torstai 16. huhtikuuta 2009

Kirjota, niin paastaan lahtemaan

Eilen tuli jotenkin ihmeellinen olo siita kun en ole kuullut vanhemmistani mitaan pitkaan aikaan. Otin puhelimeni kateen ja soitin kotoiseen pohjolaan. No talla kertaa paas kaymaan niin, ettei kumpainenkaan vastannut ja kaiken lisaksi puheluni ohjautui molemmilla kerroilla vastaajaan.. Hetken aikaa kuului vain kilinaa kun kallisarvoiset 20 rupiaani (n. 0,30e) valahti bittiavaruuteen.
Ei kulunut montaakaan minuuttia kun rakas nokiani alkoi yllattaen, kauniilla helealla aanellaan, hoilaamaan riemastuttavaa ilosavelmaansa (nokia tune). No sieltahan sotti minun ihka ihanat vanhempani, Mama ja Papa tuttavallisesti sanottuna. Oli kiva jutella pitkasta aikaa ja vaihtaa vahan kuulumisia. On se kylla tarkeeta aina valilla kuulla sukulaisistaan ja ystavistaan (vink vink).

Tanaan aamulla samoilla rutiineilla matkaan, kuin melkein joka aamu tahan asti. Ensin laheisesta kioskista ek pani (yksi vesi, litran pullo) matkaan ja sitten cafe Mondegariin aamiaiselle. Hedelmasalaatti, paahtis voilla, cafe latte ja paivan lehti, kiitos. Sitten kiireella pysakille siina toivossa ettei bussi ole viela mennyt. Seuraavat 30 minuuttia bussilla Mahalaxmiin ja toimistolle. Kone auki ja toihin.. Tanaan jatkoin taas sita jatkuvuuslistaa, joka on lahestulkoon valmis. Iltapaivalla sain todella epaselkean sahkopostin Dhanialta, joka on taiteellisen osaston toinen AD:sta. Tassa sahkopostissa minulle annettiin tehtavaksi tarkastaa kaikki kuvauksista palaava materiaali, jos jotain puuttuu, niin tehtavani on raportoida siita ja etsia se puuttuva tavara ja palauttaa se. Sitten mun pitaa kuvata kaikki toiminta lavasteet (action props) ja listata ne ja jos joku naista ei ole toimistolla, niin minun pitaa menna sinne missa se on ja kuvata se tai hoitaa se jotenkin takasin toimistolle. Eli toisin sanottuna suhata taxilla omakustannehintaan.. Suurin ongelma on se, ettei mulla ole kaikkien ihmisten puhelin numeroita eika sahkoposti osoitteita.. No katotaan miten kay. Huomenna olen siis ainut ihminen toimistossa ja kaikki hommat on niinku mun vastuulla. En olisi kylla viela ollut valmis ottamaan tallasta vastuuta kaikesta.

Tanaan olimme aluksi Cyruksen kanssa kaksin, kunnes Manan tuli. Manan on 24 vuotias todella mukava tyyppi ja se on kotoisin Tiibetin rajan tuntumassa sijaitsevasta kaupungista. Se tarjoutu meille ilmaseks oppaaks jos me paadytaan sinne matkallamme. Ruoaksi tilasimme tanaan kanapizzan, joka oli aika samaa tasoa kun Suomessa. Se toimii talla hetkella sisaisena aikapommina.. Nyt sitten vaan odotetaan etta rajahtaako se vai jaako se suutariksi :)

Lahdin tanaan heti kello seitseman ja paatin kerrankin repasta oikein huolella! Otin taksin ja kaytin kerrankin mittaria. Takseista sen verran etta noin 90:lla prosentilla takseista on tuunatut mittarit ja jos et tunne mestoja, niin ne saattaa hieman kierrella, ennen kuin ajavat maaranpaahan. Toinen homma on, etta tama mittarisysteemi on jotain 40-vuotta vanha ja se toimii mittari + lista menetelmalla. Lista on se mista katotaan sen mittarin tarkoittama hinta. Osalla kuskeista nama listatkin on vahan niin ku omia versioita, joten on parempi pitaa oma lista mukana. No mie paasin tanne Colabaan ja viella 70:lla rupialla, joka on siis se normaali hinta tosta matkasta. Katja odotteli mua taalla internet cafessa, josta me aina teille kirjotellaan. Nyt syomaan ja huomenna tartun uusiin hasteisiin ja liialliseen vastuuseen ja kaikkeen ja sillai.

4 kommenttia:

  1. hähä aika hullua touhua ku ne sut sinne yksin jättää :) onks kanapallot tullu ulos jo? ja sillai.

    VastaaPoista
  2. Todella hullua! Sit tanaan en saanut ketaan edes puhelimen paahan, eika mulla ollut edes kameraa, niin en oikein voinut tehda mulle annettuja hommia :D mut sainpahan listani melkein valmiiks!
    Kanat on onneks pysyny sisalla.. ainaki viela :)

    VastaaPoista
  3. Jes kivaa lukea teiän molempien blogeja!Näihin jää koukkuun:D Mielenkiintoselta paikalta kuulostaa ja on varmasti mahtavaa olla siellä!Täällä Suomessa ei oo kevät päässy viel kunnolla vauhtiin,ens viikolla pitäis ruveta lämpenemään pikku hiljaa.Nauttikaa auringosta:)
    T:Minna ja Kyrtsi
    P.S Voin kuvitella Ralen ilmeen riksan kyydissä:P

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla et blogilla on lukijoita! Mun ilme sen riksan kyydissa on varmaan just sellanen minka kuvittelet sen olevan :D Outoa mut taal on alkanu selkeesti viilenemaan tai sit se johtuu siit et istun koko ajan vaan toimistossa...
    Hirveesti terkkuja koko perheelle!!

    VastaaPoista