Buddhan jalanjaljilla

Piiiirrrr piiiiiiirrrrrr... Heratyskello heratti meidat klo 04.45.. Saimme kuitenkin itsemme ylos vasta viiden jalkeen.. Kuskimme oli tarkoitus olla Takurpukurissa jo klo 05 mutta sillakin taisi olla hieman ongelmia heraamisen kanssa. Auton tultua oli aika sanoa nakemiin. Lahto oli todella vaikeaa, koska olin jo Katjan tapaan ehtinyt kasvattamaan juureni tanne. Aidille tama oli ehka vaikeinta meista kaikista, hanen oli todella vaikea pitaa itsensa kasassa. Ramustakin naki sen, ettei ollut kovin helppoa olla "mies" ja yrittaa pitaa naamansa peruslukemilla. Asialle ei kuitenkaan voinut mitaan ja meidan oli pakko lahtea eteenpain. Junan lahtoon oli muutama tunti, joten talla kertaa meilla ainakin oli aikaa. Matun lahti yllatykseksemme saattamaan meita asemalle ja niin kuin epailinkin, niin syy oli8 siina, etta nakisimme heti lauantaina junassa matkalla Varanasiin. Asemalle paastyamme kulutimme viimeiset kaksi tuntia odottaen laiturilla junamme tuloa. Aika kului kuitenkin todella ripeasti ja junan saavuttua Matun tuli viela hetkeksi istumaan kanssamme junaan. Matun lahti ja heti pian junakin nosti ankkurinsa ja lahti pikkuhiljaan lipumaan kohti Gayaa, jonne meidan matkamme jatkui. Matka kesti odotettua lyhyempaan ja jo seitseman tunnin matkan jalkeen olimme perilla Gayassa.

Junasta hypattyamme saimme riesaksemme "need a taxi?" tyypit...aargh.. joo mut me kyl etitaan ite hyva!!.. Takas todellisuuteen.. Paadyttiin sitten yhteen tyyppiin joka suostu heittamaan meidat Bodh Gayaan ja laskemaan hintansa 150:sta 80:n rupiaan. Ennen kun paastiin lahtemaan, eras mies suositteli meille jotain hotellia minka jalkeen meidan kuski kilahti sille.. Tais kaveri astua meidan kuskin reviirille, talla kun taisi olla oma hotelli jo mielessa.. Hetken ajelun jalkeen se meidan kuski kysy, etta saisko se ottaa muita asiakkaita kyytiin...Ite olisin sanonut joo, mut sit me maksetaan se sama 8 rupiaa, niin kuin ne muutkin asiakkaat.. No Katja oli sita mielta et antaa ottaa, kunhan kukaan ei tule meidan taakse istumaan.. Hetken se toimikin, mutta eikohan sinne sitten tullut eras vanha rouva. No talla mentiin ja perille paastiin kuitenkin taas kerran. Suuntasimme heti Katjalle jo entuudesta tutulle alueelle, missa olisi toivon mukaan rauhallista. Loysimme oikein miellyttavan hotellin, huoneet olivat siistit ja varustettuna omalla kylpparilla, niin ja hintaakin oli vain huimat 100 rupiaa. Laskimme rinkkamme kirjauduimme sisaan ja suuntasimme heti syomaan.

Taalla ilma on ihan erinlaista, kuin Kolkatassa. Taalla ei ole juurikaan kosteutta ilmassa ja aurinko on todella polttavan kuuma. Ma kylla kestan, koska olenhan Suomalainen mies, oikein sonni s..tana :) No joo.. takas asiaan. Katja tilas meille heti jotain momoja, siis jotain Tiibetilaista ruokaa, joka osoittautui todella hyvaksi. Syotyamme suuntasimme kulkumme kohti taalla olevaa Buddhalaista luostaria, tai no sita paaluostaria. Tama kaupunki on taynna erinlaisia Buddha-luostareita, jotai jokainen Buddhistinen maa on tanne rakentanut. Buddhan uskotaan meditoineen taalla taman paaluostarin takana olevan Bodhi puun juurella ja tama luostari on rakennettu kunnioitukseksi Buddhalle.

Luostarin puutarha on todella rauhaisa paikka, kunhan ensin loytaa itselleen sellaisen paikan, missa ei ole meluavia Intialaisia turisteja.. Vietimme puistossa ja temppelia kierrellen muutaman tunnin, kunnes aurinko alkoi jo laskeutumaan. Illan hamartyessa munkit, joita ei taalla talla hetkella ole kauhean paljoa, keraantyivat lukemaan mantrojaan ja laulamaan ylistysta Buddhalle. En voi kovin helposti kuvitella mitaan rauhoittavampaa, kuin Buddhalaisten munkkien rauhoittavalla aanellaan lukemat mantrat. meidan oli kuitenkin aika lahtea syomaan ja sitten nukkumaan. Meilla on kummallakin hieman kipea olo, nuhaa ja kipeat kurkut, tuskin mitaan vakavaa, mutta Katja friikkailee jotain nasunuhaa.. Huomenna sitten takas paaluostarille rauhoittumaan.

It was a sad day for the chicken

Tanaan on sitten viimeinen paiva harjoittelussa.. Aamulla lahettiin Matunin kanssa heti aamiaisen jalkeen sen entisen opettajan luokse, joka myoskin omistaa Electro Comp System nimisen ohjelmistoja tuottavan yrityksen, jonka alaisuudessa tama Pink Cyber Cafe toimii. Istuimme alas, hoidimme joitakin paperiasioita, han kertoi minulle ohjelmistoistaan enemman ja keskustelimme niita naita muutaman tunnin ajan.

Ennen sinne lahtoa olin paattanyt ottaa videokameran mukaan, kuvatakseni meidan pratkalla ajoa Kolkatan ruuhkaisilla kaduilla. Tanaan tietenkin sattui sitten sellanen paiva, ettei kaduilla jostain kumman syysta nakynyt juurikaan autoja.. No jotain matskua san kuvattua kumminkin.

Paluumatkalla kavimme hakemassa joitakin puuttuvia tavaroita, mita mun oli tarkoitus ottaa mukaani reissuun, jolle taman paivan jalkeen lahtisimme. Nyt seuraavan reilun kuukauden ajan kiertaisimme Katjan kanssa Intian pohjoisia osia.

Palattuamme tanne Matunin kampille lepasimme hetken, soimme ja tulimme tanne kahvilaan. Mun piti tehda valmiiksi mun tuntilista koulua varten, mutta tunnit laskettuani eksyinkin tanne blogiin.. Josko kohta sen sitten tekisin valmiiksi.. No ei tassa ehitty hirveen kauaa homehtua kun yht'akkia sahkot meni yllari yllari.. No reilun puolentoista tunnin jalkeen paastiin takasin hommiin. Kaytiin Matunin kanssa tuolla marketin laidalla valojen pimennyttya.. Poikien piti saada kanaa, mutta kanamies ei ollutkaan paikalla. Siina sitten odoteltiin, mina katsoin kanoja ja kanat katsoivat mua.. Ne ei vissiin siina vaiheessa tajunneet, etta yks niista lahtis hetken kuluttua palasina meidan matkaan ja chicken curry pataan.. Asken sitten syotiin sita taivaallista chicken currya ja nyt pitas menna pakkaamaan ja nukkumaan.. Huomenna aamulla on aikanen heratys ja lahto uusiin seikkailuihin.

Hakittamo kierros

Eilen sovimme Katjan kanssa, etta tanaan herataan sitten aijoissa ja lahetaan heti sinne elaintarhaan. Aamupalan jalkeen nousimme laheiselta pysakilta paikalliseen todella hikiseen ja narisevaan bussiin, joka veisi meidat Kolkatan keskustan liepeilla sijaitsevaan elaintarhaan. Noin tunnin bussimatkan jalkeen saavuimme zoon porteille. Elaintarha naytti aika pitkalti silta, ettei sille oltu sen rakentamisen jalkeen tehty juuri mitaan.. No kiertelimme eri hakkeja ja aitauksia noin kolmisen tuntia, jonka aikana naimme kaiken nakoisia lintuja, joitakin karhuja, leijonia, tiikereita, peuria yms. Osa elaimista oli todella masentuneita ja ne vaan kaveli edes takaisin niiden hakissa.. Kaikilla vesilinnuilla ei ollut edes vetta hakeissaan jne. Aika masentavaa meininkia sanon mina. Ainoat elaimet jotka nayttivat nauttivan olostaan olivat virtahevot ja kirahvit, mutta sekin saattoi johtua vain niiden muutenkin hymyilevalta nayttavan naamansa ansiota.

Lahdettyamme suuntasimme kulkumme Khidirpurin slummeihin, jonne meidan oli tarkoitus menna tapaamaan Katjan vanhaa oppilasta Parunia. Katjan yllatykseksi siella seikkaili pari muutakin sen vanhaa oppilasta, joita se ei ollut nahnyt pitkiin aikoihin. Vietimme hetken aikaa koulurakennuksessa kuumuutta paossa ja tana aikana lapset olivat kauneet hakemassa Parunin, joka vei meidat laheiseen aavekaupunkiin. Matun oli viimekerralla sita mielta, ettei meidan olisi turvallista menna sinne, mutta nyt kun Matun ei ollut mukana, niin mehan menimmekin sinne. Alue in taynna vanhoja ransistyneita kerrostaloja, joihin osa slummin asukkaista on jaanyt asumaan. Alueella asuu monia ryovareita, narkkareita juoppoja yms. mutta myoskin ihan kunnollisia Bangladeshin pakolaisia. Parun vei meidat kotiinsa, jossa tapasimme hanen suloiset lapsensa. Hetken emmittyani otin kuitenkin kamerani esiin ja aloin rapsia kuvia talta mystiselta ja ehka jopa hieman pelottavalta alueelta. Kuvasin ehka pikemminkin rakennuksen sisatilojalta ja huoneistojen ovilta, kuvaten lapsia ja rappukaytavaa. Meidan oli tullut kuitenkin aika jo lahtea, Parun sanoi, etta mun olis turvallisinta laittaa kamera laukkuun.. Tein tyota kaskettya ja lahdimme kavelemaan pihan poikki. Alueella oli todella paljon elamaa, lapset leikkivat pihalla osan pelatessa "sahlya" puukepeilla, koska heilla ei ollut varaa mailoihin. Hetken kaveltyamme kuulimme kahden naisen huutavan peraamme ja pysahdimme. Nama naiset alkoivat ravota jotain mita emme tajunneen ja hetken kuluttua viereemme ilmaantui kaksi miesta.. Parun kovana mimmina raivosi jotain takaisin ja me Katjan kanssa paatimme jatkaa matkaamme. Me emme Katjan kanssa tajunneet sanaakaan, mutta Parun kertoi heidan alkaneen vaatia meilta rahaa. Paasimme bussipysakille asti ja hetken odottelun jalkeen bussimme tulikin. Bussista jaatyamme Katjan jalkoihin liimaantui rahaa kerjaava poika lapsi.. Nama olivat niita slumdog millionarestakin tuttuja jarjestaytyneita kerjaajia.. Tyylillemme uskollisina emme kuitenkaan antaneet hanelle rupiaakaan, hyppasimme autorikshawn ja suhasimme takaisin Takurpukuriin.

Palattuamme tulin tanne nettikahvilaan hengailemaan joksikin aikaan, jonka jalkeen lahdimme Matunin ja Katjan kanssa kolmipaalla pratkalla hakemaan meidan valokuvia. Palattuamme vietin viela tovin taalla kahvilassa, kunnes oli taas aika menna nukkumaan.. Tai siis katsomaan krikettia ja sen jalkeen nukkumaan :)

Paluu arkeen

Aamulla herasin..... vai herasinko? nyt taytyy kylla sanoa, etten ole oikein varma asiasta. No joka tapauksessa meilla oli katjan kanssa puhetta josko lahdettaisiin hakitettyja elaimia ihastelemaan. Soimme aamiaisen sangyssa, niin kuin viime aikoina on ollut tapana.. Ei ehi ees herata kunnolla ku Maa (aiti) tuo teen, mangot ja leivat, niin ja keksit sankyyn :) sit se vaan hymyilee ja sanoo tumi khaou (syo). Minkas teet? Pakkohan se on sitten nousta, kun kerran sankyyn asti meille ruoan tuo.

Paiva oli taas kerran paahtavan kuuma, eika pahemmin tehnyt mieli edes liikkua. Menin kuitenkin taas kerran urhoollisesti 10:n metrin paassa olevaan nettikahvilaan, istuin alas ja kirjauduin.. aloitin tyot. Jonkin tovin paasta lahdimme Matunin kanssa pratkalla marketille hikoilemaan. Kiertelimme todella kauan, ehka vahan liiankin kauan.. En muista kertaakaan hikoilleeni nain paljoa mita tanaan hikoilin. Mun koko paita oli paria kuivaa kohtaa lukuunottamatta ihan lapimarka ja mun laukun hihnakin oli imassu jo aika reippaasti mun nesteita.... :) Palasimme kuitenkin aika pian takaisin kampille syomaan. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, ettei me mitenkaan ehittais sinne elaintarhaan paikallisilla busseilla ja noissa ruuhkissa, joten paatimme lahtea huomenna ajoissa matkaan.

Ruoan jalkeen palasin takasin todellisuuteen, joten menin nukku...kahvilaan koneelle. Taalla kahvilassa ei ollut oikein mitaan tapahtumaa, joten palasin takasin kotio ja meni sitten oikeesti nukkumaan tai pikemminkin lepaamaan. Kaikki meista oli ihan ratteja sen Sunderbansin reissun jalkeen, joten paivan aikana me enimmakseen vaan levattiin taikka levattiin tai sit me levattiin. Paiva kului suht nopeasti ja kohta olikin taas aika syoda ja sen jalkeen menna nukkumaan. Nyt innolla uuteen viikkoon ja vastaanottamaan viimeisia paivia taalla Kolkatassa.

Taifuunin jaljilla

Aamulla heti syotyamme ryntasin tanne nettikahvilaan tarkistamaan millaisen vastaanoton sahkopostini oli saanut aikaan.. No tama tuli kylla niin todellisena yllatyksena etten voi oikein uskoa sita vielakaan.. Ashim Ahluwalia tai Shumona Goel, joka valilla lahettelee Ashimin nimissa sahkopostia, oli laittanut vastauksen viestiini.

Raoulin lahettaman uhkaavan luonteisen viestin takia olemme paattaneet vieda taman asian paljon virallisemmalle tasolle koulunne kanssa. plaplaplaplaaa.. Tulemme ottamaan yhteytta asianajajaamme plaplaplaplaplaa...

Ei voi muuta kuin ihmetella mita nailla ihmisilla oikein liikkuu paassa... Shumona lahettaa ensin opettajalleni sahkopostin missa se mustamaalaa mut ja valehtelee viela mun opettajalle kaikesta mita on tapahtunut, sen jalkeen kun ma vastaan niihin syytoksiin kertomalla totuuden tapahtumista, niin mua tai mun koulua uhataan syytteella :) No ei voi muuta kuin nauraa ja jos vain mahdollista niin julkaisen kaikki naiden kahden minulle lahettavas kirjeet taalla, niin paasette tekin nauramaan niille.

Nyt oli kuitenkin aika lahtea Sunderbansille, auto odotti jo meita ulkona ja kaikki muutkin olivat jo valmiina lahtoon. Matkasimme noin kolme tuntia eraaseen pieneen kylaan, jonne Matunin, Katjan ja Annin tuleva jarjesto perustaisi koulun noin 110:lle lapselle. Itse olin matkalla mukana valokuvaajana ja videokuvaajana, suorittaen samalla omaa harjoitteluani taalla Intiassa. Vietimme talla kertaa kylassa koko paivan, jonka aikana Matun ja Katja allekirjoittivat sopimuspaperit kylan koulukomitean kanssa koulun kunnostamisesta ja opetuksen aloittamisesta siella. Toimme mukanamme kylan lapsille papereita ja varikynia, jotta he voisivat piirtaa meille mieleisiaan kuvia, josta myohemmin kokoaisimme kirjat tai jotain muuta sellaista. Kylasta ja jarjeston perustamisesta voitte lukea enemman Katjan blogista.

Ilta alkoi jo hamartamaan ja meidan oli aika jatkaa matkaa Aparnan (Matunin vaimo) kylaan, jossa yopyisimme Aparnan vanhempien talossa. Ilta pimeni pimenemistaan, Matun oli paattanyt vieda meidat toista kautta kylaan, koska Sunderbansilla oli pari paivaa aikaisemmin ollut todella paha taifuuni, joka oli tuhonnut monilta perheilta pellot ja kodit. Taman takia meidan olisi turvallisempi kiertaa nama pahimmat tuhoalueet. Matkan varrella eteemme luikersi ihka elava Intian Cobra(wikipedia). Sita hetken kummasteltuamme jatkoimme matkaamme paasten onneksi turvallisesti perille.

Seuraavana paivana kavimme kiertamassa hieman laheisia tuhoallueita, mutta todellisen tuhon keskelle meita ei laskettu. Syy tahan kaikkeen oli se, etta taalla oli todellinen hata ja mikali ihmiset nakisivat valkoihoisia, he luulisivat oitie etta me ollaan tultu tuomaan niille ruokaa, vetta ja muita aputarpeita. Todennakoisesti olisimme joutuneet todellisen ryntayksen jalkoihin ja ihmiset olisivat alkaneet taistelemaan siita kuka sita apua oikein meilta saisi. Taman lisaksi poliittinen tilanne talla alueella on todella kirea ja yhteenottoja tapahtui aika ajoin kommunistien ja opposition kannattajien valilla. Me viela asustimme todellisen opposition aktivistijohtajan kotona.

Lansi-Bengalia on viimeiset 30 vuotta hallinnut kommunistinen puolue ja paikalliset ihmiset on todella kypsia niiden toimintaan ja oman etunsa ajamiseen. Taalla jarjestelma toimii niin, etta hallitus lahettaa avustusta Sunderbansin alueelle ottaen yhteytta paikalliseen hallintoon (kommunistit), joka ottaa yhteytta kylaryhmiin, jotka yleensa ovat myos kommunisteja, pyytaen nailta ryhmilta listat niista ihmisista, jotka tarvitsevat apua. Listat sisaltavat siis kommunistien nimen, joista osalta ei ole myrskyssa tuhoutunut mitaan. Nama ihmiset saavat apua ja esimerkiksi ne ihmiset joilta on mennyt kaikki tai opposition kannattajat tai ihmiset jotka eivat kuulu minkaan puolueen riveihin, eivat saa minkaan nakoista apua. Sama toimii kylla myos toisin pain niissa kylissa missa oppositio on vahvoilla. Tilanne on siis taalla todella paha ja voitte ymmartaa minka takia monet ihmiset on todella vihaisia.

Oli todella paha katsoa naita peltoja mita meidankin ymparilla naimme. Ne olivat ihan meriveden peitossa, eika niilla voinut enaan viljella riisia ainakaan kahteen vuoteen. Seuraavana aamuna lahdimme Katjan kanssa lautalla pois ja talla matkalla meille avautui hieman enemman taifuunin aiheuttamasta tuhosta. Jokivallit olivat murtuneet paikoin pitkiltakin matkoilta ja pellot olivat aivan taynna suolaista vetta, seka osa rannoilla olleista taloista oli tuhoutuneet. Matkasimme reilut kaksi tuntia pois talta alueelta. Toivottavasti tuleva taysikuu ei tuo tullessaan uusia tulvia ja ennustettu matalapainen ei toisi uutta myrskya talle jo miltein tuhoutuneelle alueelle.

Aparnan ja Matunin piti olla meita satamassa vastassa, mutta Matun taisi arvioida matkan keston hieman vaarin :) Kymmenen minuutin odottelun jalkeen meidan huvittavan nakoinen pakettiautomme saapui siltaa pitkin polypilven saattelemana. Ei kun kyytiin ja talla pohjaan. Meidan kuljettajamme hurja ajotyyli sai takaraivossani muodostumaan kysymyksen, etta josko taas talla reissulla kolahtais, mutta saastyimme kuitenkin kaikilta onnettomuuksilta ja paasimme turvallisesti takaisin tanne Takurpukuriin.

Menimme heti sisalle paastyamme lepaamaan ja taisimme siina muutaman tunnin torkahtaakkin. Mina tulin kuitenkin sita ennen tanne kahvilaan tarkistamaan olisinko jo saanut jotain palautetta sahkopostiini, mutta onnekseni en ollut saanut muutakuin vastauksen opettajaltani kysymykseen, etta jataisinko asian nyt sikseen vai miten mun tulis tassa tilanteessa toimia.. No opettajani oli myoskin sita mielta, etta annetaan tan asian nyt olla ja keskitytaan nauttimaan kesasta. Loppupaiva menikin oikeastaan valilla taalla kahvilassa ja valilla kotona hengatessa, niin ja siis toivoessa sahkojen palautumista ennen Intia-Bangladesh krikettiottelun alkua. Illan aikana talta alueelta katosi Intialaiseen tyyliin sahkot muutaman kerran valilla pidemmaksi aikaa ja valilla lyhyemmaksi, mutta ottelun naimme kuitenkin ja kaiken lisaksi Intia meni ja voitti sen :)

Vicktoria Vicktoria...

Aamulla teeta ja kekseja. Taisimme syoda myoskin leipaa ja mangoja. Aamiaisen jalkeen menimme Pink Cyber Cafeen, mina "toihin", Katja hengailemaan ja surffailemaan. Aika pian kuitenkin paadyimme kirjoittamaan vastinetta Shumonan (Future Eastin tuottaja) opettajalleni kirjoittamaan sahkopostiin, jossa han haukkui minut todella huonoksi tyontekijaksi ja vajaaalyiseksi, rajoittuneeksi ihmiseksi. Tais ottaa hieman koville mun lahto sielta :) Jouduimme lukemaan Katjan kanssa taman sahkopostin moneen kertaan emmeka siltikaan meinanneet uskoa silmiamme. Ollessani harjoittelussa Future East Film Companyssa olin todella hyva ja tasmallinen tyontekija, tein aivan uskomattoman hyvat listat, mutta tassa sahkopostissa Shumona kertoi kaiken olleen aivan toisin. Kirjoitimme vastinetta usean tunnin ajan, niin virallisella formaatilla, kuin suinkin mahdollista. En halunnut asettua millaan lailla Shumonan tasolle ja uskon onnistuneeni aika hyvin tassa. Julkaisen taman sahkopostin taalla blogissa, kunhan paasen varmuuteen siita, etten riko silla mitenkaan lakia. Paatimme pitaa pienen tauon kirjoittamisessa ja suunnata matkamme Kolkatan keskustaan ja elaintarhaan, mutta syotyamme ja Katjan tarkistettua Lonely Planetista elaintarhan aukioloajan olimme jo myohassa.

Lahdimme kuitenkin bussilla keskustaan ja siella sijaitsevaan Vicktoria Memorialia, joka oli mielestani aika upea ilmestys. Se oli joskus Brittien hirmuhallinnon aikana rakennettu muistomerkki jollekkin Vicktoria nimiselle kuningattarelle.. tai jotain.. Taalta matkasimme sitten Pabu Ghadhiin joka oli Intialaisten tai Kolkatalaisten pyha peseytymispaikka. Taalta otimmekin sitten bussin takaisin Takurpukuriin, mutta ennen kotiin paluuta haimme eilen kehitettavaksi jattamamme filkan ja kuvat. Bussimatka oli todella tunnelmallinen bussin ollessa ayraitaan myoten taynna matkustajia.. Ulos jaaminen olikin aika kovan kamppailun takana, mutta hyvin me taaskin selviydyimme siitakin koettelemuksesta. Kuvat haettuamme matkasimme takasin Matunin kampille ja mina takasin nettikahvilaan. Myohemmin Katjan tultua kirjoitimme Shumonalle tarkoitetun vastineen loppuun ja lahetimme sen noin 15:sta entiselle ja nykyiselle Future Eastin tyontekijalle ja harjoittelijalle. Kello alkoi olla taas niin paljon etta oli aika menna syomaan ja nukkumaan, vaikka telkkarista olis tullut Intia-Pakistan krikettiottelu.. Ei kyl kaikkee jaksa aina, vaikka kriketista on tullu "se" juttu taalla ollessamme. Huomenna on kuitenkin aikanen heratys ja lahto Sunderbansille, joten eikun nukkumaan.

Hello Kolkata

Tapasimme Mananin Cafe Montegarin edessa, heti nettikahvilasta lahdettyamme. Pienen keskustelun jalkeen paadyimme Cafe Leopoldiin, jossa nautimme Mananin kanssa tornin olutta ja jauhoimme kaikesta mita oli tapahtunut Future Eastista lahdettyani. Tovin kuluttua Hina liittyi seuraamme ja osallistui niin ihanaan Future Eastin kokemusten purkuun.. No meilla oli Hinan kanssa aika paljon negatiivisia kokemuksia kyseisesta lafkasta, joten meilla riitti paljon tilitettaavaa. Manan oli viela taman firman leivissa, mutta Hinan tyosuhde oli onneksi jo loppunut. Kuvausaikataulujen venymisen takia Manan ei paasisikaan meidan kanssa sinne Dehraduniin, jossa hanen oli tarkoitus vieda meidat melomaan ja patikoimaan.. No ei voi mitaan. Sovimme kuitenkin etta Manan vie meidat sinne ens kerralla, kun me tullaan tanne Intiaan. Mananin oli aika palata takaisin toimistolle ja me paatettiin Katjan ja Hinan kanssa menna Baristaan juomaan kylmat juomat ja tilittamaan harjoittelukokemuksistamme. Siella kylmien juomien raikastaessa mieltamme Hina kertoi, ettei Future East ollut maksanut hanelle palkoja ja etta se oli joutunut kayttamaan omia rahojaan Future Eastin menoihin, joita se ei ollut vielakaan saanut takasin.. Et sellanen lafka talla kertaa.. Kello alko oleen jo niin paljon, etta oli aika lahtea kaupan kautta noutamaan rinkat hotellilta ja suunnata nokkamme kohti Kolkatan junaa.

Juna odotti jo meita laiturilla, joka oli taynna halisevia ihmisia. Nousimme vaunuumme, menimme omille paikoillemme ja odotimme pimeydessa junan valojen syttymista. Seuraamme liittyi pian yksi nainen ja kaksi miesta, jotka olivat tulleet Bangladeshista tanne Mumbaihin leikkauttamaan talla naisella olevia kasvaimia. Uusien saadosten takia he eivat kuitenkaan saaneet hoitoa, koska heilla ei ollut hoitoviisumia. Nyt he siis olivat matkalla takaisin Bangladeshiin hakemaan hoitoviisumia, jonka jalkeen he palaisivat takaisin Intiaan hakemaan hoitoa talle naiselle. Junamatka oli todella pitka ja hikinen. Yoisin oli todella vaikea nukkua ja paivisin oli niin kuuma, etta tuntui kuin olisi sulanut penkkiin.. Nama Bangladeshilaiset olivat onneksemme todella mukavaa seuraa. Toinen miehista omisti multimediaa tuottavan yrityksen, joka sai minut hieman harkitsemaan josko kavisin Suomessa anomassa uutta stipendia ja matkaisin sen jalkeen Bangladeshiin suorittamaan loput harjoittelustani :) No ei kai.. He kuitenkin kutsuivat meidat heidan koteihinsa kylaan ja lupasimme, etta tulisimme heti seuraavalla Intian reissulla, joka todennakoisesti on jo vuoden sisalla. Oli kuitenkin todella surullista katsoa miten heidan mukanaan olevan naisen tila paheni pahenemistaan. Han ei juurikaan pystynyt puhumaan ja han oli kuumeessa koko matkan. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja laakarit sais ne kasvaimet poistettua. Oli tiistai aamu ja juna kulki tasaista vauhtiaan halku Lansi-Bengalin. Sateen jalkeinen nurmikko tuoksui ja ihmiset herailivat uuteen aamuun. Kello oli melkein kuusi ja junamme oli Intialaiseen tyyliin myohassa.

Asemalle paastyamme Katja asettui jonottamaan prepaid taxia ja mina suuntasin tinkaamaan lahella olevilta kuskeilta kyytia Takurpukuriin. Pienen kaupankaynnin jalkeen sain taksin haluamallani hinnalla (350Rs.) joten hain Katjan jonosta ja hyppasimme keltasen taksimme kyytiin. Taksi kiisi halki Kolkatan keskustan, matkaten kohti kaupungin laitamilla sijaitsevaa Takurpukuria, jossa ystavamme Matun asusti vaimonsa ja perheensa kanssa. Reilun tunnin ajomatkan paasta olimme perilla. Kaikki olivat jo heranneet ja ottivan meidat ilolla vastaan. Oli niin ihanaa olla taas taalla! Rinkkamme laskettuamme menimme heti pesulle ja lepaamaan raskaan junamatkan jalkeen. Herattyamme soimme ja mina tulin tanne nettikahvilaan hillumaan. Jossain vaiheessa paivaa me lahettiin Matunin ja Katjan kanssa kolmipaana pratkalla viemaan mun MV filmia kehitettavaksi. Oli aika hauska fiilis kaahailla kolmipaana keskella Kolkatan ruuhkaa, kaikkien naiden hullujen autoilijoiden keskella. Myohemmin illalla lahdimme Matunin kanssa viela asentamaan tietokonetta yhden hanen asiakkaansa kotiin, jossa mua katottiin taas valilla ihastellen ja valilla kummastellen :) Ens kerralla kun ma tuun tanne, niin ma todellaki osaan jo puhua edes vahasen Banglaa! Asennukset hoidettuamme palasimme takaisin tanne nettikahvilaan ja syotyamme painoimme paamme tyynyyn odottaen uutta aamua.