Hello Kolkata

Tapasimme Mananin Cafe Montegarin edessa, heti nettikahvilasta lahdettyamme. Pienen keskustelun jalkeen paadyimme Cafe Leopoldiin, jossa nautimme Mananin kanssa tornin olutta ja jauhoimme kaikesta mita oli tapahtunut Future Eastista lahdettyani. Tovin kuluttua Hina liittyi seuraamme ja osallistui niin ihanaan Future Eastin kokemusten purkuun.. No meilla oli Hinan kanssa aika paljon negatiivisia kokemuksia kyseisesta lafkasta, joten meilla riitti paljon tilitettaavaa. Manan oli viela taman firman leivissa, mutta Hinan tyosuhde oli onneksi jo loppunut. Kuvausaikataulujen venymisen takia Manan ei paasisikaan meidan kanssa sinne Dehraduniin, jossa hanen oli tarkoitus vieda meidat melomaan ja patikoimaan.. No ei voi mitaan. Sovimme kuitenkin etta Manan vie meidat sinne ens kerralla, kun me tullaan tanne Intiaan. Mananin oli aika palata takaisin toimistolle ja me paatettiin Katjan ja Hinan kanssa menna Baristaan juomaan kylmat juomat ja tilittamaan harjoittelukokemuksistamme. Siella kylmien juomien raikastaessa mieltamme Hina kertoi, ettei Future East ollut maksanut hanelle palkoja ja etta se oli joutunut kayttamaan omia rahojaan Future Eastin menoihin, joita se ei ollut vielakaan saanut takasin.. Et sellanen lafka talla kertaa.. Kello alko oleen jo niin paljon, etta oli aika lahtea kaupan kautta noutamaan rinkat hotellilta ja suunnata nokkamme kohti Kolkatan junaa.

Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.

Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.

Kivoja kaanteita

Maanantai. Oli taas raahauduttava toimistolle. Tanaan soin taas aamiaisen yksin, koska Katja oli niin vasynyt, ettei jaksanut edes nousta sangysta. Vakio aamupalapaikkaan paastyan tilasin samat ruoat kuin aina ennenkin ja samalla silmailin paivan lehtea. Jotenkin kaikki tuntui todella oudolta, mutta en sen koommin kiinnittanyt siihen huomiota. Bussiin paastyani ja hetken silla kuljettuani pamahti paalle ensimmainen inhotus. Jotenkin kaikki melu ja varsinkin toottaily alkoi arsyttamaan minua sen verran paljon, etta olisi tehnyt mieli tempasta kivella jotain kuskia kaaliin. Pahinta kaikessa oli se, ettei Katja edes vastannut puhelimeen, joten oli pakko selvita itse tasta tajuttomasta ahdistuksesta. Toistin itselleni hetken, etta kohta olet toimistolla ja siella on sitten rauhallista, eika mitkaan hemmetin kusipaat tottaile siella mitaan turhia.

Kiidin pikavauhtia toimiston porteista sisaan ja heti koneen aareen rauhottumaan. Exel sina paivan pelastaja! Kone auki ja napyttelemaan. Jatkoin samaisen vaatetuksen jatkuvuuslistan tekemista ja samalla rauhoituin. Aamulla toimistossa oli jotenkin vaivautunut tunnelma lauantaisen tilanteen takia, mutta iltaa kohden tunnelma taas palasi melkein normaaliksi. Sain todella hyvin tehtya listaani eteenpain ja myohemmin minun oli tarkoitus jarjestella vaatteista otettuja kuvia. Naita kuvia jouduinkin sitten odottamaan ja todella pitkaan. Paivan aikana en taaskaan ehtinyt pahemmin syomaan.. Saas naha miten pitkaan sita jaksaa pelkalla vedella ja pyhalla hengella.. Jossain vaiheessa paatin ottaa lauantain tapahtumat puheeksi Cyruksen kanssa, joten kysyin hanelta sita onko han saanut mitaan infoa Ashimin ja kouluni valisesta sopimuksesta. Cyrus vastasi siihen, ettei ollut kuullukkaan sellaisesta, joten kerroin hanelle mista oli oikein kyse. Olimme siis sopineet Ashimin kanssa, etta tekisin lahinna 8:n tunni paivia 5 kertaa viikossa ja jos mahdollista, tai jos jaksan niin sitten tekisin pidempia paivia tai pidempaa viikkoa. Tama oli vissiin se mika laukaisi koko tilanteen ja kaikki palautui takaisin normaaliksi. Illalla toimistolle tuli muutama taiteellisen osaston heppu pakkailemaan huomisen tavaroita, mutta mina jatkoin omia hommia exelilla. Nii ja siis tanaan siella alotti joku uus tyyppi.. joku hieman "neiti" reilu 30v. yhden lapsen aiti, joka vissiin kuuluu hieman korkeempaan kastiin.. Ainakin sen leijumisen ja hienostoklubeihin kuulumisen perusteella.. No joo..Jatetaan moiset omaan arvoonsa. Ainakin paasin nakittamaan sen tekemaan mun toita, et sillai.

Vihdoinkin sain ne tarvitsemani valokuvat ja kellokaan ei ollut kuin seitseman, jolloin paivani olisi pitanyt loppua. Tanaan paatin kuitenkin tehda taman homman valmiiksi ja lahtea vasta sen jalkeen toista kotio. Jarjestelimme kuvia melkein kahdeksaan asti, jonka jalkeen pakkasin tavarani ja aloin tekemaan lahtoa. Cyrus kuitenkin pysaytti minut ovella ja kyseli, olisinko kiinnostunut huomenna lahtemaan kuvauksiin. Joutuisin olemaan siella mahdollisesti 12-16 tuntia ja ne kuvaukset olisivat yolla, eli alkaisivat kahdeltatoista ja loppuisivat kahdeltatoista. Hetken mietittyani sanoin suostuvani, koska olen todellakin odottanut paasya kentalle, pois koneen aaresta. Hymy korvissa suuntasin kulkuni lahimmalle taksille, siina toivossa etta paasisin pian kotiin tai pikemminkin syomaan. Tama kuitenkin osoittautui todella suureksi haasteeksi, koska kukaan ei suostunut viemaan minua Colabaan alle satasella.. Outoa.. Ja yks jopa ehdotti mittaria.. Mita hittoa on tapahtunut? No suuntasin bussille ja matkasin silla Leopold cafen nurkille, missa Katja jo mua odottelikin. Siita syomaan ja tanne tilittamaan. Nyt vaan nukkumaan ja huomenna yolla kuvauksiin. JEEEEE!!!

Bussilla ajelua Mumbaissa

Herasimme aamulla hieman ennen kellon kilinaa. Hetken venyteltyamme kerasimme itsemme ja painuimme kohti Leopold Cafen kulmausta, jossa Anni jo odottelikin meita. Mumbai alkoi pikku hiljaa herailemaan ja suuntasimme nokkamme kohti Annin bongaamaa lansimaalais tyylista kahvilaa, jossa oli kuulemma Mumbain parhaat kahvit. Hyvaa kahvia saimmekin herkullisten leipien kera, mutta tallakin kokemuksella oli tietenkin hintansa... Samalla rahalla olisimme syoneet kaksi lamminta ateriaa, siis kumpainenkin meista. No oli se kuitenkin sen arvoista.

Katjalla ja Annilla riittikin keskusteltavaa sitten usean tunnin ajan. Aluksi kuulumiset ja sitten viela heidan suunnitteleman hyvantekevaisyysjarjeston perustamisesta. Valilla vaihdoimme paikkaa ja ennen kuin kukaan huomasikaan, niin kuusi tuntia olikin jo vierahtanyt. Kaikilla meista alkoikin jo vatsat valittamaan ruoan puutteesta ja suuntasimme kulkueemme kohti laheista ravintolaa, jossa yllatys yllatys, soimme aivan mielettoman hyvat sapuskat.

Ruoan jalkeen lahdimme Katjan kanssa kohti Nariman pointtia, joka on tassa hetken kavelymatkan paassa. Tarkotus oli menna ihastelemaan merta, mutta eksyimme sellaiselle paikalle mihin oli rakennettu kalteriaidat, joiden takaa sitten hetken aikaa katselimme roskien peittamaa rantaa.

Paatimme palata takaisin hoodeillemme, mutta nyt otimmekin bussin. Hieman jannitti aluksi, koska nama paikalliset bussit ei kauaa jaksa pysya paikallaan ja pahimmassa tapauksessa kyytiin hypataan vauhdissa. Hyvin se loppujen lopuksi meni ja osattiin kuin osattiinkin jaada pois oikeella pysakilla. Nyt on sitten voitettu taas yksi este ja taas kerran on hymy huulilla.

Tanaan mennaan ehka viela Annin kanssa kahville (kaljalle) ja huomenna taas bussilla ajelemaan. Tavoitteena olisi sitten hieman haastavampi ja pidempi matka yhdelle temppelille, jota sitten ehka hehkutan huomenna, tai sitten en. Ja taman liusaksi, jos jaksetaan, mennaan katsomaan sita Mumbain suurinta pyykkayspaikkaa, joka on kuulemma todella mahtavan upea paikka.

Kannattaa muuten kayda lukemassa Katjankin blogia! Saatte paljon kattavamman kuvan meidan tekemisistamme, koska kirjoitamme yleensa aika eri asioista.

Nyt voitte kommentoida tatakin blogia. Aikaisemmin se onnistui vain rekisteroityneilta kavioilta.

Totuttelua kuumuuteen

Tanaan herattiin suht aikasin, pakattiin rinkat ja suunnattiin kohti Carlton hotellia, josta oltiin eilen varattu huone. Aamulla kaytiin sitten viela aamiaisella siella "kuuluisassa" Leopold Cafessa.. siis siina samaisessa missa ne terroristit sillon riehu. Paiva on ollut todella hiostavan kuuma, mutta hyvin ollaan kestetty se. Saatiin onneks puhelinliittymatkin hankittua, vaikka se olikin pienen saadon takana. Tavattiin tossa aikaisemmin pari suomalaista naista, jotka asustavat samaisessa hotellissa meidan kanssa. Nyt otetaan iisisti lopun paivaa ja yritetetaan sopeutua tahan kuumuuteen. Tanaan pitaisi soittaa viela sinne harjoittelupaikkaan ja yrittaa sopia tapaaminen.. pitakaa peukkuja, etta kaikki menee hyvin.

-raouL-