanoisi minulle etta minua tarvitaan toimistossa.. Jos taas otan Ashimiin yhteytta, niin todennakoisesti olisin kaikissa naista kahdestatoista kuvauspaivasta.

Kello alkoi nayttamaan neljaa, jolloin olin paattanyt siirtya viikonlopun viettoon. Silloin vasta kaikki rajahtikin vasten kasvojani. Ensin Dhanya, joka sanoi etten ole hoitanut hanen minulle antamia hommiani. Hommia jotka olivast asteella "tee paskasta kultaa", asioita joihin tarvitsen muitakin ihmisia ja niiden tyopanoksen. Esimerkiksi nama kuvat, joista olen vissiin muutamaan otteeseen tilittanuyt.. Viikon ruinaamisen ja kaskyttamisen jalkeen sain tanaan kuvia Dhanyalta, joka aikasemmin on sanonut ettei hanella ole mitaan kuvia naista toiminta lavasteista.. Silti han oli nayttanyt ne minulle jo edellisella viikolla.. Toinen tehtava oli ottaa kuvia naista esineista ilman kameraa.. Sitten oil viela tavaroiden tarkistaminen, johon olisin tarvinnut ne listat missa ilmoitetaa mita tavaroita on lahtenyt ulos talosta, useista pyynnoista huolimatta en naita listoja ole saanut. Sitten oli Cyruksen vuoro, joka ilmoitti etta ihmiset on valittanut etten hoida minulle annettuja tehtavia kunnolla. Selitin hanelle, etta jos ne tehtavat on sellaisia mita on mahdoton hoitaa niin miten minun olisi ne pitanyt tehda..? Sitten jouduin selvittamaan hanelle taas kerran, etta olen taalla opiskelijana, en tekemassa heidan toitaan ilmaiseksi.. Ne odottaa, etta ma istun toimistolla maanantaista sunnuntaihin noin 12-14h paivassa ilmaseks... No ajattelin ottaa palkan suuruuden puheeks ens kerralla kun nahdaan. Niin ja siis kuvauksiin paasy on "palkinto", musta tuntuu enemmankin silta, etta annetaan ton Raoulin kayda kerran kuvauksissa niin sit se tietaa mita se on...

No lahdin sitten todella vittuuntuneena pois sielta ja sanoin viela Cyrukselle, etta aijon jutella Ashimin kanssa asiasta huomenna ja siita miten me tama harjoittelu nyt sitten hoidetaan. Sanoin myoskin, etten voi mitenkaan oppia toimistosta kasin tekemaan elokuvia, tai ylipaansa mitaan elokuvien tekemisesta, jos en naa sita livena. Olisi varmaan pitanyt viela sanoa, etta ymmarran kylla etta nama tyot mita olen tehnyt ovat myoskin todella tarkeita, mutta ne olisi pitanyt olla valmiina jo viikko ennen kuvausten alkua..

Suhasin bussilla takas Colabaan, jossa Katja jo odottikin mua. Meidan oli tarkoitus menna kyselemaan polarisaatio suotimien hintaa ja jos mahdollista niin ostettais sellanen. Nyt meilla on sitten sellanen ongelma, etta kumpi me niista kahdesta loytamastamme suotimesta ostetaan..
Meilla oli kummallakin jo todella kova nalka joten paatimme menna syomaan. Katja halusi menna McDonaldsiin koska emme muita varteenotettavia ravintoloita loytaneet.. Naa Intialaiset osaa kyl vaantaa burgereita.. ei hittolainen.. Suomessa olis todellakin tarvetta jonkun nakoiseen koulutukseen talla saralla.. OMG. Syotyamme tulimme taksilla (mittarilla) tanne tilittamaan.

Paivan paatteeksi ajattelin kirjoittaa Ashimille ja sen vaimolle Shumonalle hieman tasta paivasta ja tasta minun harjoittelustani ylipaansa. Ihan vain tiedoksi, etta ei oo kauheen kaukana rinkan pakkaaminen ja Kolkataan lahteminen.. Jos nayttaa silta, etta taa homma menee niin, etta istun tuolla toimistossa pelkastaan, niin hei hei Mumbai! Palataan sitten takas, kun Yltsa tulee.