Kylaneuvosto ja savimajoja

Aamulla kuljettajamme nouti meidat Matunin kodin edesta. Kello oli jo hieman jalkeen aamu kuuden. Edessamme oli reilun kolmen tunnin matka kohti Sundarbansia. Meille oli suotu kaunis, mutta hieman viileampi paiva, joten matkan teko oli oikein mukavaa, ilman pahempia hikoiluja. Puolen tunnin ajamisen jalkeen ymparillamme alkoi avautumaan ihanat maalaismaisemat, jota oli ilo katsella auton ajaessa kohti maaranpaatamme.

atkan varrella poikkesimme kahdessa eri kylassa. Kummassakin kylassa oli koulut lakkautettu rahoitusksen loppumisen takia. Tarkoituksemme oli menna tutustumaan naihin, mahdollisiin avustuskohteisiin, joita Matunin, Katjan ja Annin tuleva hyvantekevaisyysjarjesto alkaisi tukemaan. Ensimmaisessa kylassa oli iso, hieman ransistynyt koulurakennus, jonne mahtuisi kolme luokkaa. Vieressa oli viela pienempi rakennus, jonne saataisiin mahtumaan ainakin yksi luokka. Luokkien kokonais maara olisi taten nelja ja kylassa olisi noin 110 kouluikaista lasta. Hetken paasta paikalle tuli kylan vanhimpia, jotka ohjasivat meidat tahan pienempaan rakennukseen neuvottelemaan kylaneuvoston kanssa. Huone alkoi tayttymaan kylaneuvoston jasenista. Istuimme alas ja aloimme keskustelemaan koulun uudelleen avaamisesta, kustannuksista, vastuista, tehtavista yms. Nautimme teeta ja mina annoin kamerani laulaa sille opetettua iloista lauluaan. Tehtavani oli siis ottaa mahdollisimman paljon kuvia tuleville nettisivuille ja mahdollisiin infolehtisiin. Ihmiset olivat todella ihania ja kylan lapset poseerasivat todella mielellaan meille. Sanoimme palaavamme asiaan mahdollisimman pian, kunhan Katja on keskustellut Annin kanssa.

Hyppasimme autoon ja matkasimme seuraavaan kylaan, jossa meita jo odotettiinkin. Koulu oli todella pieni, mutta paljon paremmassa kunnossa, kuin se aikaisemmin nakemamme koulu. Taallakin ihmiset olivat todella sydammellisia ja kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa antaakseen meille hyvan kuvan itsestaan. Tassa kylassa olisi oppilaita noin 120 mutta koulussa oli vain kaksi luokkaa. Osa oppilaista joutuisi nain ollen opiskelemaan ulkosalla.. Oli jotenkin todella vaikeeta olla taalla, koska Katjan oli jo mielessaan tehnyt paatoksen ja se oli ensimmaisena nakemamme koulu ja samaa mielta asiasta oli myos Matun. Haikein mielin lahdimme jatkamaan matkaamme kohti Aparnan kotikylaa ja vanhempien asuntoa.

Enaan oli vain vaivaiset puolituntia matkaa jaljella ja perilla meita odottikin jo Aparnan vanhemman ja sisko. Taalla asutaan todella isoissa perheissa, kaytannossa koko suku keskenaan. Talo oli mielettoman ihana olkikattoinen savimaja tai pikemminkin kaksi kerroksinen savitalo. Hetken nautiskeltuamme maaseudun hiljaisuudesta, soimme ja lahdimme joen varrelle odottamaan venekyytia. Kyydin saaminen osottautui todella vaikeaksi, mutta noin tunnin istuskelun jalkeen paasimme pienoiselle veneretkelle kuun luodessaan joelle siltaa. Palattuamme istuskelimme hetken keskustellen ja kertoen Aparnan isalle Suomesta. Taas oli ruoan aika, soimme taivaallista kana currya, jonka jalkeen veimme vasyneet kroppamme ylakertaan ja sangylle, jonne sitten milten heti nukahdimmekin.

Kirjoitettu 5.5.2009