Taas yksi kuuman kostea yo takana. Heratys oli alunperin suunniteltu aamu viideksi, mutta kaikkia vasytti sen verran paljon, etta paatimme nukkua hieman pidempaa. Nain ollen meilta jai aamuinen torielamys kokematta, ainakin toistaiseksi. Aamutoimien jalkeen hyppasimme meille tilattuun autorikshawn ja suhasimme silla noin puolen tunnin paahan Boroghachali-temppelille. Matun ja Aparna sujahti kaiken muun vakijoukon sekaan, me jaimme Katjan kanssa ulos kuvailemaan. Temppelilta lahdettyamme matkasimme Raipur-joelle ja hyppaimme veneeseen, jolla ylitimme todella kovasti virtaavan joen. Toisella puolella meita oli vastassa kummasteleva joukko lapsia ja aikuisia. Paatimme jaada tahan kylaan odottamaan seuraavaa venetta, jolla palaisimme takaisin vastarannalle. Hetken kaveltyamme saimme selville, ettei tassa kylassa ollut mitaan kahvilaa taikka ravintolaa, joten palasimme takaisin rannan tuntumaan. Rannan lahella eras ystavallinen mies antoi meille penkin mille voisimme istuuntua. Hetken kuluttua ymparillemme alkoi keraantya suuri joukko kummastelevia lapsia ja aikuisia. Tuntui jotenkin oudolta istua kaikkien naiden ihmisten edessa, heidan tuijottaessa ja kummastellessa minua ja Katjaa.. Valilla osa lapsista katosi, mutta heidan tilalle tuli pian taas uusia silmapareja. Tunnin kuluttua veneemme saapui ja paasin karkuun tata erittain koomista tilannetta, joka varmasti tulee toistumaan taalla reissatessamme. Rannalla meita odotti oma autorikshaw kuskimme. Hyppaimme kyytiin ja kaahasimme takaisin paatielle ja takaisin Kolkataan. Oli todella hauska taas kerran huomata, miten pienen matkan paassa kaikki on niin erinlaista.
Kotiin paastyamme soimme jotakin ja aloitimme Wednesday nimisen elokuvan katselun, mina kuitenkin nukahdin kesken elokuvan, joten katsoimme sen myohemmin loppuun. Tanaan taalla on taas tehty kuumuus ennatys joka joidenkin tietojen mukaan oli yli 42C varjossa. Aamun lehden mukaan eilen oli ollut ihanat 41,8C plus kosteus.. No jotenkin kun kaikki ynnaa yhteen, niin lampotila olisi ollut jotain yli 60C auringossa, etta sellasta taalla.
Herattyani menin hetkeksi hengailemaan nettikahvilaan, joka taas nayttaa keraavan hyvin asiakkaita. Illemmalla lahdimme Matunin kanssa marketille ostamaan vihanneksia ja paluumatkalla haimme viela tuoretta kanaa. Siis sen verran tuoretta, etta silta oli just leikattu paa irti ja sen ruumis iloisesti satki viela. No ei siita sen enempaa..
Huomiseks meille on taas suunniteltu jotain mielekasta tekemista, joten ei muuta kun sita odottelemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti