maanantai 6. huhtikuuta 2009

Ensimmainen paiva Future Eastissa

Herasin todella hyvin nukutun yon jalkeen aamuun..yllari.. siis aamuun jona tyoharjoittelun oli tarkoitus alkaa. Kello oli vasta kahdeksan ja Katja oli illalla asettanut heratyksen yhdeksaksi. En saanut enaan nukuttua, taisi ehka johtua jannityksesta tai jostain muusta sellasesta. Katjan herattya paasin vihdoinkin soittamaan Shumonalle, siis talle mystiselle tuottajalle. Puhelin soi hetken ennen kuin kuului pirtea naisen aani toisesta paasta, hi Raoul how are you? Eka tietenki pakolliset ja sitten suoraan asiaan. Hanella oli minulle kaksikin eri paikkaa minne voisin menna, josta valitsin sen kenet saisin ensimmaisena kiinni, eli tassa tapauksessa Cyriuksen joka vaikutti erittain mukavalta herralta. Sovimme tapaamisen ja yllatyksekseni se oli Future Eastin tiloissa. Olin siis koko ajan luullut, etta suorittaisin harjoitteluni aivan jossain muualla.

Lahdimme katjan kanssa milten heti kohti laheista kahvilaa, josta saisimme aamupalaksi herkulliset hedelmasalaatit ja minulle tietenkin se miellyttava, makuaisteja stimuloiva cafe latte.
Taalta sitten suoraan bussille ja silla suoraan Mahalaxmiin klo 12:sta tapaamiseen. Sain heti salassapitoasiakirjan allekirjoituksen jalkeen elokuvan kasikirjoituksen jota sitten muutaman tunnin kahlasin lapi. Nyt sit taytyyki varoa etten heti riko sita hemmetin sopimusta.. Noh.. Sain ekaks tehtavaks purkaa eri paivien kohtaukset osiin ja niista listata paanauttelijat, sivuosan esittajat ja avustajat jne. Sen jalkeen listasin kaikki kohtauksissa kaytettavat tavarat ja vaatteet sun muut sellaiset materiaalit, mita jokaisessa kohtauksessa kaytettaisiin. Tata sitten touhusin klo 19 asti jonka jalkeen todella vasyneena suuntasin nokkani lahimmalle taksille ja akkia kotio, josta lahdimme viela Katjan kanssa syomaan ja tanne nettikahvilaan runoilemaan.

Paiva oli todella vasyttava, mutta silti erittain mielenkiintoinen. Ihmiset toimistolla on todella ihania, niin ku Intialaiset yleensa. Huomenna sitten olis tarkoitus teha se lista loppuun.

Soittivat muuten just asken, etta jos Katjakin haluis tulla toihin sinne.. heh..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti