Lelujunalla kohti taivasta

Aamulla oli todella aikainen heratys. Hyva etta ehti edes heraamaan, kun oltiinkin jo matkassa. Taksilla kohti Victoria Terminusta, saastan teidat tanaan niilta muilta nimilta. Kello oli siis jotan jalkeen aamu kuuden ja Mumbain kadut loistivat tyhjyyttaan, vain me kaksi ja kuski. Intiahan ei siis koskaan nuku, mutta en kylla ole koskaan nahnyt naita katuja nain tyhjina. Paasimme juna-asemalle ja seuraavana haasteena meille olikin suunniteltu lippujen metsastysta. Ne loytyivat kuitenkin ehka jopa liian helposti. Olisi ehka pitanyt menna siihen yhden inkkarin yrittamaan vedatykseen... Kysyi ensin meilta, etta mihis teilla on matka, jonka jalkeen yritti myyda meille liput reilulla kahdellasadalla rupialla kappale, uskottelemalla meille, ettei me saatais muita, kuin seisomapaikkalippuja.. No yritys hyva kymmenen.

Nain alkoi aamuinen matkamme kohti Matheran hillstationia, joka on Mumbailaisten suosima lomanvietto paikka. Ensiksi oli kuitenkin paastava Neraliin, josta matkaisimme sellaisella ihanalla lelujunalla ihan hissukseen kohti vuorenhuippua. Matka Neralista Matheraniin kesti jokseenkin parisen tuntia, mutta oli se sen arvoista. Mulla oli todellakin naurussa pitelemista, kun nain sen pienen junan odottamassa meita laiturilla.. Emme saaneet talle matkalle toisenluokan lippuja, joten meidan oli pakko tyytya kalliimpiin (n. 3e) ensimmaisen luokan lippuihin. Ylos paastyamme meita vastassa oli aluksi kauhistuttava turistikeidas. kauppoja ja kojuja, ihmisia riivaamassa, ottakaa heppa jookos kookos.. Sanoimme kuitenkin ei ja karistimme tyrkyttajat kintereiltamme. Suuntasimme kauhean ruoan jalkeen nokkamme kohti kartalta bongaamaamme "vaellusreittia", joka veisi meidat kohti nakoala paikkoja. Nama olivatkin juuri sellasia mita toivoimme taalta loytavamme. Ihana luonnon rauha, mahtavat maisemat ja ennen kaikkea raitis ilma tai ainakin Mumbain jalkeen. Tama alue oli taysin autoton, eika siella ssanut ajaa edes polkupyoralla.. Hetken kierrettyamme paatimme suunnata takaisin asemalle ostamaan paluumatkaan oikeuttavat lippumme. Jonotimme ja jonotimme, kunnes katja lahti kaymaan vessassa, jonka aikana meidan edessa seissyt nainen kysyi minulta, etta montako meita on lahdossa alas. Vastasin kaksi, jolloin han sanoi, mene akkia kaikkien ohi luukulle, koska lippuja on vain kaksi jaljella. Sain nama kaksi lippua ja kiitin tata taivaanlahjaa todella paljon. Intialaisethan liikkuvat yleensa isoissa porukoissa, joten meille kavi todella kiva tuuri talla kertaa. Matkasimme seuraavat kaksi tuntia vuoren rinteita alas, jonka jalkeen suoraan ostamaan liput seuraavaan Mumbaihin menevaan junaan.

Kaksi tuntia myohemmin, loysimme itsemme tutusta Victorian Terminuksesta, josta suoraan taas taksilla Colabaan ja syomaan aivan taydellisen hyvia falafel pitaleipia. Nyt on loppuilta aivan auki viela.. Katsotaan meneeko pelkan telkkarin katsomiseks ja lohoilyks.. Veto ihan poissa, vaikka ei me hirveesti mitaan tanaan tehty.. Valtaosa ajasta meni junilla suhailussa, eli suunnilleen 8:n tuntia. Niin ja siis todella ihanaa! Mari ja Teemu on tulossa tanne huomenna ja meidan olis tarkotus kayda hakemassa ne niiden hotellilta joskus kello kahden aikaan.. Katotaan mita me niille sitten keksitaan..heh.. jotain hulvatonta :D